Ihmiset

Ylläty! Nämä ovat valokuvaaja Meeri Koutaniemen 5 lempikohdetta maailmalla

Valokuvaaja Meeri Koutaniemi viettää enemmän aikaa matkoilla kuin kotonaan. Lempikohteita löytyy joka maailmankolkalta.

”Olen matkustanut yksin siitä lähtien, kun aloin 19-vuotiaana tehdä valokuvaajan työtä. Lähden tutkimaan asioita, jotka koen merkityksellisiksi ja jotka herättävät kysymyksiä. Ainoa tapa ottaa niistä selvää on kysyä ihmisiltä itseltään. Parhaat kokemukseni ovat maista, joissa olen saanut asua paikallisten kanssa.

Matkapäiviä on 200–250 vuodessa. Matkustan yksin, kollegojen tai mieheni Samin kanssa. Yksin matkustaessa työmääräni moninkertaistuu, mutta on myös eniten aikaa ajatella, kirjoittaa päiväkirjaa ja prosessoida kokemuksia.

Meeri Koutaniemi matkustaa usein miehensä muusikko Sami Yaffan kanssa. Tässä ollaan Meerin kotimaisemissa Kiutakönkäällä. © Meeri Koutaniemi

En ole ikinä nauttinut ajatuksesta, että lähtisin erikseen lomalle. Lentämistä tulee työn takia niin paljon, että tuntuisi järjettömältä lentää lomallakin.

Eriarvoisuus on matkoillani suurin havahduttaja, ja senkin takia lähteminen turistimatkalle köyhempiin maihin tuntuisi irvokkaalta. Yleensä jätän työmatkan loppuun muutaman lomapäivän. Muuten lomailen mieluiten kotona.

Kuusamossa on perhe

Lapsuudenkotini Kuusamo on lempipaikkani maailmassa. Käyn siellä neljä kertaa vuodessa. Uin järvessä, ja talvella olen tuntureilla.

Kuusamon luonto on aivan erityinen. Äitini sanoo kauniisti, että siellä on kahdeksan vuodenaikaa. Pidän siitä, että luontoon ei tarvitse mennä, vaan se on ympäröivä tila, joka on yhtä ihmisen kanssa.

Kotiavanto Kuusamossa on Meeri Koutaniemelle tärkeä paikka. © Meeri Koutaniemi

Tunnen Kuusamossa olevani enemmän kosketuksissa maailmankaikkeuden kanssa kuin missään muualla.

Tärkein syy Kuusamoon matkustamiseen on kuitenkin perhe. Joulu on vuoden kohokohta, kun kaikki kerääntyvät yhteen.

Perheen kanssa harrastamme retkeilyä. Esimerkiksi Oulangan kansallispuisto ja Kiutaköngäs ovat maagisia paikkoja. Kesällä kiipeämme vaaroille ja talvisin tuntureille, saatamme käydä melontaretkillä tai lumikengillä vaeltamassa.

Meksikossa ihmiset ovat sydämellisiä

Meksiko oli ensimmäinen kosketukseni sosiaaliseen jakamisen kulttuuriin. Hämmästyin, miten paljon ihmisillä oli halua antaa aikaa toisilleen.

Päädyin Meksikoon urani alkuvaiheessa, kun kiersimme silloisen poikaystäväni kanssa Väli-Amerikan. Meitä kiinnosti vallankumouksellisten ja vasemmistoryhmien historia.

Muutama vuosi sen jälkeen sain ensimmäisen ison työtarjouksen. Kävin vuoden aikana neljästi Meksikossa kuvaamassa elokuvaa hiv-positiivisista mayaintiaaneista. Näin etenkin Jukatanin ja Chiapasin osavaltioita, intiaanikyliä ja kahviviljelmiä.

Meksiko on tehnyt Meeri Koutaniemeen lähtemättömän vaikutuksen. Kuva on otettu Meridassa. © Meeri Koutaniemi

Meksiko on monipuolinen, avoin, karismaattinen ja vahva. Intiaanikulttuurin perintö näkyy edelleen. Myös luonto on aivan uskomaton. Cenotet, vanhat maanalaiset lähteet, jotka jatkuvat luolastoina satoja kilometrejä, ovat yksi hienoimmista luontoelämyksistäni.

Italialainen ruoka jaksaa yllättää

Olen käynyt Italiassa varmaan kolmekymmentä kertaa, koska entinen poikaystäväni on italialainen. Italia jaksaa yllättää. Mihin tahansa kolkkaan meneekin, voi olla varma, että maha on täynnä. Aina on jotain nautiskeltavaa.

Ruoan kautta pystyy lukemaan myös kulttuurisia piirteitä. Kerran syödessäni ehdotonta suosikkiani, pistaasijäätelöä, oivalsin, miksi italialaiset ovat poliittisesti niin passiivisia. Heillä on ruoassa kaikki, mikä pitää tyytyväisenä. Italiassa opin itsekin arvostamaan ruokaa ja rahoittumaan ja keskustelemaan sen ääreen.

Myös historian ja taiteen läpitunkevuus on kiehtovaa. Mihin ikinä meneekin, on yhtäkkiä satoja vuosia vanhassa rakennuksessa. Historian kerroksellisuus ja tarinallisuus huokuu kaikessa.

Myös luonto on monimuotoisuudessaan käsittämätön. Olen kiertänyt maan läpikotaisin moottoripyörällä ja parhaimmat kokemukset ovat aina maaseudulla, pikku kylissä unohtaa ajan. Viinialueella Pugliassa en ole käynyt. Sinne on vielä mentävä.

Ghanalaisilla on rytmin taju

Kävin Ghanassa ensimmäisen kerran parikymppisenä. Se oli ensikosketukseni Afrikkaan.

Ghanassa Meeri Koutaniemeä viehättää erityisesti rytmin taju. Se välittyy myös paikallisten kalastajien työstä. © Meeri Koutaniemi

Mieleeni on jäänyt tanssiesitys, jonka näin toisella Ghanan-matkallani. Se oli järisyttävän kaunis kokemus. Tuntui, että tanssi tiivisti kaiken oleellisen ihmisen ilmaisuvoimasta; kuinka ajattomaan, voimakkaaseen ja rikkaaseen luomiseen ihminen kykenee.

Ehkä tanssi kosketti, koska tanssin itsekin paljon, ja se on tapa kuunnella ja prosessoida itseäni.

Ghana edustaa minulle ennen kaikkea rytmin tajua suhteessa koko elämään, hengitykseen, kävelyyn ja puheeseen, ja yhteyttä maahan. Minua kiehtoo, mikä merkitys rytmillä on olemukseen ja hyvinvointiin, ja Ghana symboloi juuri sitä.

Burma on rikas kulttuurisesti

Olen ollut Burmassa moneen otteeseen. Minua kiehtoo politiikan kautta maan koko historia ja tulevaisuus.

Sotilasjuntan väkivalta ja terrori on jättänyt syvät jäljet, ja nyt siellä käydään korruption kautta kauppaa perusoikeuksista, kuten maasta ja vedestä.

Meeri Koutaniemi on ollut Burmassa (Myanmar) useilla kuvauskeikoilla. Taianomaisessa Baganissa, jossa on maailman suurin pagoda-keskittymä, voi meditoida tai pyöräillä vuorokauden ympäri. © Meeri Koutaniemi

Samaan tapaan kuin Kuuba, Burma on muuttumassa radikaalisti juuri nyt.

Kulttuurisesti Burma on järjettömän rikas. Mieleeni on jäänyt varhainen aamu Baganissa, jossa on maailman suurin pagoda-keskittymä. Se on taianomainen paikka.

Burmassa viehättää myös ihmisten ujous. Kuten monissa Aasian maissa, burmalaisissa on harkitsevuutta, nöyryyttä ja kärsivällisyyttä, joita arvostan ihmisyyden piirteinä.

Burmalaiset ovat mielettömän ahkeraa kansaa. Rohingya-muslimien pakolaisleireillä vapaaehtoiset pyörittävät kouluja ja osallistuvat aktiivisesti ympäristön kehittämiseen.

On voimaannuttavaa nähdä, millaiset ruohonjuuritason talkoot kaikkialla on meneillään.”

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 27/2017

Kommentoi

Kommentoi juttua: Ylläty! Nämä ovat valokuvaaja Meeri Koutaniemen 5 lempikohdetta maailmalla

Sinun täytyy kommentoidaksesi.