Kulttuuri

Jouluista puuhaa Tukholmassa

Tukholma tarjoaa joulun alla tekemistä ja näkemista. Jouluiset tuoksut ja maut virittävät matkailijan jouluntunnelmaan. Katso tästä vinkit matkalle jouluiseen Tukholmaan!

Tukholman kukkatorit

Mistelin mysteerin jäljillä

Tuoksu tulee vastaan jo kaukaa. Jossain on glögiä. Ei ihme siis, että Tukholman Vanhan kaupungin keskiaikaisten rakennusten ympäröimä idyllinen Suurtori kuhisee matkailijoita. Pääkaupungin vanhimmat joulumarkkinat kiinnostavat myös koululaisia.

Kierrän ympyrän muotoon pystytetyt punaiset kojut ja kurkistelen niihin sisään. Huomaan nopeasti, että täältä voisin hankkia vaikka kaikki joululahjat. Kaupat syntyvät, kun ostan pehmoiset, harmaat kynsikkäät, lampaannahkarukkaset ja täytetyn lettusen.

Jos etsisin erilaisia makkaroita, sinappia, yrttejä, mehua, kalatuotteita, näkkileipää tai marsipaania ja hunajaa, saisin nekin täältä.

Puksipuita Tukholman toreilla

Puksipuusta tehtyjä napakoita kransseja ja havuja myyvä, Helfriediksi esittäytyvä mies kauppaa tiskillään myös punaisella rusetilla sidottuja mistelinippuja.

Misteliä, Ruotsistako nämä ovat? Suomessa en ole kasvia milloinkaan nähnyt luonnonvaraisena. – Kyllä misteli kasvaa Mälarin laaksossa, Helfried vakuuttaa.

Mutta minkälainen on mistelipuu, vai onko se pensas? – Ei puu lainkaan, misteli on puoliloinen, joka ottaa emopuusta ravinteita sekä vettä. Tiesitkö, mikä on mistelin toinen nimi?

No en tiedä sitäkään. Helfried valistaa, että liimamarjaksi kutsuttu misteli on saanut nimensä siitä, että liimamainen marja tarttuu linnun nokkaan ja lintu hieroo nokkaansa puunoksaan päästäkseen vaivasta eroon. Niin kasvi leviää tehokkaasti.

Yhdessä puodeista koristeeksi tarkoitetut, pulleat ballerinat riippuvat naruista tutuhamoset tuulessa pyörien. Samalta tiskiltä saisi houkuttelevasti pakattua Bräytigamsin marsipaania, mutta jätän herkun tällä kertaa ostamatta. Laukku painaa jo.

• Suurtorin joulumarkkinat 23 Vanhassa kaupungissa.

Valkoinen amaryllis, kiitos

Lähden kulkemaan pientä kapeaa kujaa Suurtorilta alas kohti metropysäkkiä. Kujalla tuoksuu vahvasti joulu. Tuoksun alkuperä selviää nopeasti pienen kukkakaupan kohdalla. Ulkona kaupan edessä havuniput ja pikkuiset kuuset nojaavat lumiseen ulkoseinään.

Tukholman kukkakaupoissa

Sisällä kaupassa on kosteaa. Hyllyillä oleviin maljakoihin on pantu rautayrttikimppuja, kylmiössä on perinteisiä leikkokukkia. Pitkin ja poikin pientä puotia on erilaisia sipulikukkia, tasetteja ja hyasintteja sekä joulutähtiä. Lattiakin on niin täynnä kukkia, ettei täällä voi montaa askelta ottaa.

Myyjän mukaan ruotsalaisten suosituimpia joulukukkia ovat parin viime vuoden aikana olleet herkät valkoiset jouluruusut sekä näyttävät amaryllikset. Niistä tummanpunaisia ja valkoisia kysytään eniten.

• Christoffers Blommor, Kåkbrinken 10.

Kolaa kuin silloin ennen

Hyppään metroon ja ajan pari pysäkinväliä Södermalmille. Kävelen yhtä katua sinne, toista tänne ja löydän vihdoin etsimäni, parisen vuotta sitten avatun herkkupuodin, josta tuli hetkessä supersuosittu. Pärlans konfektyr on tehdas, myymälä ja kahvila. Kaikki samassa osoitteessa.

Pärlans konfektyr

En voi olla ihailematta ruotsalaisten tapaa toteuttaa hankkeitaan. Tämäkin pieni puoti on kahvikuppeja myöten stailattu 1930-luvun tyyliseksi. Jouluikkuna on koristeltu nostalgisesti lippunauhoin ja neilikka-appelsiinein. Puodissa on vanhat pöydät, tuolit ja sohvakin – kuin silloin ennen. Myyjättäret ovat tainneet napata pukukoodin Rita Hayworthin leffoista.

Mietin, mikä mahtaa olla hurmaava ruotsiksi? Härlig! Charmig! Förtjusande!

Kahvila-myymälän seinän takana toimii ”tehdas”. Seuraan, miten kolakaramelleja valmistetaan. Myyntivalttina on se, että kaikki on luomua, valmistetaan ilman lisäaineita ja tehdään käsin. Suolaisesta lakritsikolasta tuli suosikkini.

Rosendahlin puutarhaan voi talvellakin mennä kahvilla sekä lounaalle. Puutarhan leipomosta saa lämpimiä sämpylöitä. Sisällä kasvihuoneissa on ihmisen helppo hengähtää ja rauhoittua.

Täällä tuoksuu niin hyvältä, että on pakko maistella kolaa. Valitsen erityisesti tätä joulua varten tehtyjä karamelleja. Appelsiini, tähtianis, sahrami, korianteri sekä puolukka pyörivät kielellä pitkään.

• Pärlans konfektyr, Nytorgsgatan 38.

Ruusulaakson rauhaa

Djurgårdenin saarella sijaitseva Rosendalin puutarha on yksi suosikkikohteistani Tukholmassa. Kesällä saan kulumaan täällä helposti vaikka koko päivän. Puutarhaa ympäröivän laajan puiston valtavat tammet sekä hiekkakäytäviä reunustavien ruusujen loisto ovat vertaansa vailla.

Rosendalissa on kuitenkin toimintaa ympäri vuoden. Kun nyt avaan pakkasen ja lumimyrskyn keskeltä oven kasvihuoneeseen, silmien eteen avautuu ihana näky. Sammalenvihreää, soralattian harmaata ja rauha. Täällä eivät radiot pauhaa. Hiippailen ympäriinsä, katselen, hengittelen ja nautin.

Yhdessä puutarhan kasvihuoneista toimii ravintola, jossa tarjotaan lounasta myös talvikuukausina. Täältä saa luomuruokaa.

Puutarhan yhteyteen rakennetulla joulutorilla myydään kaikenlaista kivaa: läkkipeltisiä kuusenkoristeita, isoäidin tyyliin tehtyjä lastenvaatteita, myssyjä ja leikkikaluja, käsintehtyjä kynttilöitä, kera-miikkaa ja käsitöitä. Sekä tietenkin kukkia.

Sisältä seuraan, miten hämärä laskeutuu puistoon ja tulee sininen hetki. Ostan myymälästä tuoreita sämpylöitä ja lähden niitä natustellen kulkemaan eteenpäin. Olen niin iloinen siitä, että lähdin tänne. Levollinen tunne kestää pitkälle iltaan asti.

• Rosendals trädgård, Djurgården. Tänne pääsee hyvin Sergelintorilta Waldemarsuddeen kulkevalla raitiovaunulla numero 7.

Valoa kansalle pimeyteen

Tukholma koristautuu talven juhlaan upealla tavalla. Jo marraskuussa katujen ylle syttyvät näyttävät valokoristeet. Punaiset suuret pallot, kristallikruunuja muistuttavat valot ja suuret valkoiset tähdet luovat tunnelmaa pimeänä vuodenaikana. Kadunvarsien puutkin on koristeltu. Kerran näin yhden puun täynnä punalakkisia, valkopartaisia joulupukkivaloja.

Tukholman jouluvalot

Jos ehdit, lähde pimeällä kävelemään satamaan. Laivat on valaistu näyttävästi ja koristeltu havuköynnöksin. Mene syömään ravintolalaivaan ja valitse ruotsalainen joulumenyy.

Punainen kuin jouluomena

Yksi tunnetuimmista joulutoreista sijaitsee aivan ydinkeskustassa, Kungsträdgårdenissa. Täällä riittää kauppiaita kuin lampaalla villaa. Villatuotteita myydään kaikenlaisen krimskramssun lisäksi. Mieleen jäivät erityisen herkullisen näköiset sokeroidut ja tikun nenään tökätyt punaiset omenat.

Kungsträdgården, Tukholma

Aivan torihulinan vieressä on luistinrata. Jos pakkasta ei olisi näin paljon, vuokraisin luistimet ja antaisin mennä.

• Kungstradgården

Hovitallin markkinat

Yksi odotetuimmista joulumarkkinoista, Hovstallets julmarknad, Hovitallin joulumarkkinat, on avoinna vain parin päivän ajan marraskuun lopussa! Samalla, kun silmäilee paraateissa käytettyjä vaunuja ja haistelee hevosten hajua, on mahdollisuus tehdä löytöjä. Markkinoille tulee vuosittain lukuisa määrä käsityöläisiä myymään laadukkaita tuotteitaan.

• Hovstallet, Väpnargatan 1.

Skansenin joulu

Moni suomalainen lapsiperhe suuntaa heti satamasta Djurgårdenin saarella sijaitsevalle Skansenille. Siellä on järjestetty joulun alla kaikenlaista hauskaa vuodesta 1903 alkaen. Tällä kertaa joulumarkkinat ovat avoinna marraskuun lopusta alkaen lauantaisin ja sunnuntaisin. Skansenilla voi vaikka tutustua vanhan ajan joulutapoihin, tanssia piirissä kuusen ympärillä ja syödä mahansa täyteen.

• Skansen, Djurgården.

Teksti: Marjo Nevala Kuvat: Laura Mendelin

Lue myös jouluvinkit Tallinnassa.

Artikkeli on julkaistu Kotiliedessä 22/13.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Jouluista puuhaa Tukholmassa

Sinun täytyy kommentoidaksesi.