Juhlat

Naistenpäivä on kansainvälinen juhla – millainen on naistenpäivän historia?

Kansainvälistä naistenpäivää vietetään aina 8. päivä maaliskuuta!

Monissa maissa naistenpäivä on pyhäpäivä, ja myös YK:ssa juhlitaan naistenpäivää. Naistenpäivänä kiinnitetään huomiota tasa-arvon ja naisten oikeuksien toteutumiseen ympäri maailmaa.

Päivä perustuu yli sata vuotta sitten New Yorkissa tapahtuneeseen naisten tekstiilitehtaassa toteuttamaan lakkoon. Ensimmäistä naistenpäivää vietettiin YK:n mukaan Yhdysvalloissa 28. helmikuuta vuonna 1909.

Vuonna 1910 Kööpenhaminassa kokoontunut sosialistinen internationaali julisti päivän kansainväliseksi, mutta kokoontumisessa ei päätetty naistenpäivän tarkkaa päivämäärää. Tuolloin päivän tarkoituksena oli edistää naisten äänioikeutta ja naisasialiikettä.

Ensimmäistä kansainvälistä naistenpäivää vietettiin vuotta myöhemmin, vuonna 1911. Tuolloin päivä oli 19. maaliskuuta, ja naisille vaadittiin ääni-, työ- ja koulutusoikeuksia sekä työsyrjinnän lopettamista.

Vuonna 1975 naistenpäivän päivämäärä vakiintui. Samana vuonna vietettiin YK:n kansainvälistä naisten teemavuotta, jota seurasi naisten vuosikymmen 1976–1985.

Naistenpäivä Suomessa

Suomeen kansainvälinen naistenpäivä on tullut YK:n kautta. Naistenpäivä on Suomessa kalenterista löytyvä juhlapäivä, mutta se ei ole virallinen juhlapyhä tai liputuspäivä.

Lähde: YK

Kommentoi

Kommentoi juttua: Naistenpäivä on kansainvälinen juhla – millainen on naistenpäivän historia?

Maiju

”Naistenpäivänä kiinnitetään huomiota tasa-arvon ja naisten oikeuksien toteutumiseen ympäri maailmaa.”
Kaunis tavoite, mutta ainakin Suomessa naistenpäivästä yritetään tehdä uutta rahasampoa krääsäkauppiaille. Toivoisin edes Kotilieden kaltaisen järkijulkaisun keskittyvän herkuttelujuttujen sijaan esimerkiksi esittelemään eri järjestöjen hyväntekeväisyyskohteita, joilla voisi tukea naisten asemaa. Pannaan pulla- ja kukkarahat hyötykäyttöön naistenpäivän kunniaksi!

Ann Stina

Olipas kerrassaan typerä kommentti tuo äskeinen!

pfa

Suomessa naiset kannustavat toisiaan naistenpäivänä. Emme odota kukkia emmekä leivoksia, emme sampanjaa emmekä hajuvesiä. Kannustus on jotakin aivan muuta, se ei maksa mitään, mutta tulee hyvänä takaisin. Helvi Sipilä viljeli lausetta: ”Kehu nainen päivässä”. Nainen: Kannusta sinäkin toista naista!

zHymZyuvQgnTTUftvt

That’s the best answer by far! Thanks for cnotibrutnig.

Sinun täytyy kommentoidaksesi.