Juhlat

Miksi hääpari ei kutsunut häihinsä vanhempiaan? Lue kolmen nuorenparin tarinat

Osa nuorista juhlii häitään ainoastaan kavereidensa kanssa. Aina päätös ei kuitenkaan miellytä jälkeenpäin.

Nuoripari: ”Olisimmepa voineet kutsua vanhemmat”

”Jos nyt kaunistellen sanomme, niin meidän kummankin vanhemmilla on ollut muuta tärkeämpää elämässään kuin me lapset.

Alkoholistikodissa lapsi oppii pärjäämään yksin varhain. Näennäisesti.

Lapsi oppii myös sen, että alkoholistiin ei voi luottaa. Kun alkoholisti lupaa jotain, hän varmaan tarkoittaa sitä. Myöhemmin tulee aina paljon tärkeämpää, eli alkoholi.

Pidimme siis kaverihäät, ja olemme niihin tyytyväiset. Onneksi on edes luotettavia kavereita. Taustalla oli kuitenkin pieni kateus tai haikeus. Olisihan se hienoa, jos itsekin saisi jakaa juhlahetkensä vanhempien kanssa, jotka olisivat puolestamme onnellisia.

Mutta näillä mennään. Meidän kotimme tulee olemaan raitis koti.”

Nuoripari: ”Kadumme kaverihäitä”

”Pelkästään kavereiden kutsuminen häihin tuntui helpolta ja kivalta ajatukselta. Ei suuren suuria häiden järjestämisiä, ei sukulaissuhteiden ongelmien miettimistä, ei tavanomaisia kuvioita, joita sukulaiset odottaisivat. Vain tuttu kaveriporukka, jonka kanssa asiat sujuvat.

Häävalssikin olisi vaatinut vastentahtoista opettelua kiireisten töidemme lomassa.

Ilmoitimme perheille ja sukulaisille, että pidämme häät oikeasti läheisten ihmisten kanssa ja että perheen ja suvun vuoro on myöhemmin.

Kun sitten olisimme järjestäneet rääppiäishäät, ihmettelimme, miksi ihmiset yksi toisensa jälkeen kertoivat esteistä osallistua. Kaikilla oli jotakin tärkeämpää menoa.

Puhuimme ensin keskenämme, että onpa lapsellista, aikuisilta ihmisiltä. Heitä kai suututti, kun eivät päässeet häihimme.

Emme sitten järjestäneet rääppiäishäitä, mutta olimme kyllä loukkaantuneita ja pettyneitä, kun häämme eivät kiinnostaneetkaan perhettä ja sukua.

Yritimme kutsua vanhempia kahville muuten vain, mutta heille tuntui jääneen kylmäkiskoinen asenne päälle. Tällainen kylmä henki perheen ja suvun kesken tuntuu ikävältä.

Nyt jälkeenpäin ajatellen kadumme sitä, että järjestimme kaverihäät. Häät näyttävät merkitsevän vanhemmille enemmän kuin osasimme ajatella.”

Osa nuorista juhlii häitään ainoastaan kavereidensa kanssa.

Esikoispojan isä: ”Menetin isän elämän merkkihetken”

”Erään kyläilyn yhteydessä poikani kertoi päättäneensä mennä naimisiin avovaimonsa kanssa. Häihin kutsuttaisiin vain joukko kavereita.

Ensin en oikein pystynyt reagoimaan asiaan. Häät ovat suvussani olleet perinteisiä sukuhäitä. Seuraavana päivänä heräsivät häpeän ja nöyryytyksen tunteet.

Päätökseen oli nuorenparin kannalta ymmärrettäviä perusteluja. Alkoholiongelmaisten toisten vanhempien oikea paikka ei ollut juhlassa. Mutta nuoripari ei huomannut ajatella, toimivatko he oikein sulhasen perhettä kohtaan, eivätkä ajatelleet lainkaan meidän tunteitamme.

Tämäkin vielä, ajattelin. Syvä epäonnistumisen tunne. Ihan kuin ei elämässä olisi ennestään jo ollut tarpeeksi takaiskuja ja osattomuuden tunteita muun muassa taloudellisten vaikeuksien vuoksi.

Keskustelin häistä pojan kanssa. Tuntui, että en mitenkään saa häntä ymmärtämään, miltä tällaiset syrjivät häät vain kavereille tuntuvat vanhemmasta. Lopulta löysimme sellaisen kompromissin, että vanhemmille järjestettiin erillinen pienimuotoinen tilaisuus häiden jälkeen.

Ei se kuitenkaan tuntunut samalta kuin oikeat juhlat. Olisin halunnut jakaa lapseni kanssa hänen häänsä. Mieluiten suvun kanssa. Sen olisin mielestäni ansainnut.

En ole puhunut näistä häistä sukulaisten enkä muidenkaan ulkopuolisten kanssa juuri mitään. En ennen enkä jälkeen häiden.

Minun olisi ollut helpompi hyväksyä sellainen ratkaisu, että parilla ei olisi ollut lainkaan juhlia. Vain pelkkä vihkimistilaisuus todistajineen. Tunnen monta paria, jotka ovat menneet naimisiin tällä tavoin.

Tuntui erityisen pahalta, että hääjuhlat pidettiin, mutta ilman minua ja vaimoani, isää ja äitiä. Ratkaisusta jäi edelleen ikävä maku. Menetin yhden isän elämän merkkihetken.”

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 22/16.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Miksi hääpari ei kutsunut häihinsä vanhempiaan? Lue kolmen nuorenparin tarinat

Sinun täytyy kommentoidaksesi.