Juhlat

Vinkkejä häiden järjestämiseen

Suunnittele ajoissa, mieti millaiset olisivat omannäköiset häät ja pysy budjetissa. Mutta ennen kaikkea: älä stressaa! Lue, millaisia vinkkejä jo häitään juhlineet Kotilieden lukijat antavat häiden suunnitteluun.

Hääjärjestelyt

Moni aloittaa häiden suunnittelun jo vuotta tai jopa vuosia aiemmin. Paljon lyhyemmässäkin ajassa häät pystyy järjestämään. Olipa aikaa sitten enemmän tai vähemmän hyvä suunnittelu on kaiken perusta, muistuttavat Kotilieden lukijapaneelin hääkyselyn vastaajat.

Suositut vihkikirkot ja juhlapaikat varataan usein vähintään vuotta aiemmin. Eli mieti haluatko juhlia ehdottomasti jossakin tietyssä paikassa ja tee varaus ajoissa. Samoin kannattaa miettiä, haluaako vihkijäksi jonkun tietyn papin. Pappien työvuorot voivat vaikuttaa asiaan.

Tee lista muistettavista asioista ja täydennä sitä koko ajan. Vertaile hintoja – ja nauti suunnittelusta.

Isot vai pienet häät?

Usein sukulaisilla on oma mielipiteensä häistä ja he tarjoavat niitä auliisti. Miten sitten ratkaista, järjestääkö isot vai pienet häät?

Niinkin arkinen asia kuin raha kannattaa muistaa. Onko häiden järjestämiseen säästetty? Osallistuvatko pariskunnan vanhemmat kuluihin?

– Pitäkää jalat maassa ja kustannukset kohtuullisina ja hallinnassa, paneelista muistutetaan.

Joskus juhlia varten otetaan lainaa. Kannattaa miettiä, onko se järkevää. Missä ajassa lainan saa maksettua pois? Voisiko kuluja karsia niin, ettei lainaa tarvita.

– Säästäkää häitä varten, jos eivät morsiamen vanhemmat järjestä niitä. En ottaisi tarkoitukseen lainaa. Arki tulee kuitenkin vastaan ja sitten on kiva, että on rahaa. Itse suunnittelemalla ja tekemällä säästää.

Toisaalta päivä voi olla niin tärkeä, että juuri siihen haluaa sijoittaa.
– Viettäkää kunnon häät, ne säilyvät muistoissa aina!

Mieti häävieraat

Vieraslistan kokoaminen voi olla yllättävän hankalaa: ketä rajaisin pois? Turhaan ei kannata rikkoa välejä kehenkään.

Jos haluaa pienet häät, voi kutsua vain hääparin lähisukulaiset tai vain lähisukulaiset ja ystävät tai pelkät läheiset ystävät.

– Suuria häitä ei ole pakko pitää. Kirkossa voi mennä naimisiin pelkkien todistajien kanssa, yksi kyselyn vastaajista muistuttaa.
– Ei juhlaa juhlan vuoksi monimutkaisine ja kalliine järjestelyineen. Häät ovat kahden ihmisen rakkauden juhla.
– Eräät kaverini kävivät kuumailmapalloajelulla kahden kaverinsa kanssa ja painelivat sitten maistraattiin ja kaffelle kamujen kanssa. Onni paistoi salahäiden jälkeen otetuista hääkuvista, joissa parilla oli päällään juhlapuvut.

Eikä aina tarvita kirkkoakaan.

– Maistraattiin, pääsee helpolla.

Jos järjestää suuret häät, ei kannata rajata yksittäisiä sukulaisia pois vieraslistalta.

– Ei ihan pelkät kaverihäät. Voisi se vanha tätikin tulla, toivoo yksi panelisti.

Tärkeintä on, että paikalla ovat hääparille tärkeät ihmiset.

Rento hääpäivä

Valmisteluihin kannattaa palkata apua tai pyytää ystäviä mukaan.

– Valitse kaasoksi sellainen henkilö, jonka luotat auttavan sinua häiden juoksevissa asioissa. Minulla oli maailman parhain kaaso, joka otti vastaan ilmoittautumiset, vastasi lahjakyselyihin, auttoi häiden suunnittelussa, piti mahtavat polttarit, piti häissä huolen summittaisesta aikataulusta ja kaikesta pienestä eteen tulevasta asiasta. Itse pääsin juhlimaan hääpäivänäni, kun minun ei tarvinnut olla vastuussa mistään.

Myös hääpäivänä apu on tarpeen.

– Kaaso tai bestman seremoniamestarina ja juontojen avulla kaikki tietävät, mitä kulloinkin tapahtuu.

Hääpäivälle ei kannata jättää hoidettava asioita, vaan tehdä kaikki valmiiksi ennen juhlahetkeä – jos vain mahdollista. Muutenkaan hääpäivän aikataulujen on hyvä olla väljät: jätä tarpeeksi aikaa kuvaukselle, vihkipaikalta juhlapaikalle siirtymiseen, ruokailulla ja niin edelleen.

Häiden ohjelman voi miettiä häävieraiden mukaan, sillä mielipiteitä on monia.

– Ei liikaa ohjelmaa, kaikki eivät halua leikkiä hääleikkejä.
– Less is more, jättäkää aikaa uusille sukulaisille tutustua toisiinsa. Siis vapaata yhdessäoloa!
– Ei saa olla ”kynsienviilaus-aikaa”. Se on kamalinta. Poikkea kaavasta ja perinteestä.

Panelistien mielestä lopulta tärkeintä on kuitenkin tunnelma – eivät oikean väriset lautasliinat.

– Jälkeen päin vieraat muistavat vain oliko mukavaa ja esimerkiksi tarjoilun yksityiskohtia vain harva muistelee.

Ja vielä:

– Jokaisen pitää järjestää omannäköisensä häät eikä anoppien toiveiden mukaiset.

Älä stressaa

Maailma ei kaadu, vaikka jokin menisi hääpäivänä toisin kuin on suunniteltu, panelistit muistuttavat. Siksi häiden suunnittelu ja itse hääpäivä kannattaa ottaa rennosti.

– Kaikki kyllä lutviutuu. Hoida asiat jämptisti, mutta älä hössötä. Häät ovat vain yhdet isot bileet siinä missä synttärit tai viikonlopunvietot. Järjestä hyvät bileet vieraat huomioiden ja jos jotain menee pieleen, niin järjestä yksivuotisbileet seuraavan vuonna!
– Sisältö on ulkoista muotoa tärkeämpi. Keskittykää toisiinne ja lupaukseen, jonka annatte suvun ja ystävien läsnä ollessa. Hääpäivän kaunis muisto kantaa pitkälle arjen vaikeuksissa.

Sitaatit ovat Kotilieden lukijapaneelille tehdystä hääkyselystä.

Teksti: Kaarina Palletvuori
Kuva: 123rf stock

Lue lisää hääjuhlien järjestelyistä:

Kotiliesi kysyi häistä: Häämokat, häävinkit ja sukunimen vaihtaminen
Kenen sukunimi häiden jälkeen?
Häämokat: häissä sattuu ja taphtuu

Kommentoi

Kommentoi juttua: Vinkkejä häiden järjestämiseen

Sinun täytyy kommentoidaksesi.