Juhlat

Ideoita joulukattaukseen

Joulukattaus ja siihen panostaminen tuo oman säväyksensä jouluherkkuja notkuvaan joulupöytään.

Minusta on hauska etukäteen pohdiskella, millaisia tekstiilejä, astioita, kynttilöitä tai kukkia joulukattauksessa käytän.

Niinpä päätin toteuttaa kolme erilaista joulukattausta, joiden toivon tuovan myös teille lukijoille uusia ideoita ja inspiraatiota joulupöydän kattamista miettiessänne.

Joulunpunainen kattaus

Toteutin tämän kattauksen ystäväni Minnan avustuksella. Minnan pihapiiristä löytyy kuvauspaikkana toiminut vanha navetta, jonka hän on remontoinut yhdessä miehensä kanssa idylliseksi oleskelutilaksi.

Tämän kattauksen niin sanottuna punaisena lankana toimii vuosia sitten ostamani Marimekon Mänty-kangas, joka ei juuri nyt taida olla Marimekolla tuotannossa. Käytimme kattauksessa astioina Minnan Taika-sarjan kulhoja sekä hänen kirpputoreilta hankkimiaan ruokailuvälineitä, perittyjä kristallilaseja sekä Ikean vaaleasävyisiä ruokalautasia.

Askartelimme nimikyltit askartelukartongista ja niitä koristavat pienet juuttinarurusetit. Lisäksi kattaukseen tuovat ilmettä katajanoksat, valkoiset kynttilät sekä pienet jouluiset naposteltavat. Tästä tuli pirteän punainen kattaus, jonka kruunaa kaunis miljöö – kiitos Minnan.

Juhlavan vaalea kattaus

Tämä vaalea kattaus on tyyliltään melko juhlava. Marimekon valkea liina on herkkää Maalaisruusu-kuosia ja servieteissä toistuvat talviset Lumimarjat.

Lautasliinapitimiin liimasin aiemmin syksyllä askartelemiani käpykukkia. Astioissa yhdistelin vanhoja Arabian Lumi-lautasia sekä mustavalkoisia Paratiisi-kulhoja. Viinilasit ovat Iittalan Essence-sarjaa.

Pöydän keskellä kulkee koristeena itse tuunaamani valosarja sekä kuivuneita hortensian kukintoja.

Graafisen mustavalkoinen kattaus

Tämä kattaus on ilmeeltään yksinkertaisen graafinen. Pöytäpintaa peittää Marimekon uutuus Kuusikossa-kangas, josta valitsin kotiini kokeiltavaksi mustavalkoisen väriyhdistelmän blogiyhteistyössä Marimekon kanssa.

Ihastuin tähän kuosiin siinä määrin, että kipaisin lopulta ostamaan kangasta itselleni ja luulen, että jos vietämme joulua kotona, niin katan joulupöytämme tänä vuonna pitkälti tähän tapaan.

Astioina tässä kattauksessa on sekä valkoisia että mustia Teema-astioita sekä Iittalan Hot Cool-lasit.

Mustat puupässi-nimikyltit on hankittu Waltin joulumyyjäisistä, raidalliset servietit ovat Tigerista ja kauniin punaisen jouluasetelman olemme saaneet naapureilta. Kuusenoksat tulivat vanhemmiltani joulukuusien mukana.

Mikä näistä kattauksista on sinun suosikkisi? Entä miten sinä olet ajatellut toteuttaa joulukattauksen?

Ensi viikolla joulu onkin jo tosi lähellä – silloin kerron viime hetken tunnelmista ennen aattoa ja kuvaan kotimme jouluista ilmettä. Nähdään tuolloin!

Kommentoi

Kommentoi juttua: Ideoita joulukattaukseen

Tuikkuliini

No nyt kyllä pistit pahan! Mikä on paras? Kaikki ovat omalla tavallaan ihania, jos olisi IHAN pakko joku valita, niin ehkä tuo kakkonen. Tai sitten ykkönen… ääh en osaa päättää. Kolmonenkin on kaunis, mutta ehkä aavistuksen liian graafinen omaan makuuni.

Sari Rantanen

Moi Tuikkuliini ja kiva kuulla, että periaatteessa kaikki nämä kattaukset voisivat toimia 😉

Mä tykkään myös jollain tapaa näistä kaikista, mutta nyt mulla on joku kumma graafisen mustavalkoinen kausi meneillään, niin luulen, että toteutan kotona suht pitkälti kolmosen tyylisen kattauksen.

Ystäväni Minnan vanha navetta on niin ihana, että jos mulla olisi noin mahtava paikka, johon joulupöytää kattaa, niin sitten kattaus olisi kyllä juuri tuollainen perinteisen joulunpunainen… 😉

Oikein ioista joulun odotusta sinulle ja perheellesi!

mh

Nämä ovat kaikki kauniita, mutta itse olen sen verran perinteisiin päin kallellaan, että tuo joulunpunainen olisi oma valinta. Meillä katetaan pöytä jouluna aina aika samalla tavalla – punaista, kullanväristä, paljon kynttilöitä. Kiva idea muuten käyttää kakkumuotteja kynttilänjalkoina. Mieheni perheeltä perityt hopeiset aterimet ovat jouluaterialla käytössä ja tekevät siitä extra juhlavan.

Nuo vaaleat kattaukset sopisivat hyvin uuden vuoden juhlintaan. Taidankin ottaa tästä vinkkejä siihen. Kiitos! Hyvää Joulunaikaa!

Sari Rantanen

Hei mh ja kiitos kommentistasi. Perinteinen joulunpunainen kattaus on kyllä ajaton ja varma valinta. Kun mukana on vielä paljon kynttilöitä ja kultaa, niin lopputulos on varmasti onnistunut.

Itse olen tänä vuonna tykästynyt graafisiin linjoihin ja sillä innostuin myös tuosta mustavalkoisesta kattauksesta. Ja nyt kun sanoit, niin esimerkiksi tuo keskimmäinen kattaus sopisi tosiaan oikein hyvin uuden vuoden kattaukseksi 😉

Hyvää joulun aikaa myös sinulle!

Vastaa käyttäjälle Sari RantanenPeruuta vastaus

Sinun täytyy kommentoidaksesi.