Juhlat

Hanukka on ilon juhla

Hanukka on juutalaisten juhlapyhä, jota vietetään useimmiten joulukuussa. Juhlittava ajanjakso vaihtelee kuunkierron mukaan, eikä sitä siksi vietetä joka vuosi samaan aikaan. 

Hanukkaa sanotaan valon ja ilon juhlaksi ja se kestää kahdeksan päivää. Ensimmäisenä iltana kodeissa sytytetään yksi kynttilä kahdeksanhaaraiseen hanukka-kynttelikköön, hanukkijaan, johon lisätään jokaisena iltana yksi kynttilä lisää. Kynttilät sytytetään shamash’lla eli apukynttilällä ja samalla luetaan hepreankielinen rukous. Miehillä on päässään ohuet, pyöreät päähineet eli kipat.

Hanukkaa vietetään vieraan kansan vallasta vapautumisen kunniaksi. Israelilaiset valtasivat vuonna 165 eKr. Jerusalemin temppelin takaisin itselleen kreikkalaisten hallusta. Legendan mukaan temppelistä löytyi pieni ruukullinen öljyä. Valaisuun käytetty öljy näytti aluksi riittävän vain yhdeksi päiväksi. Sen polttaminen kesti kuitenkin kahdeksan päivää, eli juuri niin kauan, kunnes uusi öljy saatiin valmistettua.

Hanukka ja perinteet

Hanukka näkyy juutalaiskodeissa upein koristein. Kodit koristellaan paperinauhoilla, Daavidin tähdillä ja paperikynttilöillä. Vanhan perinteen mukaan lapsille annetaan lahjoja jokaisena kahdeksana päivänä. Aiemmin lapset saivat päivittäin pienen määrän rahaa, gelttejä, mutta ne ovat sittemmin muuttuneet konkreettisiksi lahjoiksi.

Perheen kesken leikitään myös erilaisia leikkejä, joista yksi on sevivon-hyrrän pyöritys. Leikissä kukin pelaaja asettaa pöydälle tietyn määrän pähkinöitä, ja kukin pyörittää vuorotellen hyrrää. Pyörittäjä saa pöydälle asetettuja pähkinöitä tietyn määrän itselleen riippuen siitä, mille kyljelle hyrrä on kääntynyt.

Lahjojen ja leikkien lisäksi juutalaiseen juhlaperinteeseen kuuluu syöminen. Hanukkana kaikki ruoat paistetaan öljyssä. Ruokapöytään kuuluvat erottamattomasti latkes-lettuset. Ne voidaan valmistaa joko perunasta röstiperunoiden tapaisesti tai löysästä rusinaisesta pullataikinasta muhkeiksi ja paksuiksi pannulla paistettaviksi letuiksi. Makea vaihtoehto tarjoillaan joko smetanan tai kanelin ja sokerin kera.

Hannukka juhlien munkit

Latkesten syöminen juontaa juurensa idästä ja kuuluu pohjoisissa maissa asuvien juutalaisten perinteisiin. Israelissa asuvilla juutalaisilla on tapana syödä latkesten tilalla erilaisia munkkeja eli suvganioteja, jotka on täytetty hillolla ja friteerattu öljyssä.

Lue myös: Juutalaisen sukuni hurja tarina – dekkarikirjailija Samuel Davidkin kertoo juuristaan

Katso myös: Joulu Meksikossa

 

 

Kommentoi

Kommentoi juttua: Hanukka on ilon juhla

Ripe

Juhlalla ei ole mitään tekemistä joulun kanssa, juutalaiset eivät tunnusta Jeesusta.

Hyvä vaihtoehto

Hanukka on hyvä joulun korvike heille, jotka tahtovat juhlia juhlaa Jeesuksen kunniaksi – eikä vain joulupukin ja joulukuusen kuniaksi. Jeesus oli Juutalainen ja varmasti vietti Hanukkaa itsekin.

Joululla itsessään ei ole yhteyttä Jeesukseen, vaan on luonteeltaan pakanallinen juhla. Joulu 24/25.12. on vain sijoitettu vanhojen pakanakulttuurien jumalien juhla-aikojen kohdalle – eli juuret on pakanakulttuureissa.

Eli jos tahtoo viettää aidosti Kristillistä juhlaa, on Hanukan viettäminen hieno vaihtoehto. Kahdeksana päivänä isät voivat jakaa lapsilleen Raamatun kertomuksia siitä, kuinka Jeesus tuo valon maailmaan ja toivon pimeydessä kulkeville.

Nicke <3

I love HANUKKAH <33<3<3<3<33<3<3

Nicklas

Hanukka on hyvä joulun korvike heille, jotka tahtovat juhlia juhlaa Jeesuksen kunniaksi – eikä vain joulupukin ja joulukuusen kuniaksi. Jeesus oli Juutalainen ja varmasti vietti Hanukkaa itsekin.

Joululla itsessään ei ole yhteyttä Jeesukseen, vaan on luonteeltaan pakanallinen juhla. Joulu 24/25.12. on vain sijoitettu vanhojen pakanakulttuurien jumalien juhla-aikojen kohdalle – eli juuret on pakanakulttuureissa.

Eli jos tahtoo viettää aidosti Kristillistä juhlaa, on Hanukan viettäminen hieno vaihtoehto. Kahdeksana päivänä isät voivat jakaa lapsilleen Raamatun kertomuksia siitä, kuinka Jeesus tuo valon maailmaan ja toivon pimeydessä kulkeville.

Taivaan valo

Aika hassuja ajatuksia nuo joulun vastaiset kommentit!itse olen uskossa Jeesukseen Kristukseen ja vietän kristillistä joulua hartaana;koen myös joulun pyhyyden aina ja kaikkialla olevaksi!eiköhän se ole sama milloin Jeesus on varsinaisesti syntynyt,pääasia että on!Minulle on syntynyt Vapahtaja!Joulu myös kerää valtavat määrät ihmisiä kirkkoihin;eikös se ole sentään parempi kuin ei milloinkaan!Hanukka oma ihana juhlansa,rakastan Israelia ja rukoilen sen puolesta,vaan ihanaa kun tulee taasen joulun aika!

Itse asiassa

Sen enempää hanukka kuin joulukaan eivät sinänsä liity juutalaiseen/kristilliseen uskonharjoitukseen. Ne ovat molemmat ihmisten keksimiä perinteitä. Jumala sääti Mooseksen kautta viikottaisen lepopäivän ja tietyt juhla-ajat. Joulu ja Hanukka eivät kumpikaan liity niihin. Jeesus täytti lain ja pyyhki pois näiden Jumalan säätämienkin juhlien hengellisen merkityksen. Uudessa liitossa voimme pitää jokaisen päivän yhtä hyvänä Jumalan palvelemiseen ja lähimmäisen rakastamiseen. Saapihan noita viettää jos haluaa, mutta kiistely niiden merkityksestä on täysin joutavaa.

.

🙂

Sinun täytyy kommentoidaksesi.