Juhlat

Joululahja lapselle

Kirjoitin viisivuotiaana ahkerasti päiväkirjaa. Joulu oli yksi tärkeimmistä juhlista ja odotin sitä syyskuusta lähtien. Jouluaaton kohdalla päiväkirjassani luki lyhyesti: ”Tänään oli joulu, sain 31 lahjaa.”

Lahjat ovat monelle lapselle yksi joulun tärkeimmistä asioista, ja he näyttävät aidosti tunteensa saamaansa lahjaa kohtaan. Jos lapselle antaa harkitun lahjan, se voi tehdä joulusta ikimuistoisen. Tässä muutamia ehdotuksia.

1. Hyvä kirja
Hyvä kirja on hyödyllisempi lahja lapselle kuin uusin trendinukke. Lukutaito paranee ja mielikuvitus kehittyy parhaiten mielenkiintoisen kirjan parissa.

2. Päiväkirja
Ikioma päiväkirja on hieno lahja, koska siihen saa tallentaa omia salaisuuksiaan – ja samalla kirjoitustaito paranee.

3. Pelit
Palapelit, lautapelit ja tietokonepelit parantavat lapsen koordinaatiokykyä ja ovat hauskaa ajanvietettä koko perheelle. Monet tietokonepelit ovat englanninkielisiä, joten niistä on hyötyä kielitaidonkin kannalta.

4. Askarteluvälineet
Piirustus- ja askarteluvälineitä ei ole koskaan liikaa! Niiden avulla lapsi oppii ilmaisemaan itseään uudella tavalla.

5. Mitä itse olisit halunnut?
Lapsen lahjaan voi käyttää mielikuvitusta. Mieti, mitä itse olisi lapsena halunnut saada jouluna.

Teksti: Saila Väätäinen

Kommentoi

Kommentoi juttua: Joululahja lapselle

Olisinpa hoksannut isompien kohdalla

Kuusen alla on kuopukselle aattoaamuna yksi lahja, josta riittää tekemistä, lukemista, katsomista tai leikkimistä pitkäksi aattopäiväksi. Aamupaketti lievittää sopivasti odotuksen jännitystä, mutta ei vie illasta lahjojen lumoa. Vielä 12-vuotias odottaa sitä.

maria

on s niin kivaa kun omat lapset saavat avata paketit ja yllättyä minkä ilmeen he päästävät

Katariina 8

Muistan aina joulun lapsuudesta.Sain ensimmäiset oikeat sukset ja sauvat,monot ja siteet suksiin.Tuli vielä takki ja tupsulakki,punaiset,olin tyytyväinen.Sitten vaan jouluaamuna isä hommiin,että pääsi ladulle!

Vastaa käyttäjälle Olisinpa hoksannut isompien kohdallaPeruuta vastaus

Sinun täytyy kommentoidaksesi.