Kysely: Miten vietät välipäivät?

Miten sinä vietät joulun ja uudenvuoden väliset päivät, kotona löhöillen vai työnteossa?

Avainsanat

Keskustelu

Valitettavasti viikonloppuun osuva joulu pitää ns normaalityöntekijän sorvin ääressä välipäivinä vaikka lapset ovat joululomalla.

Harmittaa! Olkaa onnellisia, jotka löhöillä saatte!!

aika köykäiset vaihtoehdot välipäivien tekemisiksi.. Käytän välipäivät tekemällä sitä mitä en Joulun pyhinä tee. Eli touhuilen kotona ja ulkoilen, käyn kaupoilla. Laittelen ruokaa, joka ei muistuta jouluruokaa ja suunnittelen uutta vuotta. Tapaan tuttavia, jos ovat tavattavissa.

Minusta on mukava olla töissä välipäivinä, ja miksei joulunakin? Ihmiset suurimmaksi osaksi hyvällä tuulella, eikä töitäkään tarvitse hikihatussa tehdä,kun kaikki piti tehdä jouluksi.

Olen lasten kanssa kotona ja töihin palaan vasta uuden vuoden jälkeen. Ihanaa, ja lapsetkin tuntuvat jo kaipaavan kovasti lomaa. Kunpa luminen sää pysyisi sinne saakka, jotta talvileikkeihin olisi mahdollisuus.

Olen ollut hoitajana 20v, enkä ole koskaan saanut viettää vapaata joulua ja välipäiviä. Haaveeni on kuitenkin aina ollut saada joululahjaksi hyvä kirja, jonka kanssa käpertyä nojatuolille konjakkilasin ja suklaakonvehtien kera. Toteutuukohan tämä joskus?

Hei, Töitä vaan… Jos olet jo pitkään ollut hoitajana samalla työnantajalla, etkö voisi sanoa pomolle että on sinunkin vuorosi saada vapaata edes osan pyhistä? Eikö pyhätyövuorot ylipäätään kuulu kierrättää, ettei aina samat ole pyhinä kiinni?
Vanhemmillani oli lypsykarja ja hekään eivät koskaan saaneet jouluna vapaata, koska maatalouslomittajilla joulupyhät on lakisääteisiä vapaita. Joten hoitajat eivät ole ainoita joulutyöläisiä.

Viime välipyhät meni -sanoisinko suoraan- Pipariksi! Kiitos Tapani- ja Hannu-myrskyjen! 🙁 Tulevalle joululle olen tilannut riittävästi sähköä kaikille, pikkupakkasta, puuterilunta ja turvallista liikennettä kaikille. Ja välipyhät vietän lomaillen ja laiskotellen kotona. -Ja kahden vuoden edestä!.

Kommentoi juttua: Kysely: Miten vietät välipäivät?

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X