Juhlat

Paras äitienpäivälahja? Tämän listan avulla hankit täydellisen lahjan

Äitienpäivänä puolisokin voi muistaa lastensa äitiä ikimuistoisella tavalla. Listasimme, mitä äidit oikeasti haluavat saada lahjaksi äitienpäivänä.

Kaikkien aikojen paras äitienpäivälahja ei ole uusi kesämökki tai kaupan suurin timanttisormus. Tai oikeastaan, kyllä ainakin Kotilieden äidit ottaisivat nekin vastaan! Pienikin on kuitenkin kaunista, ja yksinkertaisista eleistä syntyy ikimuistoisimpia lahjoja. Ota talteen Kotilieden vinkit, äläkä koskaan enää osta vääränlaista lahjaa.

Lue myös: Kauneimmat äitienpäivärunot – valitse mieleisesi

Hyvät ja tyylikkäät juoksukengät

Lenkkeilyä helpompaa harrastusta ei olekaan. Se sopii yleensä myös kiireisiin ruuhkavuosiin. Kukapa äiti ei haluaisi toisinaan juosta arkeaan pakoon. Lenkille voi lähteä mihin aikaan vain, minne päin tahansa, kenen kanssa vain ja mihin tahtiin haluaa. Yksi asia on kuitenkin oltava kunnossa: Hyvät ja mielellään myös kauniit juoksukengät. Anna siis lahjakortti urheiluliikkeeseen ja päästä äiti irti.

Päivä vain omassa seurassa

Jokainen kaipaa toisinaan yksinoloa. Äidit vähän useammin kuin muut. Äiti-ihmiselle voi olla suorastaan paratiisimainen kokemus viettää päivä ja yö itsekseen. Lahjan voi toteuttaa useammallakin tavalla, tässä kaksi käyttökelpoista:

  1. Varaa lahjaksi yö hotellihuoneessa. Lupaa lahjan saajalle, että hän voi mennä hotelliin heti, kun sisäänkirjautuminen on mahdollista, eikä kotiin tarvitse tulla ennen seuraavaa päivää. Kun äiti saa viettää vuorokauden siistissä hotellihuoneessa vain kirja tai elokuva seuranaan, ihmeitä tapahtuu. Takaamme, että saat seuraavana päivänä kotiin virkistyneen, iloisen ja perheensä parissa taas ainakin ajoittain viihtyvän naisen.
  2. Jätä äiti vuorokaudeksi yksin kotiin. Tiskaa astiat, petaa pedit, imuroi lattiat ja osta kaunis kukkakimppu. Sitten kerää itsesi ja lapset, ja lähtekää pois kotoa vuorokaudeksi. Älkääkä palatko liian pian! Mikään ei ole äidistä toisinaan ihanampaa kuin omassa siistissä olohuoneessa loikoilu parhaassa eli omassa seurassaan.

Lue myös: 3 x äitienpäiväkortti: Äänestä paras idea ja nappaa askarteluohjeet!

 

paras äitienpäivälahja

Kukkia ja suklaata

Kaikkien äitienpäivälahjojen klassikko on keväinen kukkakimppu ja suklaata herkutteluun. Lahjaa voi varioida loputtomiin äidin mieltymysten mukaisesti! Kysy vaivihkaa kimpunsaajan lempiväri etukäteen, sillä tummanpunaiset tai kirkkaankeltaiset ruusut eivät aina sovi sisustukseen. Onko äidin lempikukka kenties neilikka vai ilahtuisiko hän leikkokukkien sijaan vaikkapa viherkasvista tai kaktuksesta? (Huom! Kaktuksen antaminen lahjaksi vaatii kyllä jonkin verran siviilirohkeutta.)

Mikäli suklaa ei äidille maistu, sen voi korvata jollakin muulla äidin suosikkiherkulla.

Paras äitienpäivälahja: Aamiainen on klassikko – näin onnistut siinä

Nyt pannu kuumaksi ja lettukestit pystyyn äitienpäivän kunniaksi! Hemmottele puolisoasi antamalla hänen nukkua äitienpäivänä pitkään, kata pöytä koreaksi tai kanna tuoreet herkut tarjottimella vuoteeseen. Kotilieden äitienpäivän herkkukoosteesta löydät ohjeet, jotka täyttävät vaativimmankin päivänsankarin toiveet.

Älä unohda samppanjalasillista tai vaikka koko pullollista. Ja kyllä, mielellään kylmää ja ja oikeaa samppanjaa.

Hyvä kirja rentoutumishetkeen

Kirjalahja lupaa äidille omaa aikaa ja rentoutumishetken syrjässä arjen hyörinästä. Nappaa kirjakaupasta äidille lahjaksi esimerkiksi Mia Kankimäen ihanan inspiroiva Naiset, joita ajattelen öisin, Niina Meron moderni viihdekirja Englantilainen romanssi tai Camilla Läckbergin uusi hyytävä dekkari Kultahäkki.

Huom! Tärkeä osa kirjalahjaa on itse tehty lahjakortti, jossa lupaat hoitaa lapsia, jotta puoliso ehtii uppoutua tarinamaailman syövereihin.

Mikä on sinun mielestäsi kaikkien aikojen paras äitienpäivälahja? Kerro kommenteissa!

Lue myös Kaksplus.fistä: Mitä äitienpäivälahjaksi? Yli 30 ihanaa lahjaideaa äidille

Kommentoi

Kommentoi juttua: Paras äitienpäivälahja? Tämän listan avulla hankit täydellisen lahjan

OutiLa

Oma aika on kyllä varmasti huippulahja jokaiselle hektistä arkea viettävälle äidille. Rentoutumiseen toimivat loistavasti myös äänikirjat (https://www.lehtitarjoukset.com/e-kirjat-ja-aanikirjat-c-45). Äänikirjoja voi kuunnella autossa, junassa, lentokoneessa tai ihan vain kotona ja mikä parasta, voi ottaa rennon asennon ja laittaa vaikka silmät kiinni. Äänikirjojen seurana maistuu esimerkiksi suklaa.

VAC

Kiva ja helppo lahja on makumieltymyksistä riippuen esim. skumppapullo, jossa on äitille itse koristeltu etiketti. Jos lapset on pieniä, kylkeen voi tehdä hamahelmistä #1:n, jonka äiti voi laittaa juhlapäivänä kaulaan roikkumaan. 🙂 Ohje askarteluun löytyy täältä: https://youtu.be/ULL-QcgTqmc

Lukija331538

Lahjakortti kylpylään hoitoineen; esim. spa-osasto, jalkahoito ja hieroja. Sillä aikaa isä hoitaa lapset ja palkattu siivooja siivoaa kodin ja pesee ikkunat. Illalla menee koko perhe hyvään ravintolaan syömään.

Tai ihan minimissään äiti pitää viedä hyvään ravintolaan lounaalle (isä/lapset maksavat, ei äiti kuten joskus tapahtuu).

Vastaa käyttäjälle OutiLaPeruuta vastaus

Sinun täytyy kommentoidaksesi.