Milloin on halloween? Oikea juhlapäivä vuonna 2018, 2019 ja 2020

Yhdysvalloista Suomeen rantautunut halloween-juhla saa yhä vankemman jalansijan suomalaisten juhlien joukossa. Siitä seuraakin hyvä kysymys: Milloin on halloween?

Yhdysvalloissa halloweenia juhlitaan lokakuun viimeisenä päivänä eli 31.10.

Vuonna 2018 lokakuun viimeinen päivä on keskiviikko. Halloween-juhlat osuvat siis keskelle viikkoa.

Lue myös: Kaiverra kurpitsalyhty helposti – katso video ja ota teko-ohje talteen

Halloween on saanut alkunsa kelttien viettämästä samhain-juhlasta. Samhainta juhlittiin nykyisen kalenterin mukaan ensimmäinen marraskuuta. Päivä merkitsi talvikauden alkua. Keltit uskoivat, että samhain aikana kuolleiden sielut palasivat vierailemaan kotonaan ja vuoden aikana kuolleiden sielut jatkoivat matkaansa.

Halloween on lyhenne sanoista All Hallow’s Eve. Sanakolmikko suomentuu kaikkien pyhien aatoksi.

Halloween ei ole suomalaisessa almanakassa, mutta sitä voi juhlia pyhäinpäivänä

Halloweenia ei ole suomalaisessa almanakassa. Se ei kuitenkaan estä juhlimasta halloweenia. Suomessa halloweenia voi juhlia useampana ajankohtana joko amerikkalaiseen tapaan lokakuun viimeisenä päivänä tai sitten esimerkiksi pyhäinpäivän aattona.

Suomessa pyhäinpäivän ajankohta muuttuu vuosittain. Sitä vietetään 31.10. ja 6.11. välisenä lauantaina.

Pyhäinpäivä tunnettiin aiemmin myös pyhäinmiestenpäivän nimellä. Kyseessä on kristillinen juhlapyhä, jolloin tapa on ollut viedä kynttilöitä edesmenneiden läheisten haudoille.

Vastauksen milloin on halloween -kysymykseen voi saada, kun katsoo ulos. Kaiverretut kurpitsalyhdyt on nostettu ulos.

Milloin on halloween on oikeutettu kysymys, koska halloween on rantautunut Suomeen Yhdysvalloista eikä sitä ole suomalaisessa almanakassa.

Lue myös: Ota kantaa: Sopiiko halloweenin karkki vai kepponen -kierros Suomeen?

Milloin on halloween vuonna 2019 ja 2020?

Ensi vuonna eli vuonna 2019 lokakuun viimeinen päivä 31.10 osuu torstaille. Pyhänpäivä on lauantai 2.11.2019. Yksi hyvä ajankohta halloween-juhlille siis on perjantai ensimmäinen marraskuuta.

Vuonna 2020 lokakuun viimeinen päivä on lauantai. Sama lauantai on myös pyhäinpäivä. Halloween-juhlat ja pyhäinpäivä osuvat siis yksiin vuonna 2020.

Lue myös: Halloween-koristeet: 10 helppoa ideaa, jotka teet nopeasti itse

Lähteet: Encyclopaedia Britannica

Juhlitko sinä halloweenia ja miten? Kerro kommenteissa!

Keskustelu

Miksi kaikki amerikkalainen hössötys pitää tuoda Suomeen? Suomessa juhlitaan kekriä tähän aikaan, joten Halloween-nimen voisi unohtaa. Suomessa suomeksi, kiitos! 🙂

mikä xxtun juhlapäivä tämä on.
palmusunnuntai riittää ihmisten kotirauhan rikkomiseen!

Kommentoi juttua: Milloin on halloween? Oikea juhlapäivä vuonna 2018, 2019 ja 2020

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X