Muut juhlat

Muistilista kuolleen omaiselle: asiantuntija listaa 10 asiaa, jotka pitää tehdä, kun läheinen kuolee – ja antaa tärkeän muistutuksen

Surun keskellä käytännön organisointi voi tuntua raskaalta. Silloin pieni tietopakettimme auttaa.

Mitä kaikkea pitää muistaa hoitaa, kun läheinen kuolee? Sitä miettii moni omaisensa menettänyt.

”Kriisitilanteessa ihmisen organisaatiokyky ei ole aina parhaimmillaan. Lisäksi käytännön tieto on usein hajanaista. Pankeilla on omat muistilistansa ja Kelalla on omansa. Tietoa joutuu usein selvittämään monista eri lähteistä”, sanoo Sarianne Hartonen.

”Käytännön asioiden hoitaminen voi myös tuntua hyvin työläältä, raskaalta ja epäreilulta vaikean tilanteen keskellä. Voi helpottaa tietää, että tämä on yleinen kokemus”, hän lohduttaa.

Hartonen on saattohoidon vapaaehtoiseksi kouluttautunut kirjoittaja. Häneltä ilmestyi tänä syksynä teos Kuolevaisen käsikirja (Otava, 2021). Kirjassa hän kertoo, mitä kaikkea läheisensä menettäneen tulee omaisen kuoleman jälkeen muistaa hoitaa. Kokosimme tähän kirjan pohjalta tietopaketin. Ota alta talteen muistilista kuolleen omaiselle.

Lue myös: Hautajaiskukat valitaan vainajan muistoa kunnioittaen – kukkakauppias kertoo, mitä vaihtoehtoja on

Muistilista kuolleen omaiselle – muista hoitaa ainakin nämä!

1. Mieti ensin, miten haluat jättää jäähyväiset

Jätä jäähyväiset kuten parhaalta tuntuu. Haluatko nähdä vainajan vai et? Tutkimusten mukaan vainajan näkeminen on suruprosessin kannalta tärkeää.

2. Valitse hautaustoimisto

Hautaustoimistoa tarvitaan ainakin vainajan kuljetusten tilausta varten. Lisäksi hautaustoimisto voi hoitaa esimerkiksi vainajan pesemisen, pukemisen ja arkkuun asettamisen.

Hautaustoimiston voit valita vapaasti. Sen ei tarvitse sijaita vainajan kotikunnassa eikä sen tarvitse olla entuudestaan tuttu.

3. Tilaa virkatodistukset

Tilaa sekä vainajan että kuolinpesän osakkaiden virkatodistukset mahdollisimman pian, sillä niiden toimitusajat voivat olla hyvinkin pitkiä. Vainajan virkatodistus sisältää tiedon henkilön kuolemasta. Tämän vaiheen voi halutessaan jättää hautaustoimiston hoidettavaksi.

4. Valitse arkku ja uurna

Vainaja tarvitsee aina arkun – silloinkin, kun hänen tuhkataan. Arkun valinta tehdään melko nopeasti, sillä sitä tarvitaan vainajan kuljettamiseen ja säilyttämiseen.

Lue myös: Hautajaismusiikki on tärkeä osa siunaustilaisuutta – myös moderni musiikki voi sopia hautajaisiin

5. Onhan sinulla hautauslupa?

Vainajan hautaamista varten tarvitset aina hautausluvan. Sen kirjoittaa joko potilasta hoitanut lääkäri tai ruumiinavauksen suorittanut oikeuslääkäri.

6. Aloita hautausjärjestelyt

Hautausjärjestelyt voi aloittaa heti kuoleman jälkeen eli jo ennen hautausluvan saamista.

Yksi osa hautajaisjärjestelyjä on suruliputuksesta sopiminen. Talon suruliputus järjestetään yleensä heti kuoleman tultua tietoon tai seuraavana päivänä. Silloin lippu nostetaan puolisalkoon.

Hautausjärjestelyihin kuuluu myös vainajan asun miettiminen. Päälle voi pukea joko omat vaatteet tai hautaustoimistosta saatavan valkoisen hautauspaidan. Jalkoihin voi laittaa juhlakengät tai vaikka villasukat eli ”taivasmatkasukat”.

7. Aloita kuolinsiivous

Joskus vainajan asunnosta kannattaa huolehtia hyvinkin nopeasti. Roskat kannattaa viedä roskikseen, jääkaappi tyhjentää ja lemmikkieläimistä huolehtia. Oveen voi laittaa ”ei mainoksia” -lapun.

Asunnon tyhjentämiseen, kierrätykseen ja siivoomiseen voi pyytää myös ammattiapua.

Lue myös Seura.fi: Heidi Kjelin on kantanut kaksi omaa poikaansa hautaan – Nyt hän toimii vapaaehtoisena arkunkantajana: ”Voin voimaannuttaa muita”

8. Päätä miten perunkirjoitus hoidetaan

Kuoleman jälkeen vainajan omaisuus muuttuu kuolinpesäksi. Kuolinpesän selvittämisellä tarkoitetaan vainajan varojen ja velkojen selvittämistä perunkirjoituksessa.

Perunkirjoitus on pakollinen ja lakisääteinen. Sen järjestämiseen on lain mukaan kolme kuukautta aikaa. Perunkirjoitusta varten voi kuitenkin hakea lisäaikaa.

Tästä vaiheesta kannattaa keskustella asiantuntijan kanssa, sillä perukirja toimii myös verotuksen ja perinnönjaon perusteena. Näiden virallisten asioiden selvittely voi jatkua vielä pitkään kuoleman jälkeen.

9. Ilmoita kuolemasta eri tahoille

Heti vainajan kuoleman jälkeen viranomaiset välittävät tiedon kuolemasta väestötietojärjestelmään. Sieltä tieto välittyy automaattisesti moneen paikkaan, mutta usein viiveellä. Kuolemasta kannattaa siksi ilmoittaa omatoimisesti eri tahoille, kuten vainajan työnantajalle ja Kelalle.

Luottokortit kannattaa kuolettaa. Peru vainajan sovitut lääkäriajat, mitätöi passi ja henkilötodistus, peru varatut matkat ja irtisano lehtitilaukset ja puhelinliittymät. Mieti, mitä tapahtuu vainajan eri vakuutuksille. Posti kannattaa myös kääntää jonkun läheisen osoitteeseen mahdollisimman pian.

10. Ilmoita testamentista

Jos vainajalla on testamentti, ilmoita siitä perillisille ja perukirjan tekijälle.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Muistilista kuolleen omaiselle: asiantuntija listaa 10 asiaa, jotka pitää tehdä, kun läheinen kuolee – ja antaa tärkeän muistutuksen

Sinun täytyy kommentoidaksesi.