Juhlat

Rippijuhlat: Konfirmaatiotilaisuus

Rippikoulu huipentuu konfirmaatioon. Se on jumalanpalvelusuudistuksen myötä saanut uusia piirteitä.

Joissakin seurakunnissa rippilapset esimerkiksi muotoilevat oman synnintunnustuksensa vaikkapa tähän tapaan: Herra, tuon eteesi tämän tyhjän lautasen, sillä minun on vaikea jakaa omastani” tai ”Jumala, tämä puukko kuvastaa sitä, kuinka helposti sorrun tappelemaan”.

Juhlaväen ei myöskään pidä säikähtää, jos virsien sijaan lauletaan bluesia tai urkujen asemesta salissa soikin huuliharppu.

Konfirmaatiopäivänä rippilapset saapuvat paikalle hyvissä ajoin ehtiäkseen pukeutua alboihinsa. Myös juhlaväen on syytä saapua kirkkoon ajoissa, sillä jouluaamun ohella konfirmaatiot ovat seurakunnan sesonkiaikaa.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Rippijuhlat: Konfirmaatiotilaisuus

nuori_rouva

Meilläpäin ainakin (isoon) kirkkoon on hyvä mennä varailemaan paikkoja jo hyvissä ajoin, jopa tuntia ennen itse tilaisuuden alkua, jotta saa edes istumapaikat.
Kirkko kun täyttyy juhlavieraista, mutta hyvä että edes konfirmaation aikoihin ihmiset käyvät kirkossa. 🙂

Sinun täytyy kommentoidaksesi.