Piparitalokurssilla joulun maistuvat koristeet nousevat taikinasta
Piparkakkutalokurssilla rakennetaan muutakin kuin perinteisiä tonttujen taloja. Vain mielikuvitus on rajana, kun kurssilaiset valmistavat piparitaikinasta kolmen kilon pitsihuvilaa tai suklaalla täytettyä huussia.
Pipertäjien taikamaailma on auki, kun opettaja aukaisee ovet Helsingin työväenopiston opetuskeittiöön. Pöydälle on levitetty piparimuotteja, koristerakeita ja karkkeja ja vaikka mitä muuta ihanaa. On perinteisiä ranskalaisia pastilleja, sulatettavaa suklaata ja tikkareita, joista saa… no, se selviää kohta.
Kurssin vetäjä, Leena Almgrén antaa aluksi vinkkejä. Kurssilaiset kuuntelevat tarkkaan.
”Tee talon osista samanpaksuisia, mutta aika ohuita. Piparitalon paisto ja kokoaminen ovat ihan insinöörihommaa”, hän sanoo.
Leena kierrättää näytillä tekemäänsä kasvihuonetta, jossa ikkunat on tehty kokonaisista liivatelehdistä.
Anna-Kaisa Liimatainen kysyy, olisiko ikkunamateriaaliksi jotain kasvissyöjälle sopivaa. Opettaja kertoo, että ”lasiksi” voi sulattaa myös rouhittua tikkaria tai silputtuja nallekarkkeja. Tosin niissäkin on yleensä liivatetta.
”Leivontatarvikekaupoista saatava isomaltoosi käy myös vegaaneille”, Leena tietää.
Huvila ja huussi
Sitten ryhdytään rakentamaan. Idean lisäksi tarvitaan kaavat.
Maritta Kohvakka on tulostanut jo kotona kaavat linnunpönttöön. Sen lisäksi hän aikoo tehdä mukin reunalle sopivia minimökkejä ja lapasia sekä kasan haita. Niistä hän rakentaa haimobilen.
Katri Könönen tekee perinteisen mökin perinteisillä muoteilla. Haasteena on se, että mökistä tuleekin kaksikerroksinen.
Maritta ja Katri ovat tulleet kurssille saamaan uusia ideoita – ja rohkeutta. Kumpikin on lapsena peloteltu kuuman sokerin vaaroista niin, etteivät ole sitä oikein uskaltaneet käyttää.
Serkukset Mariliina Metsävirta ja Helena Erjala ovat tehneet piparitaloja ennenkin, mutta tuttuja ja turvallisia. Nyt he rakentavat pitsihuvilat, joissa voivat kokeilla uusia ideoita, kuten sokerimassasta tehtyä ”laudoitusta”.
Saija Huurinainen ja Noora Anttila ryhtyvät kasaamaan kunnianhimoista vuosisadan villaa kirjan ohjeilla. Opettaja yrittää toppuutella, että niin suuren kanssa loppuu aika – ja materiaalit. Kullekin on varattu kilon verran piparkakkutaikinaa ja huvilan ohje vaatii kolminkertaisen määrän.
Naiset eivät lannistu, vaan kipaisevat lähikaupassa hakemassa lisää taikinaa.
”Kotona olen aina tehnyt pienen mökin ja aina samalla kaavalla. Nyt haluan tehdä oikein ison”, Saija sanoo.
Noora vahvistaa, että ei tänne olla mitään pientä huussia tultu tekemään. Vaikka ei itse ole tehnyt aiemmin mökkiäkään.
”Tehdään se huussi huomenna bonuksena tähän huvilan pihaan”, Saija heittää.
Mutta on täällä oikeasti huussikin työn alla. Porukan ainoa mies piirtää itse kaavat ulkohuussiin. On vain yksi kysymys: miksi?
”Provosoidakseni”, hän vastaa nostamatta katsetta työstään.
Ajankohtainen YK-talo
Talojen osat työnnetään uuneihin. Opettaja keittelee glögiä ja muistuttaa juomaan, että kukaan ei pyörry. Huoneessa on niin muikea tuoksu, että viereisestä käsityöluokastakin sitä käydään nuuhkimassa.
Posket punaisina talonrakentajat vahtivat paistuvia seiniään. Noora kurkistaa omiaan ja purskahtaa nauruun.
”Näyttää ihan räältä!” hän huudahtaa, kun näkee talonsa ikkunassa kuohuvat nallekarkit. Niistä piti tulla värillistä ”lasia”.
Opettaja neuvoo, että heti uunista ottamisen jälkeen osat ovat vielä pehmeitä. Silloin seiniä voi vielä leikata veitsellä suoremmiksi.
Sillä aikaa kun osat jäähtyvät, valmistetaan kuorrutusaine eli pikeeri. Joku kysyy, paljonko sitä tehdään.
”Reilusti vain! Ronskit otteet ja italialaisen mieli!” opettaja kannustaa.
Hän näyttää vinkkejä koristeluun: kettukarkeista syntyy tiiliä, lakumatosta aaltopeltiä ja leivontatarvikekaupoista saatavasta isomaltoosista vaikka ”lasikoristeita”.
”Kun sekoitat nestemäistä elintarvikeväriä kidesokeriin, saat hienoa ’jäätä’ tai vaikka ’havuja’ kuusipipariin.”
Johanna Karanko levittää sormella sinistä pastaväriä liivatelehtiin. Niistä tulee ikkunat Yhdistyneitten kansakuntien päämajaan.
Kaavat Johanna piirsi katsomalla puhelimellaan kuvia rakennuksesta. Se on tuttu, sillä Johanna työskentelee YK-asioiden parissa.
”Nyt on kulunut 70 vuotta YK:n perustamisesta ja 50 vuotta Suomen liittymisestä siihen, joten talo on ajankohtainen”, Johanna perustelee.
Johanna on tehnyt aiemminkin kunnianhimoisia piparkakkutaloja, kuten Empire State Buildingin. Siihen verrattuna suorakulmainen rakennus vaikutti yksinkertaiselta.
Kokenut rakentaja ei tarvitse kurssia niinkään ohjeiden, vaan työrauhan vuoksi.
”Tämä oli maksettu ja kalenteriin merkitty, joten tänne oli ’pakko’ tulla. Muuten työkiireet olisivat syrjäyttäneet tekemisen.”
Suklaata pönttöön
Kun pikeeri on vatkattu, se siirretään pursottimeen. Ja sitten taiteillaan koristeet: toiselle yksinkertaiset, toiselle krumeluurit. Joku kiinnittää talon ikkunoihin syötävää pitsiä verhoiksi. Toisaalla taas täytetään huussin pönttöä suklaapastilleilla, joiden päälle valutetaan sulaa suklaata. Kukin tyylillään.
Leena Almgrén nautiskelee kurssilaisten innosta. Hänelle tämä on vuoden kivoin työpäivä.
”Täällä on niin mukava tunnelma. Ja kaikki kannustavat toisiaan.”
Leena on itse intohimoinen piparkakkutaloihminen. Lapsesta asti niitä rakentaneena hän ei pelkää haasteita.
”Kerran poikani halusi, että teemme piparista nelosen ratikan ja Pyrenneitten vuoriston.”
Parikymppisestä Leena on kerännyt piparkakkumuotteja. Niitä tuovat tutut maailmaltakin, viimeksi veljen vaimo toi kiivi-linnun Uudesta Seelannista.
Leena tietää, ketkä tällaiselle kurssille tulevat: ensikertalaiset sekä he, jotka ovat yrittäneet ja epäonnistuneet.
”Himoharrastajatkin tulevat, jos heillä on kotona paljon lapsia. Täällä he saavat rakentaa rauhassa.”
Leenan mielestä parasta on piperrys. Niinpä silloinkin, kun hän ei itse ehdi taloa leipoa, hän ostaa valmiin. Piperrykseen, koristeluun, löytyy aina aikaa.
Virheet saa syödä
Jättihuviloiden rakentajat ovat huolissaan. Aikaa on jäljellä vain puolitoista tuntia, ja heillä on vielä viimeiset osat uunissa. Opettaja lupaa heille tunnin lisää työaikaa.
Anna-Kaisa sulattelee sokeri-siirappiseosta liimaksi. Hän ihmettelee, miten se on niin löysää. Selviää, että siirappia onkin lorahtanut kolme desiä kolmen ruokalusikallisen sijaan.
Ikkunankiinnityksessä Nooran talon seinä halkeaa, ja epätoivoissaan hän on jo heittämässä sitä roskikseen. Ope rientää apuun ja näyttää, kuinka sen voi liimata sokerilla tai isomaltoosilla.
YK:n päämajassa on pulmia. Korkeat, valkoisiksi ”maalatut” seinät ovat kyllä pystyssä, mutta liivateikkunat käpristelevät ja irtoilevat.
”Olisi varmaan pitänyt tyytyä pienempään versioon”, Johanna tuumaa.
Pienine virheineenkin talot ovat upeita. Katrin kaksikerrostalo näyttää saksalaiselta perinnetalolta ja serkusten pitsihuvilat ovat suorastaan hulppeita.
Huussista putosi yksi seinä, mutta se on onnekas vahinko, sillä nyt sinne näkee kunnolla sisään. Myös pönttöön.
”Aika hieno ensimmäiseksi”, ihailee Anna-Kaisa omaa keskiaikaista kaupunkitaloaan.
Huvilatkin saatiin kasattua koko komeuteensa. Kokoamisvaiheessa Saija tosin huomasi, etteivät portaat mahdukaan alustalle.
Mitä siitä. Irtoportaikko maistuu rapealta glögin kera.
Juttu on julkaistu Kotiliedessä 24/16.
Lue lisää aiheesta:
Petrus Kurppa: piparimies Turusta
Piparkakkutalon ohje: Piparkakkukaupunki
Kommentoi
Kommentoi juttua: Piparitalokurssilla joulun maistuvat koristeet nousevat taikinasta