Tarinat

Ajan ilmiö: "Asun exäni uuden perheen kanssa samassa pihapiirissä"

Vanhan Rauman idyllisistä puutalokortteleista löytyy yksi sisäpiha, jossa naapureilla on harvinaisen hyvä meininki. Siitä huolimatta, että kyseessä ovat ex-puolisot uusien perheidensä kanssa.

”Tässä portin vasemmalla puolella on kotini, ja pihan perällä asuvat naapurini.”

Kuluu tovi, ehkä toinenkin.

”Ai niin, melkein unohdin: naapuritalon isäntä on kahden vanhemman lapseni isä.”

Tällä tavalla raumalainen Mona Lehtola usein esittelee kotiaan uusille tuttavuuksille.

Harvinainen asumisjärjestely saa vieraat joskus hämmästelemään, varsinkin kun he kuulevat, miten hyvin arki naapureilla sujuu. Sillä vaikka nämä naapurukset ovat ex-puolisoja, yhteinen piha jaetaan tänä päivänä ennen kaikkea ystävinä.

Mona Lehtola ja Timo Elo tapasivat 1980-luvun lopulla, ja reilun kymmenen vuoden kuluttua syntyivät Onni ja Helmi. Viidentoista yhteisen vuoden jälkeen he totesivat, että nuorena aloitettu seurustelu ei enää täyttänyt kummankaan odotuksia. 2000-luvun alussa he erosivat, mutta pysyivät ystävinä.

Molemmat löysivät pian eron jälkeen uudet puolisot, ja pariskunnat vierailivat ristiin toistensa häissä.

Timo muutti vaimonsa Tuulian ja Onni-pojan kanssa Vanhan Rauman pihapiiriin vuonna 2011. Kolme vuotta myöhemmin, toukokuussa 2014, syntyivät Timon ja Tuulian kaksoset, Pihla ja Oliver.

Noin vuotta ennen kaksosten syntymää Mona Lehtola erosi yllättäen silloisesta puolisostaan ja etsi kotia itselleen, uudesta liitosta syntyneelle Lahja-tytölle ja Timon ja Monan toiselle lapselle Helmille.

”Tuulia kysyi minulta, eikö Mona voisi lasten kanssa muuttaa tuohon samassa pihapiirissä olevaan, silloin tyhjillään olleeseen asuntoon. En keksinyt yhtään syytä, miksi homma ei voisi toimia, ja niin Mona alkoi kunnostaa taloa kodikseen”, Timo Elo kertoo.

Tänä päivänä Monan ja Timon lapset kulkevat luontevasti kodista toiseen, ja käytännön asioista sovitaan perheiden kesken ilman vääntöjä. Viisi lasta, muuttuvat työkuviot ja vauhdikas arki takaavat, että yhteisessä pihapiirissä on harvoin hiljaista.

Annetaan porukan aikuisten ja teinien kertoa, millaista eksien ja nyksien elämä samassa pihapiirissä oikein on.

Helmi Elo, 17: ”Naapuriin tuulettumaan”

”Suurin muutos minulle on ollut se, että näen Onnia ja isää nyt enemmän, lähes päivittäin. Onnin kanssa meillä on omat kaveripiirit, mutta kotona ollessamme vietämme aikaa yhdessä höpötellen ja kännykkää selaten.

Aika usein olen saanut olla myös lapsenvahtina, mutta yleensä se ei haittaa.

Tuikun ja Timon kodin läheisyydestä on se etu, että sinne voi mennä tuulettumaan, jos äidin kanssa välillä kiehahtaa.”

Mona Lehtola, 50: ”Ei mörköjä kaapissa”

”Olemme yrittäneet järjestää arjen niin, että aina jommassakummassa taloudessa olisi joku aikuinen kotona. Tämä on ollut tärkeää erityisesti nuorten takia – kotibileitä on ollut lähes mahdotonta järjestää.

Nuorilla on tässä kaksi kotia turvana. Jos oman kotiväen kanssa tulee sanaharkkaa, pihan poikki on helppo marssia hakemaan ymmärrystä. Vanhempaa tämä menettely tietysti hiukan kismittää.

Itse olen ollut iloinen siitä, että sain Onnin nyt lähelleni. Minulle oli aikanaan kova paikka, kun hän halusi muuttaa isänsä luokse.

Työskentelen Rauman kaupunginteatterissa näyttelijänä ja työaikani ovat varsin vaihtelevia, näytösiltoina olen kotona usein vasta kymmenen jälkeen. Tilannetta helpottaa se, että Lahja asuu vuoroviikoin isällään, mutta olen pyytänyt apuja myös naapurista. Nyt kun tyttö on jo 11, hän voi harjoitella pikkuhiljaa myös yksinoloa turvallisessa ympäristössä. Hän tietää, että naapuriin voi aina tarvittaessa mennä.

Meillä ei ole kirjoitettuja sääntöjä, mutta kirjoittamattomia kylläkin. Emme esimerkiksi koskaan Tuulian kanssa puhu Timosta, ja Timo ja minä yritämme hillitä omia nuoruusmuistelujamme. Toista ihmistä ja hänen yksityisyyttään tulee kunnioittaa.

Ajatus Timosta ex-puolisona on minulle jo vieras, koska yhdessäolostamme on niin pitkä aika. Olemme ensisijaisesti hyviä ystäviä. Usein saatan jopa ensin unohtaa mainita yhteisen menneisyytemme, kun puhun hänestä jollekin vieraalle.

Vaikka asumisjärjestelymme on meille ihan arkinen asia, olen saanut huomata, että muille siinä on välillä nieleskeltävää. Esimerkiksi uusi miesystäväni kummeksui asiaa aluksi ja hyväksyminen vaati aikaa.

Tällainen järjestely toimii vain, jos kaikki osapuolet ovat sinut itsensä ja valintojensa kanssa. Toiset pitää tuntea hyvin ja keskinäisten välien tulee olla kunnossa – mitään mörköjä ei voi olla kaapeissa. Asioista täytyy pystyä puhumaan avoimesti.

Näen tällä asumistavalla myös suuren kasvatuksellisen arvon: toivon, että lapsistamme kasvaa suvaitsevaisia ja vahvoja aikuisia, jotka uskaltavat elämässään tehdä omannäköisiä valintoja. Elämää voi elää niin monin eri tavoin.”

Timo Elo, 50: ”Tärkeitä vuosia rakkaiden kanssa”

”Monan muutto naapuriin on helpottanut suuresti uusperheen arkea. Jos asutaan eri osoitteissa, aikaa tuhraantuu lasten kamojen kuljetteluun ja aikatauluista sopimiseen. Meillä tuo aika säästyy oikeisiin asioihin.

Toivoisin, että voisimme omalla esimerkillämme näyttää, että eroaminen on mahdollista myös ilman raastavia riitoja. Ero on aina vaikea prosessi, vaikka se tapahtuisi yhteisymmärryksessä, varsinkin, jos kuviossa on mukana lapsia. Miksi tilannetta enää raskauttaisi lisää riitelemällä ja sättimällä? Ei ole pakko tapella, jos ei välttämättä tahdo.

Annan suuren arvon sille, että olen voinut nyt viettää enemmän aikaa Helmin kanssa. Teinien kanssa puuhastelemme ihan tavallisia asioita: käymme yhdessä syömässä tai kahvilla ja juttelemme kuulumisia. Se, mitä tehdään, ei ole tärkeintä, vaan se, että voi olla läsnä.

Tällä hetkellä koen eläväni tärkeitä vuosia, kun kaikki minulle rakkaat ihmiset asuvat tässä lähellä. Teineillä on jo kova polte maailmalle, joten ei mene kuin tovi, kun he lentävät pesästä. Yritän ottaa tästä ajasta kaiken irti.”

Onni Elo, 19: ”Molemmat vanhemmat lähellä”

”Kun uusi kaveri kuulee asumisjärjestelystämme, ensimmäinen reaktio on ihmetys. Näin on varsinkin silloin, jos hän itse on eroperheestä. Miten äitisi ja isäsi voivat elää tällä tavalla ja vielä ihan sovussa? Aika pian kuitenkin kummastelu vaihtuu myönteiseen hämmästelyyn.

Äidille oli varmasti iso asia, että muutin hänen naapuriin. Huomaan, että hänestä on tullut nyt onnellisempi.

Vaikka täällä on hyvä olla, odotan jo itsenäistymistä. Ideaali olisi, jos puolen vuoden päästä lukio-opinnot olisivat ohi, ja voisin muuttaa omaan asuntoon Turkuun.”

Tuulia Elo, 39: ”Arkiapua ja juttuseuraa”

”Olemme olleet Monan kanssa hyvissä väleissä aina, ja Onni on asunut minun ja Timon luona jo pitkään. Kun Mona etsi uutta kotia, minusta oli luonnollista ehdottaa, että hän muuttaisi lasten kanssa naapuriimme asumaan.

Saman pihapiirin jakaminen on vaikuttanut elämääni pelkästään myönteisesti. Pitkälti yhteiselo on arkisten asioiden hoitoa: lasten kaitsemista, ruoanlaittoa ja pyykinpesua. Vaikka kummassakin huushollissa nämä hoituvat erikseen, pulmakohdissa toisesta taloudesta saa yleensä aina vetoapua. Tämän tästä puhelin pirahtaa, kun jommastakummasta huushollista on munat tai kahvi loppu.

Ja lasten pyykit pesee käytännössä se, jolla on pyykinpesuainetta.

Lapset kulkevat kotien väliä luontevasti. Kaksoset kyläilevät mielellään Monan luona, ja Helmi ja Onni saavat viettää aikaa niin keskenään kuin molempien vanhempiensakin kanssa. Lahja ulkoiluttaa koiriamme Speedyä ja Sisua ja leikkii myös kaksosten kanssa.

Olen saanut Monalta myös tärkeää tukea kaksosten hoidossa, kun Timo on ollut jääkiekkovalmennustyönsä takia pitkiä pätkiä poissa. Kotiaskareiden jakamisen lisäksi olemme olleet toisillemme myös tärkeää kuunteluseuraa.

Tällä hetkellä arki hakee taas muotoaan, kun menin äitiysvapaiden ja opiskelujen jälkeen keväällä töihin Rauman kaupungin kotihoitoon. Vankasta tukiverkosta on apua myös vaihtuvissa työtilanteissa: Timon reissuhommien lisäksi arjen palikoita siirrellään Monan näyttelijäntyön ja minun vuorotöideni mukaan.

Perheiden välillä ei ole koskaan ollut mitään kitkaa, koska asioista on voitu puhua suoraan, ilman vaaraa toisen osapuolen loukkaantumisesta. Kunnioitamme toistemme yksityisyyttä: joskus menee päiviäkin, että emme näe toisiamme. Jos asuisimme samassa taloudessa, ongelmia saattaisi tulla.”

Juttu on julkaistu Kotiliesi 17/2017 -lehdessä.