Suhteet

Anna: Antti Lindtmanin Kaija-vaimo, 54, odottaa parin ensimmäistä yhteistä lasta

Antti Lindtman ja hänen vaimonsa Kaija Stormbom paljastavat uudessa Annassa odottavansa yhteistä lasta. Kaija sai aiemmin keskenmenon, mutta tällä kertaa raskaus on sujunut hyvin.

Kaija ja Antti kuvaavat vauvaa Annan haastattelussa ihmeeksi, jota he ovat odottaneet yli kymmenen vuotta.

Kun lasta ei alun jälkeen alkanut kuulua, he hakeutuivat hedelmöityshoitoihin, Antti ja Kaija kertovat jutussa. Hoidot eivät tuoneet apua, vaan pari päätti luovuttaa.

He aloittivat kuitenkin uudelleen ja Kaija tulikin raskaaksi keväällä 2016.

– Jos uskoo kovasti, se palkitaan, Antti sanoo Annassa.

Kaija ja Antti päättivät kertoa vauvauutisen vasta elokuussa, kun raskautta olisi jatkunut lähes neljä kuukautta. Viikkoa ennen kuin he ehtivät julkistaa uutisen, Kaijalle nousi korkea kuume.

Kaija oli saanut infektion, joka oli levinnyt kohtuun ja lapsiveteen. Harvinainen tapahtumaketju surmasi heidän odottamansa vauvan.

– Emme ehtineet kertoa vauvasta, joten emme voineet kertoa menetyksestäkään. Vauvaa ei tavallaan ehtinyt olla olemassa muille kuin meille. Menetyksen ja tuskan kantaminen kahdestaan oli lähes liian raskasta, Antti sanoo Annassa.

Raskaus sujuu nyt hyvin

Vuoden vaihteeseen asti pari uskoi haudanneensa vauvan mukana haaveensa yhteisestä lapsesta. Alkuvuodesta heräsi toivonkipinä. Kaija oli toipunut eikä lääkärin mukaan ollut estettä yrittää uudelleen.

– Totta kai tiedostan iän tuoman kohonneen riskin, ja kävimme tätä läpi asiantuntijoiden kanssa. Hyvä terveys, kunto ja elämäntavat mahdollistivat kuitenkin sen, että pystyimme vielä yrittämään, Kaija toteaa Annan haastattelussa.

Nyt pariskunnan jääkaapin ovessa on muisto toukokuiselta neuvolakäynniltä: mustavalkoinen ultraäänikuva. Raskaus on edennyt viidennen kuukauden puoliväliin.

– Oli sykähdyttävä hetki nähdä, kuinka hän imi peukkuaan, temusi ja telmi, pyöri ja potki, Antti sanoo jutussa.

Niskapoimuseulonnassa ei löydetty mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Juhannuksen jälkeen on vuorossa rakenneultra.

– Odotus tuntuu välillä epätodelliselta. On pakko mennä peilin eteen ja vakuuttua, että mahakumpu on yhä tallella. Jos tunnen jotain outoa, mietin, mitä se voi olla. Jos en tunne mitään, mietin, miksi en, Kaija sanoo Annalle.

Antti ja Kaija päättivät Annan mukaan kertoa tulevasta pienokaisesta nyt, jotta voivat rauhoittaa lopun odotusajan.

Lue Annan juttu: Antti Lindtman, 34, ja Kaija Stormbom, 54, odottavat lasta 10 vuoden yrittämisen jälkeen: ”Tämä vauva on ihme”

Lue myös:

Lapsettomuus lujitti parisuhdetta: ”Rakkausliitto kestää” Yrittäjä Heidi Jaara: ”Lapsettomuus koetteli mutta unelma nousi tuhkasta” Huippu-uraa Pariisissa tekevä Mari Kiviniemi: Sisko on Suomessa asuvien lasten varavanhempi

Kommentoi

Kommentoi juttua: Anna: Antti Lindtmanin Kaija-vaimo, 54, odottaa parin ensimmäistä yhteistä lasta

Sinun täytyy kommentoidaksesi.