Suhteet

Anna: Johanna Pakonen, 41, löysi 10 vuotta nuoremman rakkaan: ”Ikäerosta tehdään turhan iso numero”

Laulaja Johanna Pakonen puhuu tuoreessa Annassa elämänsä miehistä. Hän kertoo arvostavansa vaikeiden kokemuksien jälkeen nykyistä onneaan tanssija Antti Lehdon kanssa.

Johanna Pakonen kertoo Annan jutussa tunteneensa heti ensitapaamisella puolitoista vuotta sitten vetoa Hunks-tanssija Antti Lehtoon.

”Olimme ravintolassa omissa seurueissamme, kun katseemme yhtäkkiä kohtasivat. Se oli menoa. En ole koskaan aiemmin tuntenut yhtä nopeasti vetovoimaa ketään miestä kohtaan”, Pakonen sanoo jutussa.

Pariskunnalla on kymmenen vuotta ikäeroa, mutta Pakonen kertoo Annalle, ettei ikäero näy suhteessa mitenkään.

”Vaikka olen vanhempi, välillä tuntuu siltä, että olen meistä se hieman lapsellisempi. Kun tapasimme, kummallakaan ei tullut mieleenkään kysyä toisen ikää. En edes muista, missä vaiheessa iästä tuli puhetta.”

Johanna Pakonen sanoo lehdelle, että ikä ei ole suhteen merkittävin tekijä.

”Ylipäätään ikäerosta tehdään mielestäni turhan iso numero. Eniten suhteen onnistumiseen vaikuttavat elämäntilanteet ja tulevaisuudensuunnitelmat, niiden samanlaisuus tai erilaisuus”.

Aiemmissa suhteissa julmuutta

Pakonen sanoo Annalle kokevansa, että hänellä ja nykyisellä kumppanilla on tasapainoinen ja onnellinen parisuhde. Kaikki aiemmat suhteet eivät ole kuitenkaan sujuneet näin.

”Olen kokenut parisuhteissani uskottomuutta ja henkistä julmuutta. Olin aikoinaan parisuhteessa, jossa kumppanini haukkui minua, vähätteli saavutuksiani, alisti ja pyrki mitätöimään unelmiani. Olin myös suhteessa, jossa mies oli välillä ihana ja toisinaan kylmän piittaamaton. Pahimmillaan mies onnistui syyllistämään minua omasta ailahtelevasta käytöksestään”, hän sanoo lehdessä.

Nykyinen suhde on Pakosen mukaan tasavertainen.

”Olemme tasavertaisia kumppaneita toisillemme. Haluamme viettää aikaa yhdessä, mutta suhteessamme on tilaa myös omille menoille ja ystäville, joita molemmilla on paljon”, hän pohtii lehdessä.

Lue Annan juttu: Laulaja Johanna Pakonen: ”Olen kokenut parisuhteissani uskottomuutta ja henkistä julmuutta”

Kommentoi

Kommentoi juttua: Anna: Johanna Pakonen, 41, löysi 10 vuotta nuoremman rakkaan: ”Ikäerosta tehdään turhan iso numero”

Sinun täytyy kommentoidaksesi.