Kulttuuri

Anneli Kanto ryhtyi 57-vuotiaana kirjailijaksi: "Romahdus 1990-luvun lamassa avasi uuden elämän"

Lama vei 1990-luvulla kirjailija Anneli Kannolta työn ja parisuhteen, ja hän joutui muuttamaan vanhempiensa luo. Vastoinkäymiset avasivat yllättäen uuden elämän. Lopulta Anneli sai myös kaipaamansa perheen.

Heti kuistilla huomaa, että tamperelaisessa omakotitalossa asuu kirjailija. Oveen on kiinnitetty nastalla kauhtunut lappu:

Paketin saa jättää verannalle, jos en ole kotona. Tämä on pysyvä ohje! Älä vie tätä lappua, on jo 5. lappu.

Valtion kirjallisuustoimikunnan tuore jäsen yrittää näin organisoida arkea ja taloon virtaavia kirjalähetyksiä.

Anneli Kannon, 66, tie kirjailijaksi on ollut pitkä. Menestystä hän on saanut maistaa vasta kuusikymppisenä -romaanin myötä.

Kun Anneli kirjoitti lähes kymmenen vuotta sitten kansalaissodan punaisista naisista kertovan romaanin Veriruusut, kukaan ei huomannut. Yksikään tamperelainen kirjasto ei kutsunut puhumaan, vaikka hän oli kirjoittanut tamperelaisten naisten kohtalosta.

Kun hän julkaisi tänä vuonna valkoisten nuorten miesten vuoden 1918 sotaretkestä kertovan teoksen Lahtarit, kiinnostus heräsi.

”Onko niin, että valkoiset miehet kiinnostavat enemmän kuin punaiset naiset?”

Tyhjän päälle

Kirjailijanurasta täytyy kiittää 1990-luvun alun suurta lamaa. Anneli Kanto oli ehtinyt työskennellä toimittajana lähes parikymmentä vuotta monissa medioissa, kun lama iski. Pienen, vasemmistolaisen Uusi nainen -lehden päätoimittaja huomasi olevansa pulassa: lehteä ei ollut enää varaa tehdä.

Henkilökunta sanottiin irti ja toimitiloista luovuttiin.

”Aina sanotaan, että jos työelämässä on myrskyisää, koeta pitää kotielämä rauhallisena. Minulla kaikki kaatui kerralla. Menetin turvan, jota kuukausipalkkainen työ antoi, ja samassa myllerryksessä erosin avomiehestäni.”

Anneli Kanto
Anneli huomasi avoliitossaan, että nainen on vastuussa perheen emotionaalisesta ilmapiiristä. Jos mies on juoppo, se on jotenkin naisen vika. Ja jos lapset eivät menesty, syy on äidin. ”Naiselle sälytetään paljon mentaalista työtä.”

Nelikymppinen Anneli lähti nelivuotiaan poikansa kanssa Helsingistä takaisin synnyinkaupunkiinsa Tampereelle ja muutti äidin ja isän nurkkiin.

”Etsin turvaa vanhemmistani. Koska olin työtön, en uskaltanut hankkia uutta kotia ennen kuin Helsingin-koti olisi myyty.”

Tampereen keskusta oli täynnä keskikaljabaareja ja strippiluolia. Lama-ajan alennustila oli läsnä kaikkialla.

Anneli haki heinolalaisen Itä-Häme -lehden toimittajan paikkaa ja arveli olevansa vahvoilla, olihan hänellä monipuolinen työkokemus ja yhteiskuntatieteen maisterin paperit tiedotusopista. Ei tullut edes kutsua haastatteluun.

”Totesin, että en enää pääse vakituiseen työhön. Olin nelikymppisenä liian vanha! Päätin, että en enää yritä, vaan ryhdyn vapaaksi toimittajaksi”, Anneli Kanto sanoo.

”Olin hirveän onneton ja aivan tyhjän päällä.”

Onni onnettomuudessa

Vähitellen asiat alkoivat loksahdella paikalleen. Lehden talousongelmat saatiin ratkaistua. Ei tullutkaan loputonta sotkua ja karhukirjeitä.

Annelista oli myös mukava olla lähellä vanhempiaan, ja poika kiintyi isovanhempiinsa. Kun vanha koti meni lopulta kaupaksi, Tampereelta löytyi uudehko omakotitalo.

Anneli alkoi kouluttautua Teatterikorkeakoulussa draamakirjoittajaksi ja ryhtyi kauppaamaan juttuideoitaan sinne ja tänne. Hän kirjoitti juttuja myös Kotilieteen.

Anneli ei ollut koskaan himoinnut kirjailijaksi, mutta hän oli kirjoittanut näytelmiä harrastajateatterilaisten ja muutaman ammattiteatterinkin esitettäväksi. Draamakoulutuksessa lamppu syttyi, kun opettajat Harri Virtanen ja Harri István Mäki sanoivat, että hänellä oli ideoita ja hän kirjoitti hyvin.

”Kukaan ei ollut ikinä kehunut kirjoittamistani. Olen sukupolvea, jonka lapsia ei saanut kehua, jotta emme ylpistyisi.”

Anneli pääsi television käsikirjoittajatiimeihin ja teki muun muassa Presidentit-sarjaa. Yksi työ johti toiseen.

”Nyt voin kiittää Itä-Häme -lehteä, että se ei kutsunut minua edes haastatteluun.”

Anneli Kantolan kirjoja

Pohjalaiset juuret

Anneli Kannon juuret ovat syvällä Pohjanmaan lakeuksien mullassa. Isän puolen mummola oli Ilmajoen Tuomikylässä, missä perhe viljeli maata. Isoisällä oli myös pieni tiilitehdas.

”Lapsena oli kiehtovaa katsoa, kuinka hevonen pyöritti savimyllyä. Savi meni muotin läpi pötkynä, joka leikattiin paloiksi. Sitten tiilet kuivattiin ja poltettiin.”

Tiiliruukkia pitäneeltä paapalta Anneli sai inspiraation huomiota herättäneeseen romaaniinsa Lahtarit, kun hän katseli Vapriikki-museon näyttelyssä erästä valokuvaa. Kuvassa oli Ilmajoen valkoisia suojeluskuntalaisia keväällä 1918 Tampereen valtauksen jälkeen. Paappa seisoi heidän joukossaan.

Paappa oli kertonut olleensa kansalaissodassa, mutta ei puhunut asiasta sen enempää.

”Tyypillinen suomalaisratkaisu. Kaikki tietävät, mutta kukaan ei puhu.”

Äidin puolen mummon ja vaarin juuret olivat myös Pohjanmaalla, Jalasjärvellä, vaikka mummola olikin Tampereella. Mummo hoiti perhettä, ja isoisä työskenteli konepaja Lokomolla.

Vaari oli yritteliäs mies. Ennen talvi- ja jatkosotaa hänellä oli siskonsa miehen kanssa kuorma-autoyritys, mutta kun sota tuli, vaari ajoi rintamalle ammuksia ja toi paluukuormassa ruumiita.

”Sen reissun jälkeen autosta tai vaarista ei ollut paljon jäljellä.”

Myös Annelin isä työskenteli Lokomolla. Äiti oli kansakoulunopettaja.

”On vaikea sanoa, mihin sosiaaliluokkaan kuuluimme. Isä oli maanviljelijän poika, joka tuli opettajaäitini perässä Tampereelle ja meni sulattamaan rautaa Lokomolle. Vanhempani olivat tyystin epäpoliittisia. Minusta tuli vasemmistolainen, olinhan 1970-luvun nuori ja opiskelin Tampereen yliopistossa.”

Naisten asiaa

Sitten tuli feministinen ajattelu. Suomenruotsalaiset tiedostavat naiset toivat sen Ruotsista 1980-luvulla.

Siihen saakka Anneli oli luullut monia asioita omiksi henkilökohtaisiksi ongelmikseen, mutta nyt hän huomasi, että monella naisella oli samanlaisia kokemuksia.

”Enää en ihmetellyt, miksi esimerkiksi yliopistolla kundit saivat assistentin ja tutkimusapulaisen paikat. Yliopiston opettajat työnsivät poikia eteenpäin.”

Myös metatyön käsite tuli tutuksi feministisen teorian kautta. Aiemmin tällaiselle ilmiölle ei ollut edes sanaa.

”Avoliitossa kuvittelin, että olin vastuussa toisen onnellisuudesta ja siitä, että hän on tyytyväinen elämäänsä. Se oli todella raskasta. Ei olisi kuitenkaan ikinä tullut mieleeni, että toinen osapuoli olisi vastuussa minun onnellisuudestani.”

Naisten ja miesten asema konkretisoitui tiedostavassa kesäseminaarissa, jossa pohdittiin kolmannen maailman ongelmia. Tauolla tytöt laittoivat ruokaa, pojat makasivat nurmikolla tupakoiden.

Loppuarvioinnissa Anneli käytti puheenvuoron. Hänestä ei ollut reilua, että huolto lankesi vain tytöille.

Anneli Kanto
Anneli Kanto ihmettelee, miksi hän innostui juuri historiallisista aiheista. ”Se on työläs kirjallisuudenlaji, enkä ole opiskellut historiaa. Olen joutunut opettelemaan lähteiden käytön alkeista.”

”Sain hirveät haukut: Puutut epäoleellisuuksiin! Tässä on puhuttu kehitysmaiden riistosta eikä tiskivuoroista! Häpesin hirveästi. Miksi menin avaamaan suuni?”

Sotien pitkä historia

Anneli Kanto oli aina ajatellut, että pitkä romaani ei ole hänen alaansa. Mutta sitten eräs aihe ei halunnut vääntyä näytelmäksi, vaikka hän kuinka kirjoitti ja yritti.

Koska aihe ei jättänyt rauhaan, Anneli pakotti itsensä hakemaan kolmivuotiseen kirjoittajakoulutukseen Viita-akatemiaan. Kirjailija Vuokko Tolosen ohjaus kiinnosti.

”Kirjoitin, että ette varmaan huoli minua, kun olen niin vanhakin, mutta jos nyt kuitenkin harkitsette minua, niin voisin tulla.”

Anneli arveli, että hän joutuisi kokoontumisten välillä edistämään tekstiä niin, että kolmen vuoden päästä käsissä olisi romaani. Ja niin siinä kävi.

1600-luvulle sijoittuva esikoisromaani Piru, kreivi, noita ja näyttelijä ilmestyi vuonna 2007 ja oli heti Runeberg-palkintoehdokkaana. Esikoiskirjailija oli silloin 57-vuotias.

Veriruusut-romaani ilmestyi seuraavana vuonna ja kolmas romaani, Pyöveli, 2015.

Lapsuudenkokemukset ovat vaikuttaneet haluun kirjoittaa juuri historiallisia romaaneja.

”Ehkä kannan ylisukupolvista traumaa: toinen isoisäni oli kansalaissodassa, ja toinen joutui ajamaan ruumiita jatkosotaan. Sinne myös isäni joutui 18-vuotiaana poikasena.”

Kirjailija tahtoo tehdä sotien pitkän vaikutuksen näkyväksi.

”Tulemme vuosisatojen takaa. Historia pitää kirjoittaa esiin yhä uudelleen kunkin ajan ihmisille.”

Kun pääministeri Juha Sipilä toivoi näkevänsä samanlaista optimismia ja innostusta, jota oli itsenäisen Suomen alkutaipaleella, Anneli järkyttyi.

”Itsenäisen Suomen alkutaipaleella täällä oli hirveää vihaa ja raakuutta. Myös poliitikot tarvitsisivat pitkän ajan muistia.”

Perhe täydentyy

Koska Anneli Kanto oli saanut esikoisensa 37-vuotiaana, hän havahtui toisen lapsen kaipuuseen liian myöhään. Oli tullut jo se erokin. Mutta kun Antti kaipasi kovasti sisarusta, asialle piti tehdä jotakin. Niin Anneli Kanto adoptoi 45-vuotiaana Kiinasta tuolloin nelivuotiaan Jennan.

”Meillä oli olo, että perheestä oli puuttunut jotakin.”

Jalkapallosta ja sulkapallosta kiinnostuneen tyttären myötä Anneli alkoi kirjoittaa lasten ja nuorten kirjoja. Nyt futis-sarjasta on tekeillä elokuvakäsikirjoitus, sillä 66-vuotiaana Anneli Kanto opiskelee jälleen, nyt englanniksi ammattikorkeakoulun käsikirjoittamisen maisterikoulutusohjelmassa.

Myöhään perheellistynyt ja eläkeiän kynnyksellä kirjailijaksi ryhtynyt Anneli pohtii paljon ikääntymistä.

”Vanheneminen vaatii urheutta, sillä se on on kuin toinen murrosikä, mutta vastakkaiseen suuntaan. Nyt ei avaudu enää kaikkea uutta, vaan edessä on suuri muutos, elämän loppu. Perhana, kun tästä ei varoiteta eikä kirjoiteta opaskirjoja.”

No, hän on kyllä itse kirjoittanut kirjan äitinsä sairastumisesta Alzheimerin tautiin.

Semmoista se on, ikääntyminen. Vanhemmat sairastuvat, lemmikit kuolevat, lapset lähtevät kotoa. Nivelet kipeytyvät, näkö huononee, pillerit lisääntyvät.

”Ilman pitkää elämänkokemusta vanhenemista ei kestäisi.”

Juttu on julkaistu Kotiliesi 13/2017 -lehdessä.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Anneli Kanto ryhtyi 57-vuotiaana kirjailijaksi: "Romahdus 1990-luvun lamassa avasi uuden elämän"

Sinun täytyy kommentoidaksesi.