Luonto

Ekopappi Ilkka Sipiläinen muistuttaa: ”Luontoon kuuluu myös pahuus”

Ekopappi, rovasti Ilkka Sipiläinen on oivaltanut luonnossa liikkuessaan, miksi maailmassa on välinpitämättömyyttä ja pahuutta.

”Muistatko, miltä merivesi maistuu?” rovasti Ilkka Sipiläinen, 59, kysyy ja kertoo, että hänellä on lapsesta saakka ollut paha tapa: hän maistelee vettä, jossa ui.

Venesataman laiturilla Helsingin Laajasalossa meri tuoksuu suolaiselta ja kaislikko kahisee tuulessa. 11-metrinen Ella-purjevene keinuu kiinnitettynä laituriin.

Niin kauan kuin merivesi on siedettävän lämmintä, Kirkkohallituksessa yhteiskuntatiimiä vetävällä johtavalla asiantuntijalla on tapana pyöräillä joka arkipäivä työpaikaltaan kymmenen kilometrin matkan veneelleen.

Kajuutassa hän vaihtaa ylleen uimahousut ja laskeutuu portaita laidan yli mereen.

Nytkin Suomenlahden vihertävä vesi houkuttelisi pulahtamaan, vaikka tuuli puhaltaa navakasti.

”Tykkään valtavasti uimisesta.”

Ilkka Sipiläisen rakkaussuhde veteen alkoi hetkestä, kun hän pikkupoikana oppi pysymään pinnalla. Kun vesi ympäröi sukeltaessa ruumiin, hän tuntee sulautuvansa yhteen luonnon kanssa.

”Siinä on jotakin sakramentaalista.”

Sakramentit ovat kristillisen kirkon pyhiä toimituksia.

”Sakramenteissa on vettä kasteessa, leipää ja viiniä ehtoollisessa. Ne menevät syvemmälle olemassaolon mysteeriin kuin pelkästään vesi, viini tai leipä.”

Vastaus löytyi ekoteologiasta

Vaikka Ilkka Sipiläinen on viihtynyt luonnossa lapsesta lähtien, kiinnostus ja kunnioitus luontoa kohtaan syventyi toden teolla vasta, kun hän oli nelikymppinen.

”Aloin miettiä, että ympäristön suhteen pitäisi tehdä jotain. Se oli älyllinen päätös.”

Älyllistä päätöstä seurasi kuitenkin herätys, toisenlainen kuin uskoon tulo, mutta merkittävä.

Hän kiinnostui ekoteologiasta. Sen pohtimisesta, mitä tekemistä kristillisellä uskolla ja luomakunnalla on toistensa kanssa.

”Se oli innostavaa! Luin ainakin metrin korkuisen pinon aiheesta ja kirjoittelin siitä. Aloin nähdä maapallon eri tavalla kuin ennen: kosmisena kokonaisuutena, jossa asiat liittyvät toisiinsa.”

Ekoteologiassa puhutaan ekopanenteismista. Kyse ei ole panteismista, missä ajatellaan jumaluutta olevan kaikessa elollisessa. Pan tarkoittaa kaikkea ja en on inessiivin sijamuoto, niinpä kreikankielinen määre tiivistää ajatuksen, että kaikki on Jumalassa.

Ilkka Sipiläisen rukousrunokirjan Maailma on Jumalan ruumis (Kirjapaja 2010) nimi on peräisin ekofeministiteologi Sallie McFaguelta, jonka ajattelun mukaan Jumala sulkee sisäänsä kaiken olemassaolevan luonnonlakeineen kaikkineen.

Ilkka Sipiläinen ajattelee, että Jumala kutsuu luomakuntaa kohti iloa, harmoniaa, moninaisuutta ja kauneutta. Jumala ei kuitenkaan pakota vastaamaan kutsuun, eikä ylitä luomiaan luonnonlakeja.

Kun ihminen kieltäytyy Jumalan kutsusta, siitä saattaa seurata pahuutta ja kärsimystä. Esimerkiksi ilmastonmuutoksesta puhuessaan ekopappi tuntee olonsa toisinaan hölmöksi. Elintärkeästä asiasta viestiminen vaatii taitoa ja tietynlaista rohkeutta.

”Pekka ja susi -sadussa suden huutaminen saa ihmiset turtumaan. Kun susi sitten tulee, varoitusta ei enää uskota. Jos luomakunta huutaa, ollaan jo pitkällä huonossa kehityksessä.”

Luomisen tarkoitus ei ole ihminen

Sulavalinjainen purjevene on kaunis näky. Ellan masto kohoaa valkoisena kohti pilviä. Ilkka Sipiläiselle kodin lähellä sijaitsevassa satamassa kelluva vene on kuin kesämökki.

Ensimmäisen kevytveneensä hän hankki kesäansioilla 17-vuotiaana. Kiinnostus veneilyyn tarttui myös Ilkan isään ja sittemmin omaan poikaan. Isä on jo 86, mutta lähtee vieläkin joskus purjehtimaan poikansa kanssa.

Purjehtiminen tarkoittaa Ilkka Sipiläiselle pitkälti aloillaan olemista. Samalla voi ihailla karun kauniita saaria, sileitä kallioita ja merellistä metsää.

”Olen kokenut mutta huono purjehtija. En halua suorittaa vaan nauttia.”

Meri on arvaamaton. Aamu voi olla tyyni, mutta aamupäivällä saattaa jo tuulla kovaa, kuten tänäänkin.

Myrskyssä tai sumussa vesille ei lähdetä. Silloin kajuutassa tuulen ujeltaessa on jopa kivaa ja rauhoittavaa olla.

”Musta taivas, sateen ropina, pieni liike. Siinä on oma tunnelmansa.”

Nyt tuuli puhaltaa laineisiin vaahtopäitä, kolisuttelee laiturin liitoksia ja yltyy välillä puuskiin niin, että hattu on lentää päästä. Se ei häiritse joutsenta, joka lipuu majesteetillisesti rantakaislikkoon.

Ilkka Sipiläisellä on myös koskikajakki ja kajakkikaksikko. Melomalla luontoa pääsee todella lähelle.

”Keväällä meloin silkkiuikkujen pe-sien ohitse ilman, että ne häiriintyivät.”

Lintujen seuraaminen on auttanut ekoteologia pohtimaan, miksi maailmassa on pahuutta.

”On olemassa lintuja, jotka jättävät toisen poikasensa kuolemaan, jotta ensiksi kuoriutunut voisi kasvaa vahvaksi ja selviytyä aikuiseksi.”

Ekoteologian mukaan Jumala toimii evoluution kautta, antaa voiman mutta ei suuntaa.

”Luomisen tarkoitus ei ole ihminen – tai mikään muu laji – vaan kaiken hedelmällisyys, rikkaus ja moninaisuus. Siihen kuuluu samalla luonnon paha.”

Ihminen kykenee hyvään

Viime vuodet Ilkka Sipiläisen vastuualueena Kirkkohallituksessa ovat olleet yhteiskunnalliset asiat ja kestävä kehitys. Purjehtiessaan hän on pohtinut, mitä vastuullisuus ympäristöstä käytännössä tarkoittaa.

Hän korostaa, että vaikka tekee työtä haastavan ja monia masentavan aiheen parissa, työ on äärimmäisen antoisaa.

”On ilo olla tekemisissä elämän suojelemisen kanssa. Kristinuskossa on mukana toivon aspekti. Ihminen kykenee muuttumaan ja tekemään hyvää.”

Viime vuosina kirkkojen asenne ympäristönsuojeluun on muuttunut.

”Olen saanut valtavasti tukea piispoilta Suomessa. Ja se, että katolinen Paavi Franciscus lähetti kirkoille kiertokirjeen, jossa kritisoi vastuutonta kuluttamista, oli käännekohta.”

Ilkka Sipiläinen haluaa viestiä vaikeistakin asioista myönteisesti. Niinpä kirkon ilmasto-ohjelma kiteytyy kolmeen sanaan: kiitollisuus, kunnioitus ja kohtuus.

”Jos ihmiset voisivat tuntea luomakuntaa kohtaan kiitollisuutta, siitä kumpuaisi kunnioitusta, mikä taas voi antaa motivaation pyrkiä kohtuuteen.”

Nauttii enemmän, jos itseään rajoittaa

Luterilaisuudessa korostetaan sitä, että Jumala lahjoittaa kaiken hyvän luomansa kautta. Ekopappi korostaa, että ihmisen pitää myös saada nauttia kaikesta Jumalan luomasta, mutta sen voi pyrkiä tekemään kestävällä tavalla.

Ilkka Sipiläinen on huomannut, että asioista nauttii enemmän, jos itseään rajoittaa. Hän suosii luomua ja Reilun kaupan tuotteita, ja syö lihaa vain vähän. Täysin kasvissyöjäksi hän ryhtyy kirkon ekopaaston aikaan ennen pääsiäistä. Sama kaava toimii myös ennen joulua.

”Jotta voisi olla juhlaa, tarvitaan myös arkea. Pääsiäislammas ja punaviini maistuvat paaston jälkeen hyvin erilaiselta kuin ilman sitä.”

Eikä muutos aina rajoita, vaan voi tuoda heti hyvää oloa. Ilkka Sipiläinen ei omista autoa, sillä kaupungissa hän ei sitä tarvitse.

”On ihanaa, kun voin hypätä pyörän selkään ja haistella havupuiden ja meren tuoksuja. En enää haluaisikaan istua autossa tai bussin kyydissä.”

Kaupungin valomerelle ja äänitulvalle hän hakee vastapainoa purjehdusretkiltä Porvoon ulkosaaristoon. Siellä ei ole keinovaloa lainkaan.

”Syyskuussa kirkkaalla säällä voin nähdä yläpuolellani Linnunradan ja tähdet. Se on komea kokemus.”

Lähteenä: Ilkka Sipiläisen artikkeli teoksessa Elämän peruskysymykset – Anssi Peräkylän 60-vuotisjuhlakirja. Melisa Stevanovic, Liisa Voutilainen ja Elina Weiste (toim.) (Helsingin yliopisto 2017).

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 20/2017.