Paljaat varpaat, mutkaton olemus. Ystävällinen hymy, selkeät lauseet. Tällainen on legendaarinen mainosmies Markku Rönkkö, 57.

Hänen kynästään on lähtöisin se lausahdus. Se, joka on jo kauan sitten erkaantunut alkuperäisestä kaupallisesta yhteydestään, muovautunut lentäväksi lauseeksi ja taipuu yllättävän moneen tilanteeseen: Elämä on.

Teleoperaattori DNA:n kampanjasta on yli kymmenen vuotta, mutta lakonista toteamusta kuulee kaupungilla yhä.

Kansainvälisesti palkittu ja haluttu copywriter eli mainonnan suunnittelija ja kirjoittaja teki kahdeksan vuotta sitten yllättävän siirron urallaan ja elämässään. Hän irtisanoutui ja heittäytyi vapaaksi kirjailijaksi.

Markun vaimo Minna Rönkkö, myös mainosalan huippunimiä, puolestaan kouluttautui suntioksi.

Mainonnan kultakausina palkka oli suurempi kuin pääministerillä

Kirjailija Markku Rönkkö ja vaimo Minna Rönkkö

Minna ja Markku Rönkön olohuoneen seinää hallitsee Markku Laakson maalaus, jossa kulta-asuinen Elvis istuu nuotiolla saamelaispukuisen poromiehen kanssa.

Avara asunto sijaitsee Helsingin Ullanlinnassa aivan Kaivopuiston laidalla.

”Olin kerännyt mainosalalla rahaa sukanvarteen, ja se varsi oli sen verran pitkä, että uskalsin jättää palkkatyön. Sitä vartenhan rahaa joskus on tienattu, että sen voi kuluttaa.”

1990-luvun loppu ja 2000-luvun alku olivat suomalaisen mainonnan kultakautta.

”Se ihmeellistä aikaa, korkealentoa. Palkka oli suurempi kuin pääministerillä.”

Raha liikkui, Suomen talous oli nousussa. Firmat budjetoivat markkinointiin ja mainontaan suruttomasti.

”Onhan se aika hullua, että yrityksen kymmenvuotisjuhlat pidetään Bourdeaux’n viinitiloilla”, Markku muistelee.

”Tai että vuokrataan lentokone ja lennätetään firman koko porukka hiihtämään Tahkolle urheilupäiväksi. Tai New Yorkiin viettämään pikkujouluja. Tai että juhlien jatkoilla yksityiskeikan pitää laulaja James Brown.”

Toisaalta töitä tehtiin valtavasti, välillä yöt ja päivät ympäri. Kun ideoita sai toteuttaa vapaasti, tulosta syntyi. Markku antoi työssään piutpaut kohderyhmäajattelulle ja etsi koskettavuutta ihmisyyden ytimestä.

Hänellä on työskentelytavalleen nimi: Chaplin-metodi.

”Kukaan ei voi katsoa Chaplinin poikaa liikuttumatta.”

Uran huipentui Elämä on -lausahdukseen

Huippuhetkiä mainosalalla olivat työt, joista ihmiset pitivät vilpittömästi. Esimerkiksi se Valion mainos, jossa baarimikko liu’uttaa maitolasin baaritiskiä pitkin Teemu Selänteelle.

Uran kulminaatiopiste oli tietenkin Elämä on.

Sen sijaan että Markku ja AD Jyrki Reinikka olisivat kertoneet, kuinka halpa tuote on, he dramatisoivat absurdilla tavalla sen, kuinka kallista elämä muuten tuppaa olemaan.

Mainoksessa paita maksaa vaatekaupassa tuhansia euroja. Toisessa versiossa äveriäs pariskunta polttaa nautiskellen seteleitä takassa, kolmannessa naapuri hankkii pihansa täpötäyteen puutarhatonttuja.

Mainosmiehet olivat itsekin hämmentyneitä siitä, mitä tapahtui.

”Se vain yhtäkkiä lähti lentoon. Ilmiö on sama kuin musiikissa. Tehdessä ei voi tietää, että tästä tulee hitti. On vain löydetty jotakin tarttuvaa.”

Kun huuma oli kaikkein kuumimmillaan, Markku kuuli erään papin lopettaneen pääsiäisajan saarnansa suurin piirtein näin:

Jumala antoi ainokaisen poikansa, jotta me pelastuisimme. Voisi kuvitella että uhri oli kallis. Mutta – elämä on.

Markku puistelee päätään.

”Se kuultuani ajattelin että huh huh, mitä tässä on tullut tehtyä.”

Rakkaus löytyi alalta

Markku kirjoitti paljon myös yhteiskunnallista mainontaa ja viestintää. Esimerkiksi A-klinikkasäätiölle tehdyssä filmissä sekakäyttäjä riehuu kaupungilla. Lopussa selviää, että häntä näyttelee yrittäjä-kouluttaja Jari Sarasvuo. Filmi päättyy lauseisiin: Kuka tahansa voi sortua. Jokainen ansaitsee ihmisarvoisen kohtelun.

Markku vei vastavalmistuneen filmin A-klinikan huumepiikkien vaihtopisteeseen, missä hän katsoi sen yhdessä asiakkaiden kanssa.

”Lopun jälkeen oli pitkään hiljaista, sitten joku sanoi: vihdoinkin joku ajattelee, että me ollaan ihmisiä. Silloin tuntui, että olin saavuttanut päämääräni.”

Huippuhetkiä oli myös ihmisoikeusjärjestö Amnestylle tehty kampanja Joku raja, jossa nostettiin esiin naisiin kohdistuva lähisuhdeväkivalta. Siitä Markku sai alan arvostetuimman kansainvälisen palkinnon, Cannesin Leijonan.

Kampanja sai liikkeelle myös eduskunnan. Tehtiin useita väkivallan uhrien asemaa parantavia lakimuutoksia ja kansallinen naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen toimintaohjelma.

”Kun kerran taitoja on, tein mielelläni töitä ilmaiseksi hyvän asian puolesta.”

Mutta mainosala antoi muutakin kuin mammonaa ja mahdollisuuden parantaa osaltaan maailmaa. Se toi eteen rakkauden.

Kerran Markku meni tapaamaan kaveria erääseen mainostoimistoon. Menossa oli toimistoemännän rekrytointi.

”Minna astui sisään, ja olin että oh, boy! Puolen vuoden päästä tutustuimme kunnolla, ja se oli menoa.”

Yhdessä on eletty nyt kaksikymmentäkuusi vuotta.

Tavallinen elämä ja läheisriippuvaisuus houkuttelivat alan vaihtoon

Kirjailija Markku Rönkkö

Kun Markku saa romaanin valmiiksi, hän pystyy potkiskelemaan kiviä viikon. Sen jälkeen on jo pakko aloittaa uutta. ”Ajatuksia on liikaakin, koko ajan tarvitsee olla jotakin väkertämistä. En osaa olla jouten.”

Mutta miksi menestyvä mainosmies jätti työn, jossa hän loisti, suorastaan säteili, heittäytyäkseen epävarmalle matalapalkka-alalle – kirjailijaksi?

Markku Rönköllä on ollut elämässään kolme haavetta.

Lapsen saaminen. Romaanin kirjoittaminen. Cannesin leijonan voittaminen.

”Kun olin saavuttanut nämä kaikki, oli johdonmukaista siirtyä pois alalta.”

Markku luottaa siihen, että asiat tapahtuvat silloin kun niiden kuuluu tapahtua. Ollessaan vielä mainosalalla hän sai useita pyyntöjä lähteä luovaksi johtajaksi Dubaihin tai Los Angelesiin.

”En edelleenkään harmittele sitä, että kieltäydyin. Olen läheisriippuvainen, riippuvainen läheisistä ihmisistäni. Tykkään elää niin sanotusti tavallisesti. Pidän kotona olemisesta, teen esimerkiksi meillä suurimman osan ruoista ja käyn kaupassa. Juttelemme perheen kanssa paljon, nautimme rennosta yhdessäolosta.”

Esikoisromaanin Talonmies Markku kirjoitti vielä mainostöitä tehdessään, toinen kirja Roskakuski syntyi sapattivuotta pitäessä. Poika Lauri aloitti silloin päiväkodissa. Kirjoitus-flow oli välillä niin kova, että Markun piti laittaa kello hälyttämään, kun oli aika hakea lapsi tarhasta.

”Kun yritin palata mainostoimistoon, tajusin, kuinka ihana vuosi oli ollut. ”

Edelleen kirjailijan päivärytmin määrää koulun lukujärjestys. Kun poika lähtee aamulla, Markku avaa koneen. Työhuoneeseen on matkaa viisi metriä, sen kummempaa siirtymää kirjailija ei tarvitse. Työt hän lopettaa yleensä silloin, kun poika palaa kotiin.

”Kirjoitusaika lisääntyi nyt, kun Lauri aloitti yläasteen. Parina päivänä koulua on neljään asti.”

Myös vaimo vaihtoi alaa

Markun puoliso Minna Rönkkö eli saman mainonnan kulta-ajan kuin miehensä, mutta ei haikaile sitä takaisin sen enempää kuin Markkukaan.

Pojan syntymän aikoihin Minnan äiti ja isä sairastuivat vakavasti. Minna jäi pois töistä ja keskittyi hoitamaan heitä. Sen jälkeen paluu mainosalalle ei kiinnostanut.

Kirjoita kirja, Markku ehdotti, mutta vaimo ei innostunut. Sitten yhtenä päivänä Minna kertoi keksineensä mitä tekee, hän kun pitää itsenäisestä työstä kauniissa paikassa. Hän opiskelisi suntioksi helsinkiläisessä Laajasalon opistossa.

Nykyään Minna on tuntisuntio Tuomiokirkon seurakunnassa.

”Hän ei ole halunnut virkaa, mikä sopii perheellemme hyvin. Hän voi pitää pitkän kesäloman.”

Aina keväällä koulujen päättyessä perhe nappaa kissan kainaloon ja lähtee Kustaviin, jossa Minna voi tehdä töitä sikäläisessä seurakunnassa. Takaisin Helsinkiin he palaavat päivää ennen koulun alkua.

Suntion ammattikuva on vaihteleva. Työssä tapaa ihmisiä laidasta laitaan. Jokin aika sitten häirikkö heitti alttarille polkupyörän, ja viime presidentin vaalien alla Minna puuteroi kaikki ehdokkaat Tuomiokirkon kryptasta televisioituun arvokeskusteluun.

Ikä kannustaaa kehittämään jo olemassa olevia taitoja

Elokuussa ilmestyi Hajaannus, Markun kuudes romaani. Se on kehitystarina Kirrestä, naisesta joka on elänyt kohtuuttoman raskaan lapsuuden. Samalla se on kuvaus perheestä nykyaikana, jossa kiire sekä menestymisen ja suorittamisen pakko ajavat ihmisen helposti loppuun.

Tarkoittamattaan Kirre ja hänen miehensä ryhtyvät kilpailemaan keskenään. Lopulta Kirre romahtaa.

”Perheväkivallasta kirjoittaminen oli raskasta. Onneksi löysin kerronta ratkaisun, joka ei ole raaistava. Se, että olen itse saanut elää turvallisen lapsuuden, mahdollisti teemasta kirjoittamisen.”

Helsingin kirjamessujen jälkeen lokakuun lopulla Markku lähtee Prahaan tekemään ”Kafka-pyhiinvaelluksen” ja pohtimaan kirjoittamistaan.

Hän aikoo käydä Kafka-kierroksilla ja kubistimuseossa – ja olla vain. Tavoite on antaa ajatusten virrata: mistä aiheista hän tahtoo kirjoittaa?

”Mitkä ovat vahvuuksiani, joihin minun ehkä kannattaa keskittyä?”

Markku Rönkkö pelaa futista ikämiessarjassa. Sen perusteella hän tietää, että hänen iässään ei kannata enää etsiä uusia juttuja. Kannattaa kehittää edelleen niitä, joissa on edes jonkin verran hyvä.

 

Lue myös:

Traumansa kohdannut kirjailija Laila Hirvisaari: ”Sodasta jäi kauhu”
Valokuva havahdutti kirjailija Anneli Kannon: Oliko isoisäni lahtari?
Kirjailija Sirpa Kähkönen: ”Ikääntymisessä parasta on itsevarmuus”
Riikka Pulkkinen: ”Olen tunnelmoija, etsin hyviä hetkiä”
Kirjailija Marja Björk laman uhrina: ”Köyhyys tekee näköalattomaksi”