Heli Laaksonen: Meillä ei laiteta gourmet-aterioita

Runoilija Heli Laaksonen herkuttelee perunalastuilla ja saa eniten aikaan iltayöllä. Kesäksi hän rakensi pihapiirinsä linnuille kylpylän vanhasta alumiinivadista.

Kun tulin kotiin esiintymästä, henkäisin syvään ja annoin onnentunteen hulmahtaa lävitseni. Olen asunut Rauman maaseudulla neljä vuotta, enkä väsy ihailemaan kivaa pihapiiriämme.

Ikkunastani näkyy peltoaukea, kaukaisuudessa siintää metsänraja. Toisella puolella taloa kasvaa vanha omenapuu, jonka juurelle olen rakentanut lintujen kylpylän vanhasta maahan upotetusta alumiinivadista. Linnuilla on myös oma lepotuoli. Nyt jännitän, koska Kullero-fasaani saa poikaset, minkä heinäseipään taakse ne kuoriutuvat ja kuinka monta niitä on.

Meillä ei koskaan laiteta gourmet-aterioita. Menen mieluummin siitä, mistä aita on matalin ja lämmitän valmisruoan mikrossa. Kaupassa myytävät einekset käyvät hyvin makuuni.

Keittiötyöt ovat pitkästyttävintä, mitä tiedän. Nukahdan jo kokkaussarjojen ohjelmatietoja lukiessani. Yhteiskuntaan mahtuu myös naisihminen, jota kiinnostaa enemmän kirjoittaminen, Suomen kiertäminen ja hirsirakentaminen – onneks!

Kodissani tuoksuu puulämmityksestä tuleva savu. Paras kotityö on laittaa klapeja puuhellaan.

Lempipaikkani on klapilaatikko, jonka takana on puuhella. Istun laatikon päällä mielelläni itse, ja niin tekevät pistäytyjätkin – sellaiset, jotka eivät tule virallisesti kylään, vaan istahtavat muuten vain vähäksi aikaa.

Viimeksi meillä poikkesi naapurin rouva, joka toi lukkopipareita. Ne ovat kylässämme kehitelty ässäpiparin haastaja. Kylän mies värkkäsi muotin ja rouvat leipoivat. Lähetin pipareista pudotuspeliaikaan kuvan Helsingin Sanomien urheilusivuille, mutta emme ylittäneet uutiskynnystä. Kauhia takaisku!

Ruokapöydän äärellä luen lehteä, maalaan, meikkaan ja syön. Tuvan pöytä on melkein kolmemetrinen, joten tarpeen tulleen siitä voi raivata kolon uudelle tekemiselle. Niin joudun tekemään usein, sillä minulle tulee seitsemän eri sanomalehteä, jotka usein päätyvät kasoihin pöydälle.

"Käytän miltein päivittäin kolmiosaista Nykysuomen sanakirjaa. Itse asiassa minulla on niitä kolme. Koska ne on sijoiteltu eri huoneisiin, sanasto on aina käteni ulottuvilla."

”Käytän miltein päivittäin kolmiosaista Nykysuomen sanakirjaa. Itse asiassa minulla on niitä kolme. Koska ne on sijoiteltu eri huoneisiin, sanasto on aina käteni ulottuvilla.”

Kun maailma murjoo, käperryn kotiin. Siellä ei tarvitse ottaa iloista ilmettä tai olla joitakuita varten. Mokkulammekin on hidas, ja se sopii minulle. En halua sulkeutua maailmalta, mutta kun rajoitan ja pienennän elämänpiiriäni välillä, maailma ympärillä tuntuu hallittavammalta.

Rentoudun pyöräilemällä metsään. Kun löydän erityisen paikan, vaikkapa notkelman tai polun, tunnen kuinka paljon voimaa ja iloa luonto antaa.

Kun olen yksin kotona, voin unhottua keskelle lattiaa kyljelleni lukemaan. Tai voin mennä viikkaamaan pyykkiä, mutta unohtua pyykkikasaan kirjan kanssa. Viimeksi minuun teki vaikutuksen Rolf Dobellin teos 52 ajatusvirhettä, jotka on paras jättää muiden huoleksi.

Kinastelen itseni kanssa usein siitä, alanko ylipäätään kinastella. Viimeksi päätin alkaa, ja lähetin murteesta ajattelemattomasti kirjoittaneelle kolumnistille sähköpostia. Siitä alkoi viikkoja kestävä, virkistävä kirjeenvaihto.

Hemmottelen itseäni perunalastuilla. On harmillista, että ne eivät ole terveellisiä, sillä voisin syödä vain niitä. Olen opetellut olemaan itselleni niuho: vain pari kertaa kuussa ja silloinkin pieni pussi.

Lataudun työhön lukemalla lahjakkaiden ja nerokkaiden kirjailijoiden tekstejä. Kun pääsee yli kateudesta, voi päästä tarinankerronnan imuun. Se antaa sysäyksen omalle tekstinteolle.

Kun menen esiintymään, selvitän ajan, paikan ja tilaisuuden luonteen tarkasti etukäteen. Mietin myös, minne menen seisomaan, minne päin niiaan ja sanon päivää. Kun pohjatyö on tehty huolellisesti, nautin esiintymisestä.

Juhlistan tärkeitä hetkiä kukkasilla. Tänään näin lehdessä positiivisen arvion uudesta kirjastani ja kävin sen kunniaksi poimimassa tuvan maljakkoon syreeniä ja kultatyräkkiä.

Iltamyöhällä saan usein tarmonpuuskan. Havahdun, että moni päivän asia on vielä tekemättä. Minulle on tavallista lähettää sähköpostia keskellä yötä enkä malttaisi millään mennä nukkumaan.

Ennen nukkumaanmenoa luen jotakin kesken olevaa kirjaa. Ja niitähän riittää. Kun suljen silmäni, kello on usein yli kolme.

Heli Laaksonen

AMMATTI: Runoilija
IKÄ: 42
PERHE: Ruskiasilmäne miäs
KOTI: 1870-luvulla rakennettu punamullattu talo Rauman maaseudulla.
MOTTO: Haje maapallon päält oma paikkas ja ruppe viihtymä!
AJANKOHTAISTA: Heli Laaksosen uusin teos Lähtisiks föli? kertoo runoilijan reissuista Suomessa ja muualla. Helil kyläs -televisio-ohjelma TV1:ssä ja Yle Areenassa.

Tilaa uutiskirjeemme niin saat sähköpostiisi säännöllisesti tietoa uusimmista jutuistamme ja kilpailuistamme.


Teksti: Tiina Laaninen
Kuvat: Suvi Elo

Keskustelu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Alibi
Anna
Deko
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti