Isänsä muistisairaudelle menettänyt Kati Outinen: ”Olen varma, että sairastun itsekin Alzheimeriin”

Näyttelijä Kati Outinen menetti lyhyessä ajassa molemmat vanhempansa. Isänsä muistisairautta Kati on käsitellyt näytelmässään. Hän uskoo, että sairaus on heillä periytyvää.

Kati Outisen esitys oli juuri alkamassa pirkanmaalaisen muistiyhdistyksen tiloissa. Joukossa oli paljon muistisairaita ja heidän omaisiaan, sillä Niin kauas kuin omat siivet kantaa on esitys, joka kertoo muistisairaan Allin tarinan.

Kati kiinnitti huomiota yleisössä ilmeettömänä istuvaan naiseen ja tämän tyttäreen. Naisen muistisairaus oli selvästi edennyt pitkälle, sillä hän ei reagoinut ympäröivään maailmaan lainkaan.

Esityksen jälkeen naisen tytär tuli kiittämään Katia. He halasivat, ja nainen itki. Hän kertoi, että elämä äidin kanssa oli ollut juuri sellaista kuin Kati esityksessään tulkitsi.

Kun muistisairas äiti kuuli tyttärensä itkun, hän ojensi yhtäkkiä kätensä lohduttaakseen tätä. He halasivat ja itkivät yhdessä sitä, että heille oli käynyt näin.

”Kun sanat eivät mene enää läpi muistisairaan mieleen, tunne tai liikekieli voi vielä mennä. Tämä äiti ja tytär saivat hetkellisen kontaktin toisiinsa esitykseni avulla. Parempaa palautetta en voisi saada”, Kati kertoo pari vuotta sitten tapahtuneesta kohtaamisesta.

Kati ymmärtää, miksi tuo hetki oli tärkeä. Hänkin menetti toisen vanhempansa Alzheimerille.

Isä alkoi unohtaa sanoja

Katin isän muisti oli hapertunut hiljalleen jo kymmenen vuoden ajan ennen kuin hänellä todettiin Alzheimerin tauti. Tavarat olivat kadoksissa, tutut sanat ja reitit unohtuivat. Lenkit venähtivät, kun kodin suunta oli kateissa.

Alzheimerin laukaisi lopulta isän saama aivoinfarkti, minkä jälkeen tauti eteni vauhdilla. Isä eksyi yhä useammin ja hänen oli vaikea tunnistaa läheisiään. Katin äiti oli isän omaishoitaja loppuun asti.

Kati koki isänsä Alzheimerin edetessä paljon erilaisia tunteita. Alkuvaiheessa pinnalla oli turhautuminen.

”Tuntui raskaalta selittää hänelle aina samat asiat uudelleen. Olin ärtynyt, kun hän toisteli samoja juttuja.”

Erityisen vaikeana Kati koki isänsä käytöksen muuttumisen. Pidetystä ja nauravaisesta miehestä tulikin yhtäkkiä hetkittäin ärtynyt vanha ukko. Isän perusluonne pysyi kuitenkin onneksi samana kuin ennenkin.

”Isän huumorintaju katosi ja hän tiuski ja äyski tuntemattomillekin. Semmoisissa tilanteissa minua hävetti. Nolotti myös, jos hän meni liian lähelle toista ihmistä kertomaan juttujaan.”

Hyvästit vanhemmille

Kati Outinen seisomassa ikkunan vieressä.Isä oli saanut massiivisen aivoverenvuodon. Oli uudenvuodenaatto 2014. Isän Alzheimer-diagnoosin saamisesta oli kulunut kolme vuotta.

Kati ehti sairaalaan ajoissa hyvästelläkseen jo tajuttoman isänsä. Sillä aikaa, kun hän lähti äitinsä kanssa hakemaan vanhempien kotoa vaihtovaatetta ja hygieniatarvikkeita äidille, isä nukkui pois. Hän oli kuollessaan 89-vuotias.

”Kun näin isän kuolleena, tunsin helpotusta: ymmärsin, että kuoren sisällä ei ole isästä jälkeäkään. Hänellä ei ollut enää tuskaa tai kärsimystä. Hän sai rauhan.”

Viime keväänä hiihtolomalla Kati sai lisää suru-uutisia. Hänen äitinsä sairastui keuhkosyöpään. Diagnoosin jälkeen ehti kulua vain 10 viikkoa ennen kuin äiti kuoli 80-vuotiaana. Lähtö tapahtui rauhallisesti saattohoidossa.

”Äiti sai itse valita, milloin hän sai niin paljon kipulääkettä, että vaipui uneen. Hän nukkui rauhassa pois”, Kati kertoo.

Surusta tuli näytelmä

Kati kuvailee viime vuosia elämänsä raskaimmiksi. Äidin kuoleman käsittely on vielä pahasti kesken, ehkä vasta edessäpäin.

Isän menetystä hän purki kirjoittamalla monologin muistisairaudesta ja minuudesta vuosi tämän kuoleman jälkeen.

”Näytelmän tekeminen on ollut osa surutyötäni. Välillä itkin hulluna kun kirjoitin sitä ja välillä piti pitää viikkojen tauko, koska kirjoitusprosessi oli niin rankka.”

Nyt Kati kiertää esityksensä kanssa jo kolmatta vuotta usein loppuunmyydyille yleisöille. Pidempää versiota hän esittää teattereissa, lyhempää hoivakodeissa ja muistiyhdistysten tiloissa.

”Muistisairaat ovat sanoneet, että annan sanat heidän tunteilleen ja sille, mitä heidän elämänsä on.”

Ei muistisairauksien geenitesteille

Puhdasta ruokaa ja vähän säilöntäaineita. Paljon liikuntaa, kasviksia ja hyviä rasvoja. Runsaasti marjoja ja hedelmiä. Katin elintavat noudattavat esimerkillisesti niitä suosituksia, joilla pyritään ennaltaehkäisemään muistisairauksia.

Myös Katin isän äidillä oli muistihäiriöitä. Hän ei koskaan saanut diagnoosia, mutta Kati epäilee mammansa vanhuudenhöperyyden johtuneen samasta sairaudesta kuin isälläkin. Myös Katin isoäidin sisaruksilla oli muistisairauksiin viittaavia oireita.

Kati uskoo, että Alzheimer saattaa olla heidän suvussaan perinnöllinen.

”Olen ihan varma siitä, että minäkin sairastun Alzheimeriin jonakin päivänä. Totta kai ajatus kauhistuttaa minua, mutta yritän pitää elämäntapani sellaisina, että sairaus puhkeaisi mahdollisimman myöhään.”

Mitään merkkejä muistin pätkimisestä hän ei ole kuitenkaan itsessään havainnut. Kati ei myöskään halua testauttaa geenejään nähdäkseen, onko perinnöllinen riski sairastumiseen kohonnut.

”Tähän ikään mennessä olen oppinut, että elämä ei ole kontrolloitavissa, vaan aina voi tapahtua mitä vaan. En tajua, mitä iloa siitä tiedosta minulle olisi. Mieluummin elän päivän kerrallaan.”

Katin koko haastattelu on luettavissa Kotilieden numerosta 26/2017.

Tilaa uutiskirjeemme niin saat sähköpostiisi säännöllisesti tietoa uusimmista jutuistamme ja kilpailuistamme.


Teksti: Anneli Juutilainen
Kuvat: Paula Kukkonen/Otavamedia

Keskustelu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Alibi
Anna
Deko
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti