Ihmiset

Johanna Vuoksenmaa kärsii yhä kylmästä isäsuhteesta: "Olen yrittänyt ansaita rakkautta suorittamalla"

Lapsena ohjaaja Johanna Vuoksenmaa sai pidättyväiseltä isältään rakkautta vain suorittamalla: pärjäämällä koulussa, lähtemällä ampumaradalle. Se on saanut Johannan janoamaan myös parisuhteissaan kehuja ja kiitosta.

Rapatussa kivitalossa on sunnuntaiaamuna hiljaista. Pieni tyttö, Johanna, istuu sohvalla paikoillaan, antaa isän piirtää selkäänsä tassunjälkiä.

Mikä eläin tulee, isä kysyy, ja Johanna arvaa. Johanna nauttii isän hellyydestä, jota saa osakseen leikin varjolla.

Omakotitalossa Hämeenlinnassa asuvat Johannan perheen lisäksi isän vanhemmat. Lähipiiriin kuuluvat myös äidinäiti ja tämän mies. Hellyyttä ja rakkautta on tarjolla yllin kyllin, mutta ei siltä taholta, jolta Johanna sitä eniten kaipaisi.

Äidinäiti ja tämän mies hoitavat Johannaa paljon. Pappa kutittaa parralla, kehuu ja ihailee tyttöä. Se on Johannalle tärkeää, sillä hän ei saa isältä samanlaisia kehuja. Isä on tunneilmaisussaan pidättäytyväinen. Hän puuhastelee ja tekee. Paljon myöhemmin Johanna ajattelee, että isä varmaan kantoi harteillaan perintöä, jonka on saanut sodan traumojen jäljiltä puhumattomilta isiltään.

Mutta pieni Johanna keksii, miten saa isältä rakkautta ja hyväksyntää. Hän esittelee piirroksiaan ja todistuksiaan, lähtee isän mukaan hiihtolenkille ja jopa ampuradalle. Silti tytöstä tuntuu, että pitäisi jaksaa hiihtää vielä kovemmin ja ampua vielä paremmin, jotta riittäisi ja kelpaisi.

”Isän kyvyttömyys puhua tunteistaan jätti minuun tarpeen ansaita rakkautta suoritusten ja osaamisen kautta. Sen tyyppistä rakkautta olen hakenut elämäni miehiltä”, Johanna Vuoksenmaa, 51, sanoo.

Johanna Vuoksenmaa rannalla
Johannan isä sai usein uimahallireissun jälkeen kantaa nukkuvaa teeskentelevän tyttärensä autosta sänkyyn. ”Hellyyden hetkien huijaaminen oli erityisalaani.”

Vanhempien avioero oli helpotus

Eroaisivat jo. Niin Johanna ajattelee kuunnellessaan joskus illalla huoneensa oven läpi vanhempiensa keskustelua. Lasten takia pysytään yhdessä, Johanna kuulee perusteluksi. Hänen tekisi mieli mennä sanomaan, että älkää ihmeessä pysykö.

Viikot menevät hyvin äidin ja mamman kanssa. Isä asuu arkisin työnsä takia yksiössä Valkeakoskella ja tulee kotiin viikonlopuiksi. Perjantai-iltaisin Johanna rientää puoli kuudeksi risteykseen odottamaan. Siitä tyttö liftaa isän kyytiin ja matkustaa Opelin etupenkillä. Hän saa olla hetken kahden isän kanssa.

Viikonloppuisin tunnelma kotona muuttuu. Vanhemmat eivät suuremmin riitele, mutta he ovat ilmiselvästi etäällä toisistaan. Johanna ei näe koskaan isän ja äidin suutelevan, ja he koskevat toisiaan vain muutaman kerran. Monien ystävien vanhemmat näyttävät nauttivan toistensa seurasta. Johanna alkaa toivoa äidin ja isän eroa. Hän ymmärtää, että vanhemmat olisivat onnellisempia erillään.

Eroilmoitus on lopulta helpotus. Johanna on 12-vuotias ja uskoo ratkaisun olevan hyväksi kaikille. Arki ei muutu paljon, vanhemmat ovat asuneet käytännössä erillään niin pitkään. Ainoa vaikea asia on lapsuudenkodin myyminen ja siihen liittyvä koiran lopettaminen. Johanna kirjoittaa surustaan pitkän runon. Siinä jämtlanninpystykorva kulkee läpi lapsuudenkodin, hyvästelee huoneet yksi kerrallaan. Johanna itkee runon äärellä. Ehkä hän itkee samalla vähän eroakin.

Koti vaihtuu kerrostaloon, onneksi ihan lähelle. Kaverit osaavat tulla kylään, eikä koulu vaihdu. Isä asuu yhä viikonloput Hämeenlinnassa mamman kanssa, eikä suhde häneen suuremmin muutu.

Vuoroviikkosysteemejä ei tunneta, mutta eron jälkeen isä alkaa jotenkin rentoutua, löytää itseään. Johanna iloitsee, kun näkee molemmat vanhemmat valoisampina.

Kehujen kaipuu jäi tyttäreen

Riski tyttö. Reipas ja pärjäävä. Sellaisin käsittein vanhemmat ihmiset kehuvat Johannaa, mutta Johanna ei pidä sanoja kehuina. Hän halusi olla pieni ja hentoinen.

Johanna suree, että ei ole samanlainen kuin toiset tytöt. Pojat tuntuvat aina rakastuvan siihen kauniimpaan tyttöön, Johannan parhaaseen kaveriin.

”Ajattelin olevani ruma ja lihava, vaikka oikeasti olin vain pitkä.”

Yläaste on hetkittäin vaikeaa aikaa. Oman paikan ja identiteetin löytäminen ei onnistu heti, eikä tilannetta helpota se, että äiti on saman yläasteen opinto-ohjaajana.

Kiusaaminen ei ole jokapäiväistä, mutta silloin tällöin Johanna kuulee haukkuja koostaan: norsu, jättiläinen, hujoppi. Haukut eivät nujerra, mutta jäävät jonnekin sisälle nakertamaan itsetuntoa.

Miten tärkeää olisi kuulla epävarmassa vaiheessa isältä, että on kaunis ja riittävä.

Äidin ja mamman kehut eivät poista tätä kaipuuta. Kehut pitäisi kuulla miehen suusta. Ja niitä Johanna lähtee elämässään etsimään. Hyväksyntää ja rakkautta, kehuja ja kiitosta. Tunnetta, että kelpaa myös miesten silmissä.

Johanna Vuoksenmaa
Johanna viihtyy laumoissa. Hän nauttii työskentelystä kuvausryhmän kanssa, lentopallojoukkueen peleistä ja vapaaehtoistyöstä SPR:n nuorten turvatalolla.

”Ihastuin aina poikiin, jotka eivät olleet kiinnostuneita minusta. Jos joku taas ihastui minuun ihan vain omana itsenäni, ajattelin, että tuo ei ole oikein fiksu, ja kiinnostukseni lopahti.”

Johannasta kasvaa aktiivinen punk-nuori, joka järjestää ystäväporukoille illanistujaisia ja mökkireissuja. Sydän janoaa rakkautta, ja poikaystävän tarve ajaa todellisten tunteiden edelle.

Rippikoulukesän jälkeinen ensimmäinen varsinainen poikaystävä tuntuu olevan tyytyväinen tyttöystäväänsä sellaisenaan, mutta se saa Johannan tähyämään toisaalle. Mistä löytyisi oikeasti kiinnostava ja haastava mies?

”Toivon varmaan loppuelämäni saavani parisuhteessa kehuja ihan vaan naiseudestani ja ihanuudestani, ja kuitenkin hakeudun sellaisten ihmisten seuraan, jotka arvostavat tekojani ja suorituksiani”, Johanna miettii.

Äitinä riittävä

Opiskeluvuosien poukkoilujen jälkeen löytyy kiinnostava ja älykäs mies, jonka kanssa Johanna ajattelee voivansa jakaa loppuelämänsä. Yhteisiä mielenkiinnon kohteita löytyy, elämät limittyvät toisiinsa.

Perheeseen syntyy reilun vuoden ikäerolla kaksi poikaa. Johanna nauttii raskauksista ja imetyksestä, uudesta naisen roolistaan. Äitinä hän kokee itsensä ensimmäistä kertaa riittäväksi.

Haasteita tulee vasta, kun pitää sovittaa yhteen työ, opiskelu ja kotielämä. Valokuvataiteilijana ja taideopettajana työskennellyt Johanna aloittaa elokuvaohjaajan ja käsikirjoittajan opinnot Taideteollisessa korkeakoulussa, kun pojat ovat 1- ja 2-vuotiaita.

Sen jälkeen Johannasta tuntuu, että hän on aina väärässä paikassa väärään aikaan. Junassa matkalla Tampereelle hakemaan lapsia päiväkodista viime tingassa. Tai matkustamassa kiireessä Helsinkiin luennolle tai tenttiin.

”Olen ollut välillä häippä-äiti ja välillä paljon läsnäoleva äiti.”

Joskus työ on tarkoittanut pitkiä poissaoloja kotoa elokuvien ja televisiosarjojen ohjaamisen takia. Kuvauksia on myös osunut esimerkiksi päivälle, jolloin poika aloitti koulun.

”Ne hetket ovat syyllisyyspuukkoja rintaan. Toisaalta ajattelen, että olen mahdollistanut myös isälle ja pojille läheisen suhteen.”

Johanna on pyrkinyt opettamaan pojilleen, että välillä voi räjähtää ja sitten pahoitella ylilyöntejään ja sopia. Että toista kannattaa halata ja suukottaa, pitää lähellä ilman suojamuureja.

Sellainen Johanna yrittää olla myös työssään. Hän haluaa kertoa työporukalle, jos jokin hiertää. Silloin toisten ei tarvitse jännittää, mistä kenkä nyt puristaa.

”Toivon, että emotionaalinen läpinäkyvyys tuo työtiimiin avoimuutta ja luottamusta.”

Avioeron jälkeen uusi rakkaus Matti Rönkään

Avioero on vain yksi tapahtuma muiden joukossa. Niin Johanna ajattelee. Sitä paitsi vanhempien suhde jatkuu erosta huolimatta.

”Parhaimmillaan saavutetaan kolmas näytös, jossa on läsnä suhteessa ollut hyvä. Olen kiitollinen hyvistä väleistä poikien isän kanssa. Vaikka liitto päättyi, vanhemmuudesta syntyvä yhteys on aina jollain tapaa erityinen.”

Johanna Vuoksenmaa
Johannan suosittujen elokuvien ja tv-sarjojen takaa löytyy pitkäjänteistä työtä. ”Merkityksellisintä eivät ole palkinnot ja gaalat, elämän soolokohdat, vaan arki, se pohjimmainen bassoraita.”

Nyt lapset ovat jo nuoria opiskelijoita, jotka asuvat omillaan. Heidän kanssaan voi keskustella kirjoista ja taiteesta, olla ystäviä ihan uudella tapaa.

Ero ei syönyt Johannan uskoa rakkauteen. Nykyisin hän elää suhteessa uutisankkuri-kirjailija Matti Röngän kanssa.

Molemmilla on omat kotinsa, Johannalla Tampereella ja Matilla Helsingissä, mutta paljon ollaan yhdessä, milloin missäkin kaupungissa. Sekä Matti että Johanna tykkäävät tehdä ja puuhata, urheilla ja keskustella monenlaisista asioista.

”Rakastuminen on aikuisena tylpempää. Elämänkokemus tekee huipuista ja rotkoista tasaisempia.”

Nykyisessäkään suhteessa ei tule liikaa kehuja, mutta Johanna on oppinut, että harva saa yhdestä ihmissuhteesta kaikkea. Onneksi on ystäviä ja muita rakkaita ihmisiä, jotka ravitsevat niitä kohtia, jotka eivät tule ravituiksi parisuhteessa.

”Riittävän hyvä parisuhde on onnellinen asia.”

Suu puhtaaksi isälle

Johannan perusasenne elämään on kiitollisuus. Katkeruus jäi jo nuorena tyttönä mamman keittiöön. Silloin täysi-ikäisyyden saavuttanut Johanna antoi palaa ja puhui viimein suunsa puhtaaksi isälleen.

Näin se tapahtui:

Isä istuu mamman keittiössä, kun tytär porhaltaa paikalle voimansa tunnossa. Johanna pauhaa ulos kaiken isän aiheuttaman tuskan: huonon itsetuntonsa ja pätemisen tarpeensa. Kyvyttömyytensä rakastaa ihmistä, joka rakastaisi häntä.

Johanna ei säästele sanojaan, mutta jo kesken vuodatuksen häntä alkaa hävettää. Kun Johanna viimein lopettaa monologinsa, isä katsoo eteensä hämmentyneenä ja surullisena, ei osaa sanoa mitään.

Johanna katuu sanojaan, mutta katumukseen sekoittuu uusi tunne: hän huomaa päässeensä kaunastaan. Samalla hän ymmärtää, että piilotetut tunteet ja etäisyys ovat suurempi tragedia isälle itselleen kuin hänelle.

Hiljaisuus viipyy mamman pienessä asunnossa. Asiasta ei enää koskaan puhuta.

Juttu on julkaistu Kotiliesi 15/2017 -lehdessä.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Johanna Vuoksenmaa kärsii yhä kylmästä isäsuhteesta: "Olen yrittänyt ansaita rakkautta suorittamalla"

Sinun täytyy kommentoidaksesi.