Ihmiset

Kaija Stormbom, 54, vauva-arjesta Seurassa: "Olen yllättynyt siitä, kuinka hyvin jaksan"

Kaija Stormbom, 54, ja hänen puolisonsa kansanedustaja Antti Lindtman, 35, toivoivat yhteistä lasta kymmenen vuoden ajan. Neljä kuukautta sitten kauan odotettu Sofie-tytär viimein syntyi. ”Jännitimme ja pelkäsimme loppuun asti”, Antti kertoo uudessa Seurassa.

Kaija Stormbom, 54, ja Antti Lindtman, 35, saivat yhteisen lapsen viime marraskuussa. Sofien syntymän jälkeen Antti heräsi usein varmistamaan, että kauan odotettu lapsi oli todella vieressä. Eihän tämä vain ole unta?

”Vieläkin usein tulee mieleen, että siinä hän nyt on. Oli niin pienestä kiinni, että saimme hänet tähän maailmaan”, Antti kertoo uudessa Seurassa.

Toivon ja epätoivon vuorottelua

Antti ihastui Kaijan iloiseen ja välittömään olemukseen yhteisen tuttavan syntymäpäivillä toukokuussa 2005. Antti oli tuolloin 22- ja Kaija 42-vuotias. Ikäero tuntui ensin esteeltä, mutta menetti merkityksensä muutaman tapaamisen jälkeen. He päättivät seurata sydämiensä ääntä.

Yhteistä kotia etsittiin jo kesän päättyessä. Syyskuussa he tekivät vielä merkittävämmän päätöksen: he halusivat yhteisen lapsen. Kaijan esikoinen Mandi oli tuolloin seitsemänvuotias.

Kun toivottua lasta ei vuosienkaan yrittämisen jälkeen kuulunut, Antti olisi tyytynyt jakamaan Mandin kasvatusvastuun. Kaija ei ollut valmis luovuttamaan.

”Tiesin, kuinka lapsirakas Antti on”, hän sanoo Seurassa.

He kävivät tutkimuksissa ja hedelmöityshoidoissa. Toivo ja epätoivo vuorottelivat, kunnes Kaija oli vihdoin raskaana toukokuussa 2016. He päättivät kertoa vauvasta läheisille vasta, kun raskautta olisi jatkunut lähes neljä kuukautta.

Viikkoa ennen uutisen julkistamista Kaija sairastui. Kohtuun levinnyt tulehdus surmasi pienokaisen ja Kaija joutui synnyttämään kuolleen vauvan.

Syksy oli mustuudessa rämpimistä. Vuoden 2017 alussa syttyi toivon kipinä. Lääkärin mukaan he voisivat yrittää vielä kerran. Se olisi ehkä viimeinen mahdollisuus.

Antti-Lindtman-ja-Kaija-Stormbom, vauva, Sofie-tytär, tytär

Mittaamaton onni

Sofie syntyi laskettuna päivänä, tiistaina 21. marraskuuta kello 12.24. Vielä sunnuntaina Kaija seikkaili huviajelulla liikenteen avanneen länsimetron raiteilla.

Sairaalaan Kaija ja Antti lähtivät maanantaina illansuussa. Koska siellä ei ollut enää ruokaa saatavilla, he kävelivät syömään läheiseen Viisi Penniä -ravintolaan. Kaija veti puseron hihan sairaalan rannekkeen suojaksi.

Antille synnytys oli kokemus, jonka muisto herkistää edelleen.

”Jännitin ja elin tapahtumat koko kropalla niin, että seuraavana päivänä joka paikka oli kipeä”, hän muistelee Seurassa.

Sofien synnyttyä molempien helpotuksen ja mittaamattoman onnen tunteet purkautuivat itkuna.

”Emme huomanneet edes kysyä, onko vastasyntynyt tyttö vai poika. Tärkeintä oli kuulla, että hän on terve”, kertoo Antti.

”Elän vauvan tahdissa”

Kotona pienokaista odotti Kaijan suvussa kulkenut satavuotias kehto, jonka hän maalasi odotusaikana valkoiseksi. Siinä Sofie ei ole kuitenkaan nukkunut kuin muutaman yön. Sairaalassa neuvottiin nukuttamaan vauva vieressä, perhepedissä.

”Olisinpa oivaltanut tehdä niin jo parikymmentä vuotta sitten”, sanoo Kaija.

Sofie nukkuu Kaijan ja Antin välissä. Hän nukkuu öisin 12–14 tuntia, jona aikana Kaija imettää pienokaista vähintään pari kertaa. Sofien syödessä Antti vaihtaa hänelle vaipan.

”Saan ainakin tarvitsemani 8–10 tuntia unta. Olen yllättynyt siitä, kuinka hyvin jaksan”, kiittää Kaija.

Se johtuu ehkä siitä, että hän kokee äitiyden erilaisena kuin nuorena.

”Olen rentoutuneempi kuin 20 vuotta sitten. Tuolloin en osannut kävelläkään rauhallisesti. Nyt olen armollinen itselleni enkä suorita. Tunnen olevani seesteinen ja levollinen. Elän vauvan tahdissa.”

Kaija kokee olevansa erinomaisessa fyysisessä kunnossa ja aikoo pitää itsestään hyvää huolta jatkossakin.

”Ikääntyä voi virkusti, kun huolehtii riittävästä liikunnasta ja hyvästä ravinnosta Ehdin nähdä paljon, toivottavasti Sofien lapsosetkin”, Kaija toteaa Seurassa.

Lue koko juttu Seurasta: Vauvaonnea! Antti Lindtmanin puoliso Kaija Stormbom, 54, äitiydestään: ”Olen yllättynyt siitä, kuinka hyvin jaksan”

Kommentoi

Kommentoi juttua: Kaija Stormbom, 54, vauva-arjesta Seurassa: "Olen yllättynyt siitä, kuinka hyvin jaksan"

Sinun täytyy kommentoidaksesi.