Askartelu

Kaunis paketti on puoli lahjaa – paketointi- ja askartelublogia pitävät Jani ja Aleksi neuvovat paketoinnin saloihin

Ei enää huonoja lahjoja tai rumia paketteja! Lue Kaikki paketisssa -paketointi- ja askartelublogia pitävien Jani Koskisen ja Aleksi Lindbergin neuvovat lahjojen hankintaa ja paketointiin.

Heinäkuussa 2014 suomalaiseen blogikenttään tuli uusi tulokas: kahden miehen pitämä, paketointiin keskittyvä blogi. Paketointiohjeiden lisäksi Jani Koskisen ja Aleksi Lindbergin Kaikki paketissa -blogista löytyy nykyään myös ohjeita itse tehtyihin lahjoihin ja DIY-ohjeisiin.

”Mietimme, että olisi kiva perustaa yhdessä jokin blogi. Paketointi päätyi aiheeksi, sillä se ja käsillä tekeminen on meitä yhdistävä asia”, Aleksi Lindberg kertoo.

”Olemme molemmat olleet lapsesta asti perheidemme paketointivastaavia. Joulun aatonaattona saimme perheiltämme aina eteemme kasan lahjoja paketointipyynnöllä”, Jani Koskinen lisää.

Kolmessa vuodessa blogi on kasvanut ja tuonut mukanaan uusia tilaisuuksia. Syksyllä 2017 julkaistiin Kaikki paketissa -kirja, jonka kansien välistä löytyy lahja- ja paketointi-ideoita eri juhliin.

Lahjoja vain tarpeeseen

Moni tuskailee lahjan kanssa, mitä lahjansaaja haluaisi tai tarvitsisi – puhumattakaan paketoinnista. Jani ja Aleksi lähtevät liikkeelle miettimällä lahjansaajan harrastuksia, fanittaako hän jotain tai onko hänellä muita mieltymyksen kohteita.

”Kun lähtökohtaan lisää ripauksen mielikuvitusta, saa lahjansaajan persoonan liitettyä hyvin lahjapakettiin”, Aleksi sanoo.

”Emme hanki tai tee mitään turhaa. Teemme paljon esimerkiksi hemmottelu- ja käyttölahjoja, kuten saippuoita, huulirasvoja ja jalkakylpysuoloja”, Jani sanoo.

”Sellaista, mikä tulee oikeasti käytettyä eikä jää nurkkaan pölyttymään”, Aleksi lisää.

Ideoita Jani ja Aleksi saavat esimerkiksi luonnossa liikkuessaan tai he kehittelevät näkemästään askarteluideasta oman version. Yleensä idea lähtee tarpeesta luoda paketti tai lahja jollekin.

”Mitään emme tee pelkästään blogia varten. Kummallakin on isot perheet ja suvut sekä laaja ystäväpiiri, joten erilaisia juhlatilaisuuksia on paljon. Kesällä meillä oli kymmenet isot juhlat. Väkisinkin tulee eteen lahjojen miettiminen”, Jani ja Aleksi kertovat.

Paketointi tekee lahjasta yllätyksen

Jani ja Aleksi saavat usein kysymyksiä leffalippujen, rahalahjojen, lahjakorttien ja hankalan muotoisten pakettien paketoinnista.

”Paketointia voi ideoida muodon kautta ja yhdistelemällä asioita. Muistuttaako lahja jotain arkipäiväistä asiaa? Suunnittelen esimerkiksi paistinpannun paketoimista kitaraksi”, Jani kertoo.

”Lahja ei paljastu heti, kun sitä hämää jollain toisella muodolla”, Aleksi sanoo.

Lahjaidea isänpäiväksi: sukat maalipurkissa
Kuva: Jani Koskinen © Jani Koskinen

Jani ja Aleksi jakavat Kotilieden lukijoille kirjassaan olevan, isänpäivään sopivan paketointivinkin sukille. Maalipurkkiin piilotetut sukat kuvastavat maalipensselin päästä valuvaa maalia. Katso maalipurkkiin paketoitujen sukkien ohje.

Yleisin virhe paketoinnissa on käyttää liikaa paketointipaperia.

”Sitä enemmän tulee hankaluuksia, mitä enemmän paperia käyttää. Ota paperia vain sen verran, mitä paketin ympärille tarvitsee, muuten paketista tulee helposti ruttukasa”, Jani ja Aleksi neuvovat.

”Mokailu on sallittua ja hyvä tapa oppia. Meilläkin tulee välillä jokin idea, mutta visio ja lopputulos eivät kohtaa. Silloin pitää vain hyväksyä, että tämä meni nyt näin”, Jani kannustaa.

Totta kai mies voi askarrella

”Paketointi on tapa osoittaa lahjansaajalle, että välittää ja arvostaa tätä. Haluaa nähdä vaivaa ja tuoda ilon”, Aleksi sanoo.

”Koemme, että kaunis paketti on jo puoli lahjaa. Aina ei tarvitse edes korttia. Paketti toimii onnitteluviestinä”, Jani sanoo.

Kaksikko sanoo hieman yllättyneesti saaneensa blogistaan vain kannustavaa palautetta. Heistä onkin hienoa, että he voivat innostaa ihmisiä tekemään käsillä ja olemaan luovia.

Jani ja Aleksi sanovat, että totta kai mies voi askarrella. Askartelu voi vain vaatia ennakkoluuloista ja vain naisille sopivasta -ajattelumallista luopumista.

Jos omista askarteluajoista on aikaa, voi harrastusta verryttää esimerkiksi askartelemalla omien lasten kanssa.

Miehet rohkaisevat kokeilemaan erilaisia asioita, sillä kokeilemalla löytää suosikkinsa.

”Itselleni oli iso yllätys, kuinka rentouttavaa puuhaa hama-helmien kanssa puuhastelu oli. Hama-helmet koetaan pienten lasten näpertelyksi, mutta niistä voi saada aikaiseksi kivoja aikuiseen makuun sopivia juttuja”, Jani sanoo.

”Askarrellessa unohtuu arjen kiire”, kaksikko kannustaa.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Kaunis paketti on puoli lahjaa – paketointi- ja askartelublogia pitävät Jani ja Aleksi neuvovat paketoinnin saloihin

Sinun täytyy kommentoidaksesi.