Kulttuuri

Kiinnostaako New York lasten kanssa matkakohteena? Huomioi nämä 10 vinkkiä ennen perhelomaasi

New York tunnetaan aikuisten suosimana kaupunkina, mutta se toimii loistavasti myös lapsiperheen lomakohteena. Tässä toimittajan vinkit ihanaan metropoliin, kun matkassa ovat myös perheen ipanat.

Kun mainitsin perheemme matkustavan reilun viikon mittaiseksi syyslomaksi New Yorkiin, monet nostelivat kulmiaan. Hämmennystä ei aiheuttanut matkakohde sinällään vaan se, kun kerroin että minun ja mieheni lisäksi mukaan lähtisivät 5-vuotias tyttäreni ja tokaluokkalaisen poikani.

Myönnettäköön, että vielä ennen matkaa lomailu suurkaupungissa lasten kanssa jännitti: pärjäämmekö metrossa, jaksaako esikoinen kävellä, onko hulinaa liikaa ja onko matkarattaita järkeä raahata mukaan? Mutta perillä kaikki huolet osoittautuivat turhiksi, sillä meillä oli ihana ja onnistunut loma.

Huomioi nämä 10 asiaa, kun matkustat lasten kanssa New Yorkiin:

1. Pohdi tarkkaan lentoajat

Lennot Helsingistä New Yorkiin ovat pitkät, noin 8-9 tuntia. Finnair lentää suoria lentoja New Yorkiin, mutta usein halvempia lentoja löytää, jos on valmis tekemään välilaskun.

Meillä oli reilun tunnin mittaiset välilaskut Tukholmassa molempiin suuntiin matkustettaessa. Vaihdot sujuivat ongelmitta, vaikka katkaisivatkin lasten yöunet paluumatkalla ikävästi. Huomioi siis kellonajat jos vaihdat konetta kesken matkan.

2. Kiinnitä huomiota hotellivalintaan

Monen New Yorkin hotellin vitsauksena ovat viheliäiset luteet eli ”bed bugsit”. Kun olet löytänyt mielestäsi sopivan hotellin, googleta hotellin nimi sekä sanat bed bugs. Internetistä löydät myös sivustoja, joinne raportoidaan hotellien löydöksistä.

Valitse hotelli joko alueelta, jossa etäisyydet haluamiisi nähtävyyksiin ovat lyhyet tai paikalta, josta on hyvät metroyhteydet.

Joissakin New Yorkin hotelleissa on uima-altaat, ja osa näistä on jopa kohtuuhintaisia. Majoituimme Hell´s Kitchenin alueella perhehotelliin, jossa oli lämmitetty sisäuima-allas. Se oli lapsille tärkeä ja aloitimme sieltä usein aamun tai kävimme iltauinneilla pitkän päivän päätteeksi.

3. Selvitä kyyti hotellille

Lasten kanssa siirtyminen lentokentältä hotellille on New Yorkissa usein helpointa taksilla pitkän lennon jälkeen, mikäli hotellinne ei ole aivan juna-aseman vieressä. Matkalaukkujen ja lasten kanssa on haastavaa könytä metroaseman portaita ylös.

Kysy etukäteen hotelliltasi kyytivaihtoehdot kentältä, sillä joillakin hotelleilla on myös omat kuljetuspalvelut. Myös hinta kannattaa tsekata etukäteen ja varmistaa se kuskilta ennen kuin hyppäätte auton takapenkille.

Matkalla hotellilta lentokentälle naiskuski yritti veloittaa meiltä pari kymppiä ylimääräistä, koska ei aavistanut meidän selvittäneen matkan hintaa etukäteen.

4. Hae aamupalaa huoneeseen

Hotellien aamupalat ovat usein aika hintavia neljälle hengelle. Ensimmäisenä aamuna meiltä humpsahti tavalliseen aamupalaan 80 dollaria eli hieman alle 70 euroa. Seuraavina aamuina mieheni haki meille aamupalaleivät, mehut ja kahvit läheisestä deli-kaupasta. Hintaa neljän hengen aamupalalle tuli hieman alle 20 euroa. Lapsetkin olivat tyytyväisiä, kun saivat katsoa lastenohjelmia ja puputtaa croissantejaan rauhassa.

5. Ota kevyet rattaat

Jos tiedät, ettei lapsesi ole innokas kävelijä, ota hänelle mukaan matkarattaat. Pian 8-vuotias poikani jaksoi kävellä kanssamme iloisesti pitkiä matkoja pitkin kaupunkia, mutta 5-vuotias neiti ei olisi moiseen kyennyt. Matkarattaat olivat siis viisas ratkaisu ja niiden ansioista ehdimme näkemään päivän aikana paljon enemmän kävellen.

Ainoa miinus rattaissa on se, ettei läheskään kaikilla metroasemilla ole hissejä. Ja jos on, ne ovat usein saastaisia. New Yorkin metro kulkee kuitenkin yllättävän lähellä maan pintaa, joten metroasemien rappuset eivät ole kovin pitkät. Ratkaisimme asian niin, että minä kävelin lasten kanssa portaat ja mieheni kantoi rattaat rappusissa.

Suosi siis kevyitä rattaita!

6. Suunnittele etukäteen

Pohdi etukäteen minne haluatte mennä päivän aikana ja tutki reitit – lasten kanssa eksyminen ja turha sompailu raastaa hermoja. New Yorkin metrokartta ei ole maailman yksinkertaisin ja suurin osa Manhattanin linjoista kulkee pystysuoraan.

Kysy myös neuvoja, amerikkalaiset ovat avuliaita ja kohteliaita.

7. Lataa kartat puhelimeesi

Meille oli suurta apua älypuhelimeen ladattavista kartoista, jotka toimivat myös offline-tilassa eli silloin kun puhelimen netti ei ole päällä. Muutamilla Manhattanin metroasemilla oli myös ilmainen wifi!

8. Pidä taukoja

Pidä taukoja tarpeeksi usein, jotta lapset jaksavat kaupunkilomailla. Eväitä, tai ainakin vesipulloja, kannattaa kantaa mukana. Katujen varsilla nököttävien hod dog -kojujen nakkisämpylät maistuivat koko porukalle.

Lapset tarvitsevat kaupunkilomallakin aikaa vapaalle leikille. New Yorkissa on paljon lasten leikkipuistoja, jotka ovat samalla oivallisia taukopaikkoja. Leikkituokioiden jälkeen naperot jaksavat taas katsella nähtävyyksiä.

9. Shoppaile rauhassa

Monissa New Yorkin tavarataloissa on ilmainen wifi. Ota siis älypuhelimet mukaan shoppailureissuille, sillä mikäs sen kätevämpää kuin antaa lapsen huilia hetken aikaa lastenohjelmien parissa sillä aikaa kun äiti tai isä sukeltaa sovituskoppiin.

Älä kuitenkaan jätä lasta hetkeksikään yksin ilman aikuisen valvontaa.

10. Varaudu turvatarkastuksiin

Yhdysvalloissa miltei jokaisessa turistikohteessa vierailijoille tehdään turvatarkastus. Varaudu kulkemaan metallinpaljastimien läpi ja antamaan laukkusi turvamiehen tutkittavaksi.

Lapsille kannattaa selittää etukäteen, että kyseessä on normaali toimenpide, joka tehdään kaikille.

 

Lue myös vinkit nähtävyyksistä, joita lasten kanssa New Yorkissa kannattaa suosia!

Kommentoi

Kommentoi juttua: Kiinnostaako New York lasten kanssa matkakohteena? Huomioi nämä 10 vinkkiä ennen perhelomaasi

Sinun täytyy kommentoidaksesi.