Tarinat

Kirjailija Anna Gavalda lukee mielellään kuninkaallisista ja jännittää kustantajaansa: "Hän tietää, että pelkään kuulla hänen kommenttejaan"

Ranskalainen menestyskirjailija paljasti Kotiliedelle kirjallisen paheensa ja sen, mitä tapahtuu, kun kirjoittaessa iskee valkoisen paperin kammo.

Ranskalaisella kirjailijalla Anna Gavaldalla on vankka fanijoukko myös Suomessa. Hänen uusin kirjansa Lohikäärmetatuointi ja muita pintanaarmuja ilmestyy Suomessa helmikuussa 2018.

Kirjan seitsemän minä-muotoista tarinaa kertovat menetyksistä ja suuresta yksinäisyydestä, mutta myös toivosta ja pienen ihmisen voimasta, anarkisella otteella. Äänet pääsevät esimerkiksi itsemurhaa hautova rekkakuski, alkoholisoituva leski ja kyyninen vakuutustarkastaja, joka joutuu selvittelemään lapsensa riitaa.

Gavalda vastasi Kotiliedelle seitsemään kysymykseen, jotka valaisevat hänen tapaansa kirjoittaa.

Missä ja miten kirjoitat, mistä saat siis ideasi?

”Kirjoitan mielessäni ympäri vuorokauden ja joka päivä. Kirjoitan mielessäni, kun kävelen, kun tapaan ihmisiä, kun katselen heitä, kun kuuntelen heitä, kun avaan silmät, kun suljen ne, kun näen kauniita asioita, kauniita maisemia, taideteoksia jotka koskettavat minua, mutta myös silloin kun näen rumia ja mielenkiinnottomia asioita.

Kaikki inspiroi minua. Ihan kaikki. Niinpä en koskaan muista tarkalleen, milloin jokin tarinaidea pulpahtaa mieleen. Uskon pikemminkin, että kaikki tarinat ovat jo olemassa, ja joskus jotkin niistä pyytävät minulta luvan tulla ulos päänupistani ja olla jotakin muuta kuin pelkkää haaveilua.

Kirjoitat usein synkistä asioista, mutta kirjoissasi on silti runsaasti huumoria. Mistä se syntyy?

”Elämästä. Elämällä on loistava huumorintaju. Se on paras humoristi ja neropatti. Usein se tietysti leikittelee mustalla huumorilla, mutta sille pitää antaa anteeksi, se on hieman kyyninen.

Mitä teet, kun kirjasi on omasta mielestäsi valmis lähetettäväksi kustantajalle. Onko sinulla rutiineja noihin tilanteisiin?

”Suljen puhelimeni, sillä pelkään kuulla hänen kommenttinsa ääneen sanottuna. Hän tietää jo tämän ja on ottanut tavakseen kertoa vaikutelmansa lukukokemuksesta minun vastaajalleni.”

 Kuvaile itseäsi kirjoittajana viidellä sanalla.

”Yksinäisyys. Epäilykset. Onni. Ilo. Onnekkuus. Yksinäisyys. (Tuli kuusi.)

Miten kirjoistasi käy ilmi se, että olet siviiliammatiltasi äidinkielenopettaja?

”Pidän tiedosta, tietämyksestä, älykkyydestä, kulttuurista, ajatuksista, keskusteluista, väittelyistä, ideoista, taiteesta, taiteilijoista, kauneudesta, uteliaisuudesta. Toivottavasti onnistun sijoittamaan kirjoihini kaiken tämän mieltymykseni hengenelämään. Toivon sitä todella, muuten olen epäonnistunut kaikessa. Koetan noudattaa Hugo von Hoffenstahlin elämänohjetta: Syvällisyys pitää kätkeä. Minne? Pinnalle.

Mitä teet, kun kirjoittaminen ei suju?

”Olen onneton. En tee mitään.”

Jokaisella kirjoittajalla on jokin pahe, jokin nolo viehtymys, jota ei halua paljastaa. Mikä on sinun kirjallinen paheesi?

”On olemassa huonoja kirjoja mutta ei huonoa lukemista. Kaikkea voi lukea.

Annoin lasteni entiselle hoitajalle lahjaksi tilauksen kuvalehteen, jossa kerrotaan Euroopan kuningasperheiden elämästä, ja jossa on paljon kuvia prinsessoista, diadeemeistä, vauvoista, häistä, kastejuhlista ja sen sellaisesta. Kun käyn hänen luonaan, selailen näitä lehtiä aina nautiskellen.

Kun luen tekstiä, jossa Tanskan kuningatar Margareeta II tapasi torstaina Helsingissä Ruotsin kuningatar Silvian ja Norjan kuningatar Sonjan sekä heidän kuninkaalliset puolisonsa.  Tanskan kuningatar Margareeta II saapui yksin Dannebrog-jahdillaan ja niin edelleen ja niin edelleen, myönnän, että nautiskelen.”