Tarinat

Maalla-lehden Suomen ihanin kylä -kisa ratkesi – Tässä on voittaja!

Maalla-lehti kiersi Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi maamme kyliä ja kertoi niiden ainutlaatuiset tarinat. Lukijat valitsivat niiden joukosta Suomen ihanin kylä -tittelin ansaitsevan kylän. Nyt on vihdoin aika paljastaa voittaja.

35 ympärivuotista asukasta. Matka mantereelle kestää tuntikausia ja sinne pääsee vain joka toinen päivä. Luonto on jylhää ja karua, ympärillä vellova meri hurja ja armoton.

Tällainen on ulkosaaristossa, Paraisten kunnassa Varsinais-Suomessa sijaitseva Utön saari, jonka Maalla-lehden lukijat äänestivät Suomen ihanimmaksi kyläksi. Mutta ihmekös tuo, sillä Utö on paljon muutakin kuin tuo alun kuvaus.

Utöstä jutun tehnyt toimittaja-valokuvaaja Sanni Saarinen kuvailee:

”Saarelaisten kanssakäymisessä on lämpöä ja elämänasenteessa hyväntuulisuutta, johon ei mantereella törmää. Utössä ihminen ei pärjää yksin. Avunanto ja muista huolehtiminen kulkevat verissä.”

Utö
Utö muuttuu vuodenaikojen mukana. Kesällä saari on satumaisen kaunis ja eloisa.

Upean ja ainutlaatuisen luonnon lisäksi kylästä tekevät ihanan myös sen asukkaat. Monien Suomen syrjäseutujen tapaan Utökin on kamppaillut väestön vähenemisen kanssa, mutta on ainutlaatuisella luonnollaan ja säilytetyillä palveluillaan onnistunut houkuttelemaan myös uusia asukkaita.

Lukijat ehdottivat ja lukijat valitsivat

Suomen ihanin kylä -sarjan aloitti Maalla-lehden numerossa 2/2017 satakuntalainen Panelia. Sen jälkeen vuorossa oli Napue Pohjanmaalta, Kierinki Lapista, Onnenlaakso Keski-Suomesta, Narva Pirkanmaalta, Kannuskoski Etelä-Karjalasta, Strömfors Itä-Uudeltamaalta, Utö Saaristomereltä ja Muuruvesi Savosta.

Kylät valikoituivat lukijoiden ehdotusten perusteella. Kiitos vinkeistä, niitä tuli satoja! Suomi on täynnä ihanien kylien ihania tarinoita. Koska kaikkialle emme vuodessa ehtineet, valitsimme mahdollisimman erilaisia kyliä eri maakunnista.

Marraskuussa auenneessa nettiäänestyksessä lukijat äänestivät mieluisinta kylää. Ääniä annettiin lähes 2000.

Kaikkien äänestäneiden kesken arvottiin kirjapalkintoja. Voittajille on ilmoitettu henkilökohtaisesti.

Utön kyläläisille luovutetaan palkinnoksi kisasta Maalla-lehden kunniakirja.

Lue kaikkien ihanien kylien tarinat:

Paneliassa touhutaan yhteiseksi hyväksi Pohjanmaan Napue on likietuunen ja kökkahenkinen Lappilainen Kierinki on köyhä mutta onnellinen Keskisuomalaisessa Onnenlaaksossa ollaan hyviä tekemään yhteistyötä Narvassa Pirkanmaalla uskalletaan katsoa toista silmiin Kannuskoskella Etelä-Karjalassa kaikki on omissa käsissä Störmforsin ruukkikylässä Uudellamaalla tuntuu siltä, että olisi aina mökillä Utö Saaristomerellä on kylä, johon Suomi loppuu Savolaisessa Muuruvedellä saa ehkä Suomen parasta ruokaa

Kommentoi

Kommentoi juttua: Maalla-lehden Suomen ihanin kylä -kisa ratkesi – Tässä on voittaja!

Sinun täytyy kommentoidaksesi.