Maalle muuttanut Anna-Maija Alarto, 53: ”Opin joutilaan asennetta lampaaltani”

Ruska on kiintynyt omistajaansa Anna-Maija Alartoon. Myös muut lampaat karitsoineen hakevat häneltä huomiota ja hellyyttä.

”Muutin maalle kolme vuotta sitten. Halusin sinne karitsan, mutta sain villalampaan. Ruska oli tuolloin kolmevuotias joutilas uuhi. Kaunis ilmaisu tarkoittaa, että lammas ei ole enää astutuksessa, ei tiineenä eikä imetä. Se odottaa huolehtimatta seuraavaa vaihetta.

Tällaista joutilaan asennetta Ruska on minulle opettanut. Olen aina ollut levoton, keskittymiskyvytön ja nopea käänteissäni. Sellainen ei Ruskan ja muiden lampaideni kanssa toimi. Niitä ei voi pakottaa, vaan pitää odottaa.

lemmikit

Lampaani eivät ole lemmikkejä eivätkä oikein tuotantoeläimiäkään, sillä en elä niistä. Kutsun niitä harraste-eläimiksi. Saan Ruskasta villaa, josta kudon kangaspuilla mattoja ja huiveja. Värjään langat ja osin kehräänkin ne itse.

Jos kukaan ei osta pässikaritsojani, syön ne. Se on ekologista. Teurastan lampaat itse, vaikka se on surullista. On kuitenkin lohdullista ajatella, että niillä on ollut hyvä elämä ja niitä on rakastettu.

Ruskan ansiosta opin viihtymään maalla. Se auttoi minua tilanteessa, jossa en voinut hyvin. Kiitos lampaiden olen nykyään keskittyneempi ja rauhallisempi.”

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 17/16

Lue lisää: 

Koiriin hurahtanut Sanni, 36: ”Koiran kanssa on pakko nauraa”

Hetkestä onnen löytävä Päivi, 49: ”Maailmassa ei voi olla liikaa välittämistä”

Koirakopla-blogi

Tilaa uutiskirjeemme niin saat sähköpostiisi säännöllisesti tietoa uusimmista jutuistamme ja kilpailuistamme.


Teksti: Mia Kuntsi
Kuvat: Pekka Nieminen/Otavamedia

Keskustelu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Alibi
Anna
Deko
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti