Marimekon Tiina Alahuhta-Kasko: ”Luksusmerkkien pinnallisuus ei istu minulle”
Tiina Alahuhta-Kasko työskentelee nyt Marimekon toimitusjohtajana. Uran edetessä perfektionistin on ollut pakko opetella hyväksymään omaakin epätäydellisyyttä.
Huhtikuussa Marimekossa tulee täyteen vuosi uuden toimitusjohtajan Tiina Alahuhta-Kaskon alaisuudessa. 34-vuotias Tiina on kirjaimellisesti talon kasvatti, sillä hän on työskennellyt Marimekossa kolmanneksen elämästään ja koko aikuisen työuransa.
Toimitusjohtajana Tiina liittyi jatkoksi Marimekkoa johtaneiden naisten ketjuun. Hänen elämässään oli voimakkaita Marimekon puolestapuhujia kuitenkin jo kauan ennen kuin hän tutustui Armi Ratian yritykselle jättämään perintöön tai oppiäitiinsä Kirsti Paakkaseen.
Pohjatyön tekivät oman suvun naiset, isoäiti ja täti, jotka pukeutuivat aina Marimekkoon.
”He ovat olleet loistavia marinaisten malleja, itsenäisiä, toimeliaita ja kädet savessa töitä tekeviä”, Tiina kertoo.
Sellainen taitaa olla myös Tiina itse.
1. Kansainvälisyyttä
Seitsemänvuotiaana Tiina oli jännittävässä tilanteessa. Hän seisoi uuden koulun pihalla muiden lasten ympäröimänä eikä ymmärtänyt sanaakaan.
Oli kakkosluokkalaisen ensimmäinen koulupäivä Sveitsissä Lausannen kaupungin ranskalaisessa koulussa. Alahuhdan perhe muutti vuonna 1989 isän väitöskirjan teon perässä Suomesta Sveitsiin, eikä kukaan perheenjäsenistä puhunut ranskaa.
Moni ujompi tyttö olisi voinut hämmentyä tilanteesta.
Tiinasta ranskan kieli kuulosti kiehtovalta. Hän halusi tutustua lapsiin ja uuteen kieleen paremmin. Helpoin tapa oli lähteä leikkeihin mukaan.
Nopeasti mieleen jäi sana jos toinenkin, ja pian Tiina sai toimia tulkkina myös muulle perheelleen.
Sveitsin vuoden jälkeen ranskan kieli soljui Tiinan puhuessa jo sujuvasti.
”Minulla on edelleen hyviä ystäviä tuolta ajalta. Silloin pienenä lapsena opettelin ranskaa ihan omaksi ilokseni. Myöhemmin tajusin, että kieli on avain vieraaseen kulttuuriin.”
Sveitsissä monet Alahuhdan perheen tutut olivat kotoisin eri puolilta maailmaa. Kun Alahuhdat muuttivat vuoden kuluttua takaisin Suomeen, Tiinalle oli jo jäänyt mielikuva, että takaisin ulkomaille oli päästävä.
2. Muodin tielle
Pienen Tiinan ensimmäinen toiveammatti oli maatilan emäntä. Vähän myöhemmin ammattihaaveet vaihtuivat opettajan työhön äidin ja kummankin isoäidin ammatin mukaisesti.
Vapaa-ajallaan Tiina kävi Kauniaisissa kuvataidekoulussa, soitti vuosia kontrabassoa ja pelasi tennistä.
Koulussa hän ahmi kieliopintoja: ruotsia, englantia, saksaa, ranskaa, italiaa ja espanjaa. Yhtenä syynä oli omassa huoneessa ollut kasvava muotilehtien pino. Tiina halusi tietää, mitä ulkomaisissa lehdissä kirjoitettiin vaatteista ja muodista.
”Käytin paljon aikaa lehdissä olevien muotitalojen mainosten analysointiin. Mietin muun muassa millaisen kuvan brändistä mainokset antoivat. En ole koskaan haaveillut vaatesuunnittelijan urasta, mutta minua kiinnosti, mitä brändit haluavat tuotteillaan ja mainoksillaan viestiä.”
Jo ennen lukiota Tiina päätti, että jatkaa opintojaan Helsingin Kauppakorkeakoulussa.
Koska Tiinan isä on tunnettu yritysjohtaja Matti Alahuhta, hän on saanut vastata usein kysymyksiin siitä, ohjasivatko vanhemmat häntä tietylle uralle.
”He kannustivat minua ja veljeäni etsimään omat kiinnostuksen kohteemme. Alkuun tiesin vain haluavani opiskella kansainvälistä kauppaa. Olin tavannut Kirsti Paakkasen nuorena ja ihailin häntä sekä esimerkiksi Sari Baldaufia vahvana naisjohtajana.”
Omaa kiinnostuksen kohdettaan Tiina etsi jo lukioikäisenä kesätöissä muun muassa Nokian markkinoinnissa ja Jippii Groupissa.
”Minusta on aina ollut hienoa tehdä töitä ja ansaita itse palkkani. Ensimmäisissä kesätöissä tavoite oli varmaan jonkun kauan ihailemani laukun ostaminen, mutta oli myös hohdokasta lähteä joka aamu töihin. Ehkä kotoa on sitten tullut sellainen nöyryys työtä kohtaan. Olen aina halunnut tehdä töissä parhaani”, hän sanoo.
Kauppakorkeassa ollessaan vuonna 2002 hän päätti hakea kesätöihin tunnettuun suomalaiseen muotitaloon.
Kuukaudet Marimekossa käänsivät Tiinan ajatukset yhä vahvemmin muodin puolelle. Hän päätti täydentää opintojaan Pariisissa kansainvälisen johtamisen saralla.
Opiskelijat pääsivät tutustumaan läheltä moniin eurooppalaisiin luksusmuotibrändeihin ja niiden toimintaan. Tiina huomasi ajattelevansa, ettei haluaisi työskennellä niiden parissa.
”Luksusmerkkien arvomaailma ei käynyt yksiin omien arvojeni kanssa. Toki arvostan niissä takana olevaa käsityöosaamista ja laatua, mutta sellainen pinnallisuus ja eksklusiivisuus eivät istu minulle.”
3. Hurmaava kesäduuni
Kesätyöpaikka Marimekossa teki Tiinaan suuren vaikutuksen. Ensimmäisenä päivänä toimitusjohtajana ollut Kirsti Paakkanen kertoi yrityksestä ja sen arvomaailmasta uusille kesätyöntekijöille.
Tiina tunsi samaistuvansa jo Armi Ratian ääneen lausumiin tavoitteisiin: Marimekon tuli taistella muotimaailmassa usein vallitsevaa tärkeilevyyttä vastaan, tehdä arkea kauniimmaksi ja olla kaikkien saatavilla.
Hänen ensimmäiset muistonsa Marimekosta ovat peräisin isovanhempien kesäpaikalta Pohjanmaalta 1980-luvun alkupuolelta. Isoäiti oli ostanut muutaman vuoden ikäiselle Tiinalle Marimekon Iloisen takin – juuri samanlaisen kuin hänellä itselläänkin oli. Takit päällä kaksikko lähti naapuriin kananmunia ostamaan.
Tiina sanoo, ettei muista millä sanoilla myi itsensä kesätyöntekijänä Marimekkoon.
”Olen ollut aina huono itseni nostamisessa. Mutta ehkä innostuneisuuteni muotialasta ja Marimekosta yrityksenä välittyi.”
Tiina oli valittu kesäksi töihin kotimaan tukkumyyntiin, mutta yllättäen hän löysi itsensä myös perinteisestä Esplanadin muotinäytöksestä ja muista tapahtumista.
”Kerran kävelin pääkonttorin käytävällä, kun Kirsti pyysi minut mukaan johonkin suunnittelupalaveriin. Se kertoo, miten mutkattomasti työntekijöihin Marimekossa suhtaudutaan. Kaikkien ideoista ollaan kiinnostuneita sen sijaan, että joku luova henkilö tekisi kaiken yksin. Ajattelin jo ensimmäisen kesän jälkeen, että tässä yrityksessä viihtyisin varmasti.”
Ja sille tielle Tiina jäi.
Seuraavan kesän hän vietti Marimekon myyntikonttorissa Saksassa ja sai ajatuksen tehdä myös opintoihin kuuluvan gradunsa tutusta yrityksestä.
4. Kaksi pysyvää asiaa
Valmistumisen kynnyksellä vuonna 2005 Tiina päätti itse kysyä Marimekosta, löytyisikö sieltä hänelle työtä. Hänelle oli kysyntää myös ulkomailla, ja haastatteluja sovittuna niin Lontooseen kuin Pariisiinkin.
Kirsti Paakkanen yllätti Tiinan täydellisesti. Hän tarjosi vastavalmistuneelle maisterille Marimekon kansainvälisen pr-päällikön paikkaa.
”En unohda sitä puhelua koskaan. Peruutin siltä istumalta kaikki muut työnhakuprosessini. Oli mieletöntä saada sellainen työpaikka ja haaste heti valmistumisen jälkeen. Alussa mietin, miten tulen työssä pärjäämään. Minulla oli kuitenkin Kirstin tuki ja ajattelin, että sen turvin selviän mistä vain”, Tiina sanoo.
järjestetyssä muotinäytöksessä.
Hän pääsi seuraamaan toimitusjohtajan työtä läheltä ja nimittääkin Kirsti Paakkasta oppiäidikseen.
”Yksi Kirstin tärkeimmistä neuvoista minulle on, että niin yritys- kuin yksityiselämässäkin vastassa on aina toinen ihminen tunteineen. Tämä tunneäly on jäänyt Kirstin johtamistavoista mieleeni todella inspiroivana ja tärkeänä asiana.”
Tiina kuvaa johtajan tunneälyä sanomalla, että siinä täytyy osata asettua toisen ihmisen asemaan ja oivaltaa, mikä auttaa häntä kehittymään.
”Minussa hän varmaan näki innokkuuteni ja sen, että vastuulliset tehtävät auttavat minua kehittymään.”
Samoihin aikoihin, kun Tiinan elämä työrintamalla vakiintui, hän tapasi myös tulevan aviomiehensä Antti Kaskon. Yhteisten tuttavien luona tutustunut pari on ollut yhdessä kymmenisen vuotta, joista yli seitsemän naimisissa.
Tiina sanoo, että he ovat olleet alusta asti ”hyvä tiimi”.
”Antti on aina tukenut minua urallani. Koska työ vie niin paljon aikaa arjessa, on tärkeää, että oma puoliso ymmärtää sen olevan minulle yksi onnellisuutta lisäävä tekijä.”
Liike-elämässä työskentelevälle aviomiehelle ei ole tarvinnut selitellä pitkiä työpäiviä. Joskus puoliso saattaa tosin soittaa ja kysyä, milloin Tiina olisi tulossa kotiin syömään.
”Työ on minulle tärkeä elämänsisältö, mutta perhe tulee tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä ja auttaa säilyttämään tasapainon työn ja vapaa-ajan välillä. Meillä on Antin kanssa tapana tehdä arki-iltoina ruokaa yhdessä tai käydä kävelyllä kodin lähellä merenrannassa Etelä-Helsingissä. Tällaiset arkea rikastavat rituaalit ovat minulle todella tärkeitä. Päivän kuulumiset saa rauhassa vaihdettua kahden kesken.”
5. Luonteva jatko uralla
Ulkopuolisen silmiin näyttää siltä, että Tiinan urapolku on kulkenut Marimekossa määrätietoisesti kesätyöntekijästä pr-päälliköksi, markkinointijohtajaksi, operatiiviseksi johtajaksi ja lopulta toimitusjohtajaksi.
Tiina kuitenkin pyörittää päätään.
”Vielä kaksi vuotta sitten en olisi voinut kuvitellakaan olevani tässä nyt toimitusjohtajana. Minulla ei ole ollut etukäteen laadittua urasuunnitelmaa, vaan yksi asia on johtanut toiseen. Olen pyrkinyt tekemään kulloisenkin työni mahdollisimman hyvin, enkä ole keskittynyt keräämään titteleitä.”
Toimitusjohtajan pesti tuntui luonnolliselta jatkolta uralle. Kun sitä tarjottiin, hän ei empinyt hetkeäkään. Hän tiesi jo ennalta, mihin lähtisi mukaan.
Hän ei ota paineita edeltäjiensä legendaarisesta maineesta.
”Voin vain olla oma itseni. Uskon, että olemme oikealla tiellä kansainvälistymisessä, ja olen onnellinen, että olen saanut olla mukana tekemässä työtä sen eteen. Kansainvälisyys oli Armi Ratiankin suunnitelmissa Marimekon perustamisen jälkeen jo 50-luvulla”, Tiina sanoo.
Hän huomauttaa, ettei tie huipulle ole ollut täysin vailla kuoppia. Muistissa on edelleen parin vuoden takainen Metsänväki-kankaan plagiointikohu.
”Siinä olin itsekin myrskyn silmässä markkinointijohtajana. Otan vastuuta siitä, että olimme viestinnässämme liian hitaita, mutta se johtui siitä, että myös marimekkolaiset olivat shokissa. Se oli viimeinen asia, jonka kuvittelimme voivan ikinä tapahtua meille.”
Tiina sanoo kuitenkin, ettei epäonnistumisia saa liiaksi pelätä, koska pelko rampauttaa rohkeuden ja luovuuden.
Hän on joutunut käsittelemään epätäydellisyyttä myös omalla kohdallaan. Tiinan ollessa markkinointijohtajan työnsä ohella puoli vuotta Marimekon luovan johtajan sijaisena häneltä loppuivat päivistä tunnit.
”Olen luonteeltani perfektionisti, mutta tuolloin tajusin, että minun on pakko tehdä jotkin asiat todella hyvin, toiset hyvin ja osa kohtuullisesti. Se oli minulle kova paikka, mutta pakotti jälleen kehittymään.”
On pakko kysyä, onko vasta 34-vuotias Tiina joutunut tinkimään tai luopumaan elämässään jostain kovan työtahdin takia?
”En. Vaikka pidän työstäni erittäin paljon, elämässäni on paljon muutakin. Jos haluaisin tehdä tai kokeilla jotain uutta, järjestelisin asioita niin, että voisin sen toteuttaa. Kysehän on vain ajankäytöstä.”
Työn vastapainona on muun muassa lapsuudesta tuttu tennisharrastus.
Yhteys lapsuudenperheeseen on myös tiivis. Tiinan veljen perhe asuu lähes naapurissa, ja veljentyttö Ruusu sekä veljen perheen Topi-koira tulevat usein Tiinan luo hoitoon.
Yksi tulevaisuuden haavekin liittyy juuri vapaa-aikaan. Tiina aloitti pari vuotta sitten ratsastuksen nollasta ja jäi lajiin koukkuun välittömästi. Hän toivoo, että jonain päivänä tallissa odottaa oma hevonen.
”Ratsastus on loistava rentoutumiskeino, koska siinä ei voi keskittyä työasioihin. Hevonen tajuaa sen heti, ja sitten yhteistyö ei suju.”
Sekä tennikselle että ratsastukselle on varattu kalenteriin ajat, joista Tiina ei tingi. Muutoin raja työn ja vapaan välillä on hyvinkin liukuva. Tiinaa ei haittaa soittaa illalla tarvittaessa työpuhelua kotoa Yhdysvaltoihin.
Tällaisesta kansainvälisestä työstä hän pienenä tyttönä haaveili.
Juttu on julkaistu Kotiliedessä 2/16
Lue lisää:
Kommentoi
Kommentoi juttua: Marimekon Tiina Alahuhta-Kasko: ”Luksusmerkkien pinnallisuus ei istu minulle”