Kodinhoito

Miksi nainen siivoaa aina väärin? Oletko muiden silmissä hulttio vai hysteerikko?

Jos kotona jää sänky petaamatta, nainen on laiska ja saamaton. Jos taas siellä on aina tiptopsiistiä, nainen on siivousnatsi. Miksi kodin siivo on yhä naisen moraalin mittari?

Moni nainen paheksuu kodin epäjärjestystä, oman ja toisen. Petaamaton sänky viestii huterasta moraalista, sillä siisteys on monelle yhtä kuin kunnollisuus. Järjestyksen taitavalla on homma hallussa.

Mutta kertooko se, että äidillä on legot laatikossa mitään siitä, kuinka hänellä itsellään on, no, ”legot laatikossa”?

Kunnon emäntä puunaa

Ammattijärjestäjä ja kulttuurihistorioitsija Ilana Aalto tietää, että naisten kunnollisuus on liitetty kodin siivoon jo 1800-luvulta asti. Silloin maamme isät tuumivat, että miehet palvelevat kansakunnan etua parhaiten julkisessa elämässä ja naiset kotona uusia kansalaisia kasvattamassa. Samaan aikaan keksittiin bakteerien ja sairauksien yhteys. Niinpä naisen velvollisuudeksi tuli huolehtia siitä, että lapset hoidetaan putspuunatussa kodissa.

”Hyvän emännän oppi on imetty äidinmaidosta ja siirretty eteenpäin. Siivousstandardit on yhä viritetty sadan vuoden takaisten ihanteiden mukaan”, Aalto sanoo.

Ylisiistin nuttura kiristää

Siivousvimmalle ja konmarittamiselle eli muodikkaalle tavaran karsimiselle on nyt syntynyt vastaliike. Esimerkiksi ruotsalainen Family Living -ryhmä esittelee Facebookissa kuvia kodeista, joissa järjestys näyttää olevan miltei ruma sana. Kuvat kertovat huumorintajuisesta suhteesta kodin sotkuihin.

Rennommin järjestykseen suhtautuvien mielestä supersiisti koti on epäilyttävä ja sitä herkeämättä huoltava nainen takakireä kontrollifriikki. Jos kotia ollaan koko ajan siivoamassa, ehditäänkö siellä mitään muuta?

Siistit kaapit ilahduttavat

Niin tai näin, kotia siis siivotaan joidenkin mielestä aina väärin. Siis toisten naisten mielestä, miehethän tähän keskusteluun eivät juuri osallistu.

Vaikka miehet osallistuvat nykyään enemmän kotitöihin, kodin kaaos ei tunnu kenenkään mielestä uhkaavan heidän kunnollisuuttaan.

”Voi miettiä, ajatteleeko itse kaveripariskunnan kotia katsellessa, että se on naisen koti, jossa mies elelee”, Ilana Aalto sanoo.

Elä ja anna elää

Mikä suitsisi siivouspoliisit? Vaikka näkökulman vaihto. Petaamaton sänky voi olla yhdelle merkki lepsuilusta, toiselle rentoudesta.

Niinpä omat ajatuksensa toisen järjestysestä kannattaa pitää ihan omina. Jotkut ovat immuuneja sille, että heidän huushollinpitoaan arvostellaan, mutta useimmista se tuntuu pahalta.

”Vaikka naiset ovat siivonneet tuntikausia ennen vieraita, he pyytelevät silti anteeksi, kun on niin sotkuista. Se on eräänlainen tapoihimme kuuluva kursailun muoto”, Ilana Aalto sanoo.

Mitä jos emme arvottaisi toisiamme kodin kamakasojen tai niiden puutteen perusteella? Ottaisimme ohjeeksi elä ja anna elää. Ja siivoaisimme juuri niin kuin itselle sopii.

Lähteet: Ilana Aalto: Paikka kaikelle (Atena), paikkakaikelle.fi

Lue myös nämä jutut:

Näin saat kotisi järjestykseen – ammattijärjestäjä paljastaa parhaat vinkit

Näillä siivousvälineillä teet kodin pikasiivouksen helposti ja ilman stressiä!

Siivous sujuvaksi

10 vinkkiä: Ruokasooda on siivouksen superaine – näissä sitä kannattaa hyödyntää!

Kommentoi

Kommentoi juttua: Miksi nainen siivoaa aina väärin? Oletko muiden silmissä hulttio vai hysteerikko?

Sinun täytyy kommentoidaksesi.