"Miten usein voin soittaa, ettei se ole kontrollointia", 50-vuotias äiti pohtii

Tiinan, 50, tytär Milja muutti kotoa parikymppisenä. Äiti pohtii, kuinka usein hän voi soitella tyttärelleen. Huoli tyttärestä on tavallista suurempi, sillä tytär on masentunut.

”Erosimme mieheni kanssa, kun Milja oli 16-vuotias ja Juho 10-vuotias. Lapset olivat sen verran vanhoja, että heiltä oli vaikea salata eroon liittyviä ristiriitoja. Väsymyksen tuoksinassa tilanteet joskus vain purkautuivat.

Samanaikaisesti työpaikallani oli menossa vaativa muutosohjelma. Se vei minusta loputkin mehut.

Lapset reagoivat olemalla ylikilttejä, mitä en silloin ymmärtänyt. Oletin kai, että heillä on niin paljon omia touhuja, että sopeutuminen eroon sujuu hyvin.

Kun vaikea aika tasaantui, tytär alkoi oireilla. Hänestä tuli toisaalta aikaisempaa hiljaisempi, toisaalta hän sai raivareita. Otimme aika lailla yhteen.

Vähitellen ymmärsin, että kysymys ei ole tavallisesta teiniangstista.

Tärkeintä oma koti

Milja sai masennusdiagnoosin. Tunsin syyllisyyttä, mutta tajusin onneksi, että itsesäälissä kieriskelyni ei lasta auta.

Myös isä tuki tyttöä. Lapset kävivät vähintään joka toinen viikonloppu hänen luonaan.

Kun Milja kirjoitti ylioppilaaksi, hän halusi muuttaa kotoa pois, vaikka opiskelupaikkaa ei ollut. Ehdotin, että hän asuisi kanssani vielä vuoden, mutta hän ei suostunut. Hän halusi itsenäistyä, mikä sinänsä oli tietysti ymmärrettävää.

Kaverin kanssa asuminen olisi tuonut minulle turvallisuudentunnetta. Miljallakaan ei ollut sitä mitään vastaan, mutta kukaan hänen ystävistään ei ollut sillä hetkellä asuntoa vailla.

Jaksamisen rajoilla?

Nyt Milja on asunut omassa asunnossaan puolisen vuotta. Hän osaa jonkin verran laittaa ruokaa ja siivota. Arjen pyörittämisestä en ole erityisen huolissani.

Eniten mietin, jaksaako hän työtä vuokrafirman pyörityksessä. Tarjottu työ on ollut epäsäännöllistä ja kireätahtista siivoustyötä. Pelkään, että jo ennestään väsähtänyt tyttö uuvuttaa itsensä.

Miljan on saatava itsenäistyä rauhassa, mutta toisaalta hän tuntuu tarvitsevan selvästi aikuisen tukea. Mitä se käytännössä tarkoittaa?

Kuinka usein voin soitella, että se ei tunnu hänestä kontrolloimiselta? Kyselenkö hänen vointiaan vai odotanko, että hän puhuu siitä itse?

Välillä tulee jaeltua neuvoja, joita tyttö ei tunnu kaipaavan. Jos hän ei vastaa muutamaan tuntiin puhelimeen, huolestun.

Ei puhuttavaa

Varmaan kaikki vanhemmat, joiden lapset ovat juuri muuttaneet pois kotoa, pohtivat vastaavanlaisia asioita. Kysymykset tuntuvat kuitenkin vakavammilta, kun kyseessä on masentunut nuori.

Lasten ollessa pieniä heistä puhutaan toisten vanhempien kanssa. Kun kuulee, millaisia kotiintuloaikoja tai viikkorahakäytäntöjä muilla on, se auttaa omassa kasvatustyössä.

Kotoa pois muuttaneiden lasten asioista ei paljon vanhempien kesken tunnuta juteltavan, ainakaan silloin, jos heillä on ongelmia pärjäämisen kanssa.

Entä sitten poikani Juho, hän on nyt teini-iän kynnyksellä. Hänen kanssaan on sujunut toistaiseksi hyvin.

Ajattelin äitinä ennakoida mahdollista tulevaa ja kysyin, haluaisiko Juho puhua vaikeasta eroajasta. Hän ihmetteli, että ai, miksi?

En tiennyt, mitä vastata.”

Näin asiantuntija Sanna Aavaluoma neuvoo äitiä:

”Ylikiltteys” vaikeissa perhetilanteissa on usein lasten tapa suojella vanhempiaan. Kuten kerrot, oireilu ilmaantuu myöhemmin tilanteen rauhoituttua.

Itsenäistyminen on nuorelle haaste, jota hän sekä haluaa että pelkää. Vähitellen hän irrottautuu vanhempien tuomasta turvasta selvitäkseen itse.

Luopuminen edellyttää suremista. Se on kivuliasta ja muuttuu joskus masennukseksi.

Ilmaise ikävää

On tärkeää, että Miljan masennus todettiin. Toivottavasti hän on saanut siihen psykoterapiahoidon. Turvallinen terapiasuhde tukee itsenäistymistä antaen nuorelle samaan aikaan mahdollisuuden tukeutua aikuiseen. Se ei kuitenkaan poista vanhempien merkitystä.

Itsenäistyvän nuoren vanhempien tulee löytää tapoja ilmaista välittämisensä ja ikävänsä ilman, että nuori kokee vanhempien ripustautuvan häneen.

Nuori voi pyytää vanhemmilta apua silloin, kun hän sitä kaipaa.

Ota menneet puheeksi

Nuoret eivät aina itse ota aktiivisesti asioita puheeksi, eikä omaa hankalaa oloa osata yhdistää menneisiin tapahtumiin.

Voit puhua heille ajatuksistasi edellyttämättä heitä vastaamaan. Juholle voit vaikka sanoa ”Mietin välillä, että jäitte Miljan kanssa aika yksin meidän eroomme liittyvissä asioissa, me emme tainneet huomioida teitä silloin.” ”Minkälaisena sinä muistat ne ajat?”

Miljalta voit kysyä suoraan, soitteletko liian usein.

Hyväksy oma aika

Perhetilanteenne haastaa myös sinut kohtaamaan omaan itsenäistymiseesija kokemiisi irrottautumisiin liittyvät kysymykset ja tunteet. Tämä elämänvaihe antaa sinullekin mahdollisuuden etsiä itsellesi uusia harrastuksia ja mielihyvää tuottavia asioita.

Nauti aikuistuvista lapsistasi muistaen samalla, että Juho on vielä kotona. Voit olla hänelle joka päivä läsnä. Anna nuorillesi tilaa rakentaa omaa elämäänsä, mutta kerro, että haluat olla heidän tukenaan.