Ihmiset

PAM:n puheenjohtaja Ann Selin selvisi rintasyövästä: "Edesmennyt äitini tuli uniini lohduttamaan"

Ann Selin, 56, on kurkkuaan myöten kyllästynyt itsensä hoitamiseen. Rintasyövän läpikäyminen ei ole sujunut päättäväiseltä ay-johtajalta ilman ärräpäitä. Ann piti Kotiliedelle päiväkirjaa tunteistaan sairauden aikana.

Vuosittainen tarkastus gynekologilla. Mammografia oli jäänyt väliin kilpailukykysopimuksen kiky-kiireissä.

Ensimmäinen päiväkirjamerkintä on viime vuoden elokuun 25. päivältä. Jo kolme viikkoa myöhemmin PAM:n puheenjohtaja Ann Selin, 56, tiesi, että toisen rinnan patti oli rintasyöpää. Aggressiivista sellaista.

”Istuin jonkin aikaa työhuoneeni sohvalla uutisen kuultuani. Ensin vedin vähän henkeä, mutta sitten jo ajattelin, että mitä tapahtuu seuraavaksi”, Ann sanoo.

Saman tien hän alkoi lähettää viestejä lähimmilleen.

Sanoma oli lyhyt:

”Sain tulokset. Se on syöpä.”

Onneksi syöpä ei ollut levinnyt, ja leikkaus sovittiin lokakuulle. Ann kävi töissä, mutta huomasi välillä ajatusten karkaavan. Keskittymiskyky oli koetuksella.

Parin viikon sairausloman jälkeen Ann meni kirurgin luo kuulemaan hoitosuunnitelman. Tällä kertaa mukaan lähti Maria Jungner. Sitten alkoivat sytostaatticocktailit.

Pahinta olivat säryt

Ann Selin turhautui hiuksiinsa: ne eivät lähteneet sillä tavalla kuin oli kuvailtu.
”Kaikkein huonoimpinakin päivinä olen ollut työsähköpostin ja puhelimen ääressä. 
Kuvittelin etukäteen, että olisin jaksanut enemmän”, rintasyövän juuri sairastanut PAM-ammattiliiton puheenjohtaja Ann Selin sanoo.

17.11.2016 Peruukin osto Sirpan kanssa. Löytyi hyvä:). Laitoin muutamia kuvia itsestäni someen peruukissa. 18.11. Veto pois, joka paikkaa kolottaa. Hampaisiinkin sattuu. Ei voi syödä.

Päättämään tottuneen piti päättää, että hän antaa itsensä toisten käsiin ja hellittää tietoisesti.

”Päätin luottaa ja uskoa lääkäreihin.”

Pahin hetki oli, kun kolmen ensimmäisen sytostaattikuurin aikana piti itse pistää valkosolujen tuotantoa kiihdyttävä pistos. Kiihdytys sai luut, kudokset, lihakset, nivelet – kaiken – särkemään.

”Pahimmillaan löysin vain yhden asennon toiselta kyljeltä, joka ei sattunut ihan sietämättömästi.”

Ann alkoi kapinoida. Hän ajatteli, että ei ota enää yhtään myrkkyä, joka saa hänet voimaan niin huonosti.

”Ne olivat henkilökohtaiset kilpailukyky-neuvotteluni. Oli samalla tavalla valittava ruton ja koleran väliltä ja uskottava, että nyt nautittu lääke auttaisi pitkällä tähtäimellä. Niin sitten pistin sen piikin, vaikka tiesin, miten hirveä olo siitä seurasi.”

Tsemppipuhe rauhoitti huonoina hetkinä

3.1.2017 Vähän töitä, puheluita, sähköposteja… Itkettää – jospa suunnittelisi varmuuden vuoksi hautajaiset. 6.1. Minnan kehotuksesta kirjaudun Netflixiin ja alan seurata House of Cards -tv-sarjaa.

Ann alkoi puhua itselleen ääneen, kun oireet alkoivat pelottaa.

”Kun töissä on edessä vaikea päivä, puhun itselleni aamulla tyyneyspuheita. Kehotan itseäni miettimään, millä tavalla saan aikaan parhaan lopputuloksen. Aloin toimia samoin sairauden kanssa.”

Jos jalka turposi, sen ei heti tarvinnut merkitä veritulppaa. Hän ei antanut mielensä veivata, onko kipu kyljessä lihaskramppi vai sydänkohtaus.

”On tärkeätä kuunnella kehoaan, mutta en ole halunnut antaa pelolle ylivaltaa. Toisaalta jos on jotain oikeasti vialla, silloin pitää hakea apua.”

Haave: normaali elämä

Ann Selin aloitti työt ostamalla uuden peruukin, jossa on sähäkkä malli.
Tutkimustulosten odottaminen oli Ann Selinille raskasta aikaa. ”Halusin vain uutiset äkkiä, olivat ne sitten hyviä tai huonoja, mutta pääasia olisi saada asia äkkiä pois alta.”

2.3.2017 Viimeinen sytostaattipäivä. Kysyin milloin voin ottaa vähän viiniä. Olisin voinut nauttia kohtuudella koko ajan! Olin lukenut alkoholin välttämisohjeet liian kirjaimellisesti, kuten sopimustekstiä lukiessa.

Moni vakavasta sairaudesta selvinnyt on tehnyt huippukokemusten kymmenen kärjessä -listan. Yksi haluaa nähdä revontulet, toinen matkustaa Balille.

”Ajattelin, että minäkin teen tällaisen listan. Mutta huomasin, että en haluakaan tehdä mitään erikoista. Olen kyllästynyt sairauteen ja haluan vain normaaliin, tavalliseen elämään.”

Jos kesällä jaksaa pelata kokonaisen golfkierroksen kävellen, se riittää, jotta tietää kunnon kohonneen.

Äiti tuli uniin lohduttamaan

19.4. Viimeinen sädehoito. Kun tulin hoitohuoneesta, vedet tulvahtivat silmiin. Yllätyin itsekin reaktiotani. Varmasti helpotusta. Ovathan varsinaiset hoidot nyt ohi.

Sairauden alkuvaiheet Ann kävi läpi klassisessa polkkatukassa. Töihin paluuta ja uuden elämänjakson alkamista hän juhlisti uudella, edellistä tummemmalla ja lyhyemmällä peruukilla.

”En käytä samaa kampaustakaan puolta vuotta kauempaa, niinpä halusin kesäksi vähän tsirpakamman hiusmallin.”

Järjestöihminen on jo liittynyt Syöpäjärjestöjen jäseneksi ja saanut ensimmäisen alan luottamustehtävän. Hän alkaa johtaa puhetta Tarja Cronbergin jälkeen Syöpäklinikoiden ja syöpätutkimuksen tuki -yhdistyksessä.

”Ehkä osaan nyt olla entistä paremmin toisille tukena. Kukaan ei voi tietää, mistä syövässä on kyse ennen kuin sen on itse käynyt läpi. Olen ollut syövän kanssa pohjattoman yksin.”

Lohtua tuli yllättävältä taholta.

”Nuorena kuollut äitini ilmestyi sairauden alkuvaiheessa uniini. Niin on tapahtunut ennenkin, kun erityinen rohkaisu on ollut tarpeen.”

Koko juttu on luettavissa Kotilieden numerosta 12/2017.

Lue myös:

Pelkäätkö mammografiaa? 9 faktaa, jotka helpottavat pelkoasi Eläkeläisen tarina: ”En ole katkera, vaikka sairastuin rintasyöpään” Syöpä muutti elämän suunnan: insinööristä tuli palkittu valokuvaaja

Kommentoi

Kommentoi juttua: PAM:n puheenjohtaja Ann Selin selvisi rintasyövästä: "Edesmennyt äitini tuli uniini lohduttamaan"

Sinun täytyy kommentoidaksesi.