Ihmiset

Paula Risikko: ”Jos alkaisin peljätä, en muuta ehtisikään”

Ministeri Paula Risikko tunnustaa olevansa ennakoija. Kokemus on kuitenkin opettanut, ettei suunnitelmiin kannata ripustautua. On mentävä, kun ovi avautuu.

Erottajalla, viisi kerrosta alempana, joukko keltaisiin liiveihin pukeutuneita Amnesty-järjestön nuoria huutaa iskulauseita kasvot kohti sisäministeriön ikkunoita. Historiallisessa rakennuksessa ikkunat ovat elokuun lämmössä auki, mutta viestistä on vaikea saada selvää. Pakolaisiin se liittyy.

Uuden sisäministerin ensimmäinen työpäivä lyhyeksi jääneen kesäloman jälkeen kääntyy iltaan. Työpöytä on jo täyttynyt papereista ja takaseinän Edelfelt saanut seurakseen modernimman taideteoksen, seinätekstin Pitääkö tämäkin rautalangasta vääntää? – rautalangasta väännetyn tietenkin.

Tuleeko noin useinkin sanottua?

”Ainakin ajateltua”, Paula Risikko, 56, myöntää.

Kun Petteri Orpolta vapautuneen sisäministerin pestin uusi haltija heinäkuussa ilmoitettiin, moni huokasi helpotuksesta. Risikko tunnetaan tarmokkaana, fiksuna, asiansa osaavana naisena, joka ennen eduskunnan toiseksi varapuheenjohtajaksi ryhtymistään ehti toimia aiemmissa hallituksissa niin peruspalvelu-, sosiaali- ja terveys- kuin liikennemisterinäkin.

paula_risikko_2

Ministeripäivien määrällä mitattuna hän on nykyhallituksen kokenein ministeri.

Sisäministerin vastuualaan kuuluu kansalaisten turvallisuus: poliisi, pelastustoimi, rajojen vartiointi ja maahanmuuttoasiat. Mitä ajankohtaisimpia asioita siis.

”Maailma on ollut suuressa muutoksessa viime vuosina. Kaikki on nyt avoimempaa, tieto kulkee, ihmiset liikkuvat ja yhtä lailla ongelmat.”

”Suomi on edelleen yksi maailman turvallisimmista maista, mutta on muistettava, että ettei tämäkään mikään lintukoto ole. Kaikkeen on varauduttava.”

Sisäministerin vastuualaan kuuluu kansalaisten turvallisuus: poliisi, pelastustoimi, rajojen vartiointi ja maahanmuuttoasiat. Mitä ajankohtaisimpia asioita siis.

”Maailma on ollut suuressa muutoksessa viime vuosina. Kaikki on nyt avoimempaa, tieto kulkee, ihmiset liikkuvat ja yhtä lailla ongelmat.”

”Suomi on edelleen yksi maailman turvallisimmista maista, mutta on muistettava, että ettei tämäkään mikään lintukoto ole. Kaikkeen on varauduttava.”

1. Kuolema tulee liki

Varautuminen. Ennakointi. Suunnittelu. Paula kasvaa niihin jo lapsuusperheessään Pohjanmaalla. Pienessä kylässä Ylihärmän kunnassa äidillä on kotikampaamo, isällä kuorma-auto. Yrittäjäperheessä työ on koko ajan läsnä.

”Työtä pitää tehdä, siitä raha tulee. Sitä on pohjalainen mentaliteetti”, Paula kiteyttää.

Aina rahaa ei ole. Syksyisin Paula laskeskelee, mitä uutta koulun alkaessa kehtaisi vanhemmilta pyytää. Onko äidillä ollut tarpeeksi asiakkaita kampaajantuolissa ja isällä hiekan ajoa, riittäisikö siitä hänelle uuteen reppuun tai kenkiin vai pitäisikö tyytyä kynäpenaaliin.

Leikkikin liittyy työhön.

”En koskaan hoitanut kerralla yhtä tai kahta nukkea, vaan niitä oli kuusi tai kahdeksan. Hoidin niitä sarjatyönä. Muistan miten nautinnollista oli, että hallitsin kiireen, vaikka töitä oli niin paljon.”

Heti kun töitä saa, niitä pitää ruveta tekemään. Ensimmäinen työ viisitoistavuotiaana on postin jakoa, seuraavana vuonna Paula pääsee kesätöihin kauppaan. Tulevaisuuden haaveena on sairaanhoitoala.

paula_risikko_4
Sairaanhoitajakoulussa Paula Risikko lopetti turhan jännittämisen. Siellä oppi kohtaamaan ihmisiä.

Kesällä 1970-luvun lopulla tapahtuu sellaista mikä järkyttää perin pohjin kylän asukkaita ja muuttaa myös Paulan suhtautumisen elämään.

Niin monta liikenneonnettomuutta! Yhden kesän aikana Ylihärmän ja Alahärmän teillä kuolee auto- ja moottoripyöräonnettomuuksissa viisi nuorta. Paulan tuttuja, ikätovereita.

”Se pysäytti. Olin minä totta kai nähnyt kuolemaa. Mumma ja paappa olivat kuolleet, mutta he olivat jo vanhoja. Äkkiä tajusin, ettei omakaan elämäni välttämättä pääty vasta joskus vanhainkodissa. Ei ole lainkaan varmaa, että omat suunnitelmat toteutuvat.”

2. Ei tarvithe jännittää

Lukio ei suju kovin hyvin. Paulaa harmittaa, hänhän keskittyy koulunkäyntiin. Valkolakin hän kuitenkin saa hiuksilleen, ja vuoden mittaisen talouskoulun jälkeen hän hakee Seinäjoelle sairaanhoito-oppilaitokseen.

”Onneksi pääsykokeessa painotettiin psykologisia soveltuvuustestejä.”

Muutto pois lapsuudenkodista on iso askel itsenäistymisessä. Mikä vielä tärkeämpää, sairaanhoitajakoulussa Paula onnistuu pääsemään irti kovasta jännittämisestä, joka on riivannut häntä murrosiän alusta asti.

paula_risikko_6
Terveystieteiden tohtori, 1997. Väitöskirjan teko opetti perustelemaan jokaisen johtopäätöksen, mistä on ministerin töissä ollut paljon hyötyä.

”En tiedä mistä jännittäminen kumpusi. Kerran kun piti mennä kirkkoon laulamahan, mulle nousi kova kuume.”

Sairaanhoitajakoulu opettaa vuorovaikutusta. Mennään aina uusien ihmisten luo, lähelle. Kohdataan hyvin erilaisia ihmisiä.

”Näin monenlaisia elämäntilanteita, todella vaikeita kohtaloita myös. Silloin päätin, että mun ei tarvithe ketään toista jännittää. Hoitajana tehtäväni on pitää sairaat ihmiset hengissä, olen koko ajan tekemisissä elämän ja kuoleman kanssa.”

Jälkeenpäin ajatellen sairaanhoitajataustasta on ollut suurta apua myös politiikassa. Ihmisten kohtaamisesta on siinäkin kysymys.

3. Ponnistelu kannattaa

Paula innostuu terveydenhuoltoalasta valtavasti. Hän jatkaa opintoja ja valmistuu alan opettajaksi Oulussa, suorittaa sitten Kuopion yliopistossa maisterintutkinnon. Ja sitten – väitöskirja.

”Neljä vuotta työhön meni, yhtään ainutta apurahaa en saanut enkä virkavapaata pystynyt pitämään. Käytin tutkimuksentekoon kaiken vapaa-aikani töiden jälkeen, kun rahaakin piti jostakin saada.”

paula_risikko_8
”Koirat ovat olleet minulle aina tärkeitä. Rometto, musta newfoundlandinkoira, painoi lopulta yli 90 kiloa. Miuli oli bernhardinkoira. Ennen kuin Aino tuli meille, nämä olivat meidän vauvoja.”

Mitenkään paremmaksi ihmiseksi ei tohtorintutkinto ketään tee, semmoista ei Paula halua väittää, mutta omalle itsetunnolle saavutus tekee hyvää. Lukio-opinnot menivät huonosti mutta ponnistelu kannatti.

”Väitöstilaisuudessa minulla oli taitava vastaväittäjä, joka todella väitti vastaan. Ja silti selkä suorana minä puolustin tutkimustani. Tohtorikoulutus opetti perustelemaan joka ikisen johtopäätöksen, mistä on ollut paljon hyötyä myöhemmässä elämässä.”

Väitöskirjan aihe, kuinka ollakaan, liittyy ennakointiin. Siihen, millaisia ammattitaitoja terveydenhuoltoalalla tulevaisuudessa tarvitaan. Kirjan alkusanoissa Paula kirjoittaa: ”Lopuksi kiitän newfoundlandinkoiraani Romettoa joka parhaan kykynsä mukaan on tukenut väitöskirjatyön loppuvaiheessa. Häneltä olen oppinut ettei eilistä kannata surra eikä huomista huolehtia. Eletään tätä päivää, mutta syödään ja käydään välillä ulkona.”

Koirat ovat kuuluneet Paulan elämään aina. Lähetessään neljääkymmentä hän eli edelleen yksin, oli jo sopeutunut ajatukseen että ei mene naimisiin eikä perusta perhettä.

Nyt hän hymähtää.

”Toisaalta olin myös ajatellut, että teen eläkeikään asti sairaanhoitajan töitä.”

4. Paula Risikon kaksi vaalivoittoa

”Ei ikikuuna politiikkaan.” Niin Paula on vastannut, kun häntä parinkymmenen vuoden aikana on kosiskellut mukaan yksi sun toinenkin delegaatio puoluekentän eri laidoilta.

Lapsuudenkodissa ei politiikasta keskusteltu, ei edes siitä ketä äänestettiin. Paula on ajatellut että politiikanteko on ”yhtä suhmurointia”. Kabineteissa tehdään päätökset ja omanmieliset taputtelevat selkään.

paula_risikko_1
”Joku kysyi minulta, että eikö olisi ollut helpompi pysyä varapuhemiehenä. Vastasin, että olisi. Mutta minä en ole koskaan vastuuta pelännyt.”

”Ajattelin että ei tuo minulle sovi. Mulla on suora luonto, en pysty näyttelemään mitään mitä en ole. Enkä halua.

Mutta jotenkin Kokoomuksen naistenliiton pääsihteeri osaa perustella asiansa niin hyvin, että Paula alkaa aprikoida. Jo väitöskirjaansa tehdessään hän on tajunnut, kuinka paljon poliittinen päätöksenteko vaikuttaa siihen mihin suuntaan sosiaali- ja terveysalaa kehitetään. Ehkä hän voisi tehdä omanlaistaan politiikkaa.

Vuoden 1999 eduskuntavaaleissa hän ei vielä pääse läpi. Seuraavissa pääsee.

”Ja pian huomasin olevani ministeri.”

On jo ensimmäisistä vaaleista muutakin hyötyä. Tulee toinen elämänkäänne samalla kertaa, yhtä iso ellei isompi.

Heikki Risikko oli Kokoomuksen piirin järjestösihteeri, hän koordinoi meitä ehdokkaita.”

Paulan ja Heikin lapsuudenkodit sijaitsivat vain viidentoista kilometrin päässä toisistaan, mutta ikinä eivät Ylihärmä ja Alahärmä ole kohdanneet tällä tasolla, hääkutsussa ilakoidaan. Häät järjestetään millennium-hengessä 1.1.2000, vihkiminen tapahtuu puoli tuntia keskiyön ja uuden vuosituhannen alkamisen jälkeen.

Paula kertoo ihastuneensa Heikin maltillisuuteen ja rauhallisuuteen.

”Hän löytää aina kaikesta positiivista. Hän on ehkä kannustavin ihminen jonka tunnen. Ja väitän, että hänellä on Suomen paras poliittinen nenä. Tässä työssä on valtavan tärkeää, että on puoliso joka on itse töissä politiikassa. Vaikka ei me kauheasti enää kotona politiikkaa puhuta.”

Siitä pitää huolen Ainokin.

5. Äitee jalat maassa

Aino tulee perheeseen Kiinasta vuoden ikäisenä.

”Aino on valloittava persoona. Hän on pohjaalaisempi kuin pohjaalaiset itte, määrätietoinen ja selkärankainen ihiminen. Luotan siihen että hän selviää tässä maailmassa, hyvät merkit on siihen.”

Paulan ensimmäisen ministerikauden ajan koko perhe asuu Helsingissä, sitten Heikin työ siirtyy Seinäjoelle. Siellä Ainokin aloittaa koulunkäyntinsä. Nyt Paula asuu ja työskentelee viikot pääkaupungissa ja matkaa kotiin Seinäjoelle viikonlopuiksi.

”Niin mallikkaasti asiat siellä poissa ollessani hoituvat, että välillä saan kuulla: älä tuu tänne sekottamaan ja siirtelemään tavaroita ja kyselemään, että mitäs vaatekasoja nuo ovat…”

Ainon kanssa shoppaillaan ja saunotaan ja puhutaan tyttöjen juttuja. Yhdessä katsellaan televisiosta Voice of Finland ja Vain elämää.

paula_risikko_7
Kuvassa Aino on kaksivuotiaana. ”Olen niin ilahtunut kun saan seurata nuoren pohjalaisnaisen kasvua!”

”Ilman Ainoa en tietäisi yhtään, mitä Spotifystä kuunnellaan nyt eniten, tai kuka on Robin tai Isac Elliot. Tai mitä tarkoittaa tubettaminen. Poliitikolle tekee hyvää, kun on kotona joku joka pitää tietoisena siitä mitä nuoret ajattelevat.”

Ja palauttaa ministerin maan pinnalle.

”Kun astun sisään kodin ovesta, olen pelkää äitee. Jos luuloo jotakin tietävänsä, niin nopiasti luulot karisoo.”

Perhe-elämä kahdella paikkakunnalla on opettanut Paulalle organisointi- ja logistiikkataitoja. Ja varsinkin muiden huomioon ottamista.

”Tosin mieheni sanoisi ehkä vastaan. Hän on sitä mieltä, että me olemme Ainon kanssa oikeita pohjalaisia kovapäitä. Mutta hienosti hän osaa kyllä meidän kanssa luovia.”

Ja vaikka Paula myöntää, että ennakointi on hänellä jäänyt vähän niin kuin ”päälle”, hän tietää jo, ettei elämässä voi varautua kaikkeen eikä suunnitelmiin kannata ripustautua väkisin.

”Minussa on yrittäjäperheessä kasvaneen rohkeus siihen, että kun ovi avautuu, siitä uskaltaa astua sisään. Jos alkaisin peljätä tilanteita, joita saattaa tulla esiin, en muuta ehtisikään.”

Hän osoittaa kuvia, jotka kultakauden ja nykytaiteen teosten ohessa koristavat ministerin arvokasta työhuonetta. Ainon pienenä piirtämä äitikuva ja paperiaskartelu nauravasta madosta ovat kulkeneet mukana jo useammassa osoitteessa.

”Nuo auttavat minua muistamaan joka päivä, mikä on elämässä tärkeintä.”

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 17/16

Lue lisää:

Leena Harkimo: ”Olen oppinut suitsimaan ujouteni”

Kansainvälinen adoptio – Pitkä matka kotiin

Koiriin hurahtanut Sanni, 36: ”Koiran kanssa on pakko nauraa”

Kommentoi

Kommentoi juttua: Paula Risikko: ”Jos alkaisin peljätä, en muuta ehtisikään”

Sinun täytyy kommentoidaksesi.