Nostalgia

Puistotädeistä on jäljellä vain muisto – aikanaan näitä moniosaajia häiritsivät pyöräilevät pojat, lukevat isät ja tupakoivat äidit

Lokakuussa 1969 Kotiliesi jalkautui pääkaupunkiseudun leikkipuistoihin ihmettelemään, miten tärkeää ja vaativaa työtä tekevät avainkaulalapsista huolehtivat puistotädit

Ehdoton auktoriteetti, iso ystävä, vanhempiensa hylkäämien avainkaulalasten luotettu aikuinen. Nainen, jolta vaaditaan elämäntuntemusta, kasvattajan kykyjä, lujaa kuntoa ja jopa sinnikkyyttä kestää vaihtelevia sääoloja.

Näin juhlallisesti määriteltiin puistotädin ammattipätevyys Kotiliedessä lokakuussa 1969 ilmestyneessä jutussa.

Lehti tarkkaili puistotätien työmaata pääkaupunkiseudun leikkipuistoissa ja havaitsi, että työ oli hyvin vaativaa ja moniulotteista, vuotavien nenien pyyhkimistä, hatun- ja kengännauhojen solmimista, jatkuvaa tarkkana olemista, oleskelua kuumassa ja kylmässä säässä.

Puistotäti Topeliuksen puistossa.
Puistotäti Aini Lindholm hoiti 1969 lapsia Helsingin Topeliuksen puistossa.

Välinpitämättömät isät ja tupakoivat äidit

Noin sadan ammatikseen lapsia puistossa kaitsevan tädin riesana olivat kaiken lisäksi monenlaiset rauhanhäiritsijät, heistä pahimpina 14–16-vuotiaat pojat, jotka hurjastelevat pyörillään ja jopa moottoripyörillään hiekkalaatikon ympärillä ja nauttivat siitä, että 1–4-vuotiaat lapset pelkäävät.

Äskettäin oli sattunut Munkkiniemessä ilkivallan huippu.

Noin 15-vuotias naapuritalossa asuva poika heitti äkkiarvaamatta paukkupommin hiekkalaatikossa leikkivien lasten keskelle häirittyään heitä jo sitä ennen pitemmän aikaa jalkapalloa potkimalla ja polkupyörällä hiekkalaatikkoa kiertämällä. Arvata saattaa, että pienokaiset pelästyivät räjähdystä, jopa niin, että seuraavan yön uni häiriintyi puhumattakaan kenties syvällisemmistä sielullisista vammoista”, juttu totesi.

Puistotätien riesana saattoivat olla myös isät, jotka tulivat lastensa kanssa puistoon lukemaan lehtiä jättäen lastensa valvomisen puistotädille. Nuoret äidit saattoivat pistää hiekkalaatikon reunalla tupakaksi.

Oma yhdistys jakoi oppia ja opetti leikkejä ja lauluja

Lehti muistuttaa, että puistotädit olivat yksityisyrittäjiä, joiden palkka vaihteli lasten määrän perusteella. Kaupunki ei heille muuta hankkinut kuin pelkän hiekkalaatikon.

Ei ihme, että Puistotädeillä oli ollut jo 15 vuoden ajan heidän etujaan ajava Puistotäti-yhdistys – Parktanternas Förening, joka kokoontui kerran kuukaudessa kuuntelemaan lapsipsykologiaa käsitteleviä esitelmiä sekä opettelemaan uusia lauluja ja leikkejä. Yhdistykseen kuului 95 prosenttia pääkaupunkiseudun ja muutaman muun suuren kaupungin noin sadasta puistotädistä.

Jutun sanoma kuului: Puistotädiltä vaaditaan niin monenmoisia taitoja, että valtaosa heistä on keski-ikäisiä, kansaneläkeikää lähenteleviä. Nuoret eivät ole tässä ammatissa menestyneet!

Suurin ongelma tätien huono kielitaito

Jutun kirjoittanut Ritva Elo suhtautui puistotäteihin hyvin suopeasti. Hän kiitti heitä suomalaislasten terveyden edistämisestä, sillä ennen puistotätejä äidit eivät olleet juurikaan vieneet lapsiaan ulos kylmänä vuodenaikana.

Toimittaja Eloa sen sijaan huolestutti se, että jopa puolet puistotädeistä puhui hyvin puutteellista suomea. Hän arveli, että saattoi kärsiä lasten kielellinen ilmaisu, eivätkä lapset pulmatilanteissa välttämättä saaneet asioitaan selvitetyksi.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Puistotädeistä on jäljellä vain muisto – aikanaan näitä moniosaajia häiritsivät pyöräilevät pojat, lukevat isät ja tupakoivat äidit

Sinun täytyy kommentoidaksesi.