Ruoka

Saako pohjoissavolaisesta Muuruveden kylästä Suomen parhaat herkut? ”Meillä on maailman puhtainta ruokaa”

Maistuisiko haudutettu ohrapuuro, marjasorssu tai tuore muikku? Pohjoissavolaisessa Muuruveden kylässä tykätään puhua syömisestä. Ja mikäs siinä, kun kylä on tunnettu luomu- ja lähiruoastaan. Maan parhaasta vieläpä, väittävät savolaiset itse.

Ohrapuuro vie kielen mennessään. Se on pehmeää, sakeaa ja pinnalla sulavan voinapin kanssa taivaallista.

Pohjois-Savon Muuruvedellä sijaitsevan Kivennavan kartanohotellin emäntä Kaija Kähönen tekee kaiken alusta loppuun itse. Ohrasuurimot hän on herännyt laittamaan tulelle aamuvarhain.

Ikkunan takana anguskarja laiduntaa lehtipuiden lomassa, mustaviinimarjapensaista on jo poimittu sato. Kaija hankkii lähes kaikki käyttämänsä raaka-aineet näistä maisemista.

Marjat ja sienet tulevat lähimetsistä, liha pojan ja tämän perheen kasvattamana omalta pihalta ja kala ikkunan takana siintävästä Suur-Pieksäjärvestä. Jauhot, vihannekset ja valtaosa muista tuotteista saadaan lähialueen viljelijöiltä, suurin osa luomuna. Ulkomaisia tuotteita ei osteta edes kaupasta.

”Meillä on maailman puhtainta ruokaa ja parhaat raaka-aineet”, Kaija perustelee.

Kaija saattaa olla oikeassa. Muuruvesi on perinteisesti tunnettu vahvana maatalouspitäjänä, jonka sato vietiin Tahkon vesireittiä Kuopioon. Vauraiden suurtilojen isännät tunnettiin siitä, että he halusivat kehittää maataloutta ja maaseutua.

Isäntien ansioita ovat muun muassa Muuruveden opisto, jossa maatalouskoulutus aloitettiin jo vuonna 1908, ja se, että kylälle perustettiin Pohjois-Savon ensimmäinen talouskoulu. Osuus- ja säästöpankitkin perustettiin tänne ensimmäisten joukossa Suomessa.

Vaikka tilojen määrä on vähentynyt ja monet palvelut kaikonneet, Muuruvedellä ollaan edelleen suomalaisen maatalouden sydämessä. Luomun ja lähiruoan viljely on kasvanut voimakkaasti viime vuosina.

Lähdetään kylälle katsomaan, millaista ruokaa täältä oikein saa.

Kauppa, johon tullaan kaukaa

Vanhan navetan kylkeen rakennetussa kahvilassa on lämmintä ja valoisaa, vaikka ulkona ripottaa vettä. Topin maatilan ja sen yhteydessä toimivan myymälän isäntä Toivo Laitinen, 74, tarjoaa nimikkoleivostaan. Siinä on tietysti pensasmustikoita, joita tilalla on kasvatettu jo 25 vuotta.

Muuruvesi on ruokakylä.
Topin maatilalla on kasvatettu luomupensasmustikkaa 25 vuoden ajan.

”Nämä ovat luomua. Maku on aivan toisenlainen kuin niissä ulkomaisissa marjoissa, joita marketeissa myydään.”

Topi on asunut kylällä vuodesta 1991. Hän osti silloin perheineen vanhan tilan Muuruveden kylätalon kupeesta rauhallisemman elämän ja puhtaamman ruoan toivossa. Ne olivat alkaneet houkutella sen jälkeen, kun Topin sydän alkoi reistailla ja hän päätti jättää Kuopion suurimman ruokakaupan pyörittämisen.

”Halusimme punaisen tuvan ja perunamaan. Se saatiin, mutta tuli vähän isonlainen”, Topi vitsailee.

Hän viittaa tilan useisiin rakennuksiin ja sen laajoihin maihin. Päärakennus on 300 vuotta vanha. Tuhansia taimia kattavan mustikkapellon takana siintää Muuruvesi.

Alun perin Topin ja hänen vaimonsa Irjan oli tarkoitus viljellä luomuruokaa vain omaan tarpeeseen.

”Olin käynyt ruoan alkulähteillä kymmenissä maissa ja nähnyt, mitä myrkkyjä viljelyssä käytetään”, Topi sanoo.

Jo ensimmäisenä kesänä luomumansikkaa riitti myyntiin. Topi kauppasi ne navetan vieressä olevasta autotallista.

”Ihmiset kysyivät, olisiko meillä myös perunaa, hernettä ja hunajaa.”

Nyt vanhaan navettaan rakennetusta Topin maatilamyymälästä on kasvanut yksi Suomen suurimmista lähiruoka- ja luomumyymälöistä. Sen yli 2 000 tuotteen valikoima houkuttelee asiakkaita Helsingistä, Oulusta ja jopa Rovaniemeltä asti.

Muuruvesi on ruokakylä.
Topi Laitinen, 74, halusi maaseudun rauhaan, mutta päätyi perustamaan 2 000 tuotteen luomumyymälän.

Myymälässä hääräävät Topin vaimo Irja ja pariskunnan tytär Minna. Toinen tytär, yrityksen toimitusjohtajuuden isältään perinyt Niina on parhaillaan Kuopiossa perehdyttämässä kauppahallin myymälän uutta myyjää.

Omilla pelloilla kasvaa enää luomumansikkaa ja -pensasmustikkaa, muut tuotteet tulevat muualta. Nytkin kahvilan ovi kilahtaa ja naapurin luomuviljelijä kantaa sisään kauden vihanneksia: lehtikaalia, perunaa ja lanttua. Ruisleipää tilalla leivotaan itse.

”Meillä on viiden sadan asukkaan Muuruvedellä kaksi kauppaa, ja molemmat ovat varmasti Suomen huippuja, Terho lihassa ja me luomussa”, Topi kehaisee.

Lihakauppias on julkkis

Niin, se toinen kauppa on tietenkin Terho Vesterisen kyläkauppa Terhon Tori. Tiski notkuu erilaisia lihavaihtoehtoja. On mureutettuja porsaanulkofileitä, joita on höystetty pekonilla ja mausteilla. On lammasta, broileria, nautaa ja härkää eri tavoin maustettuina. Maustetut lihat Terho valmistaa itse.

Viereisessä tiskissä on tarjolla tuoretta muikkua ja kuhaa. Niiden vieressä on lähimetsien sienistä tehtyä metsäsienisalaattia ja kalamureketta, joka on valmistettu kylän järvistä pyydetyistä kaloista.

”Murekkeen salaisuus on pekoni”, Terho paljastaa.

Tännekin tullaan kaukaa asioille. Vakioasiakkaat käyvät Terhon Torissa kymmenien kilometrien päästä. Syksyisin houkuttaa etenkin puolikas porsas, jollaisia ei Terhon mukaan monista isommistakaan lihakaupoista saa. Kesäisin Muuruvedelle saapuvat mökkeilijät taas haluavat grillattavaa, esimerkiksi porsas-, nauta-, lammas- tai broilerikääryleitä.

Lähes 30 vuotta Muuruvedellä kauppaa pitäneestä lihamestarista on tullut paikallinen julkkis, josta on kirjoiteltu maakuntalehdessäkin.

Vain kotimaista saa ostaa

Terhon torin, Topin maatilan ja Kivennavan kartanohotellin lisäksi kylän tunnetuimpia paikkoja on Muuruveden opiston entinen opetusmaatila Kauniskangas. Sen lehmät ikuisti Lehmisavu-teokseensa vuonna 1891 itse Eero Järnefelt. Järnefelt, kuten moni muukin sen ajan taiteilija, viihtyi kesäisin Muuruveden maisemissa ja haki töihinsä inspiraatiota isäntä, mesenaatti Olavi Vartiaisen hoivissa.

Kun opisto pari vuotta sitten halusi myydä tilan, tilanhoitajana toiminut Samuel Hallikainen ja hänen opistolla kukkasidontaa opettanut Kaire-vaimonsa päättivät ostaa sen. Opiskelijoita navetassa käy harjoittelemassa edelleen.

”Tule Naava, syömään! Tule Kyynel, tule Lada!” Kaire maanittelee niityllä laiduntavia lehmiä.

Muuruvesi on ruokakylä.
Kaire Hallikainen tuntee kaikki satakunta lehmäänsä nimeltä. ”Vaikka olisi kuinka väsynyt, lehmien luo tullessa saa aina palkkion työstään.”

Ne lähtevät hitaasti liikkumaan kohti emäntäänsä ja hänen kainalossaan olevaa luomuherneämpäriä. Tilan lypsykarja on ollut luomua 1990-luvulta lähtien. Lehmien rehu kasvatetaan itse.

Myös Samuel ja Kaire arvostavat puhdasta ja mielellään luomuna tuotettua lähiruokaa.

”Kaupassa isäntä kulkee perässäni ja jos olen ottanut jotain, joka ei ole kotimaista, hän vie takaisin hyllyyn. Koska minä olen virolainen, myös virolaista saa ostaa”, Kaire kertoo.

Kaire tuli yli parikymmentä vuotta sitten Savoon lastenhoitajaksi, mutta päätyi kukka-alan töiden takia Muuruvedelle. Etenkin virolaiset ja suomalaiset perinneruoat kiinnostavat. Karjakeittiössä hän tekee muun muassa kaalilaatikkoa, lihakeittoa ja patakukkoa sekä leipoo leipää, jos aikaa on.

”Ainoastaan suomalaista pullaa en ole oppinut tekemään.”

Savolaisista ruoista hänen ehdoton suosikkinsa on liha-perunalaatikko.

”Se on vaan niin hyvää oikein pitkään uunissa haudutettuna ja puolukkahillon kanssa tarjoiltuna.”

Muuruvesi on ruokakylä.
Muuruveden opiston rantasauna on Kaire Hallikaisen rentoutumispaikka, jossa myös Leo-koira tykkää olla.

Ruispuuroa kyläaktiiveille

Muuruvesi valittiin tänä vuonna Pohjois-Savon vuoden kyläksi. Valintaan vaikutti varmaan eniten se, että vuonna 1905 rakennettu, lähes purkukunnossa ollut kylätalo remontoitiin talkoovoimin. Remontti kesti kuusi vuotta ja se valmistui pari vuotta sitten.

Nyt talolla järjestetään erilaisia kursseja ja tapahtumia.  Tällöin tarjolla on usein ruispuuroa. Joulun aikaan saattaa olla perinteistä tirripaistia, joka syödään talkkunan kanssa.

”Savolaisen talkkunan. Hämäläinen talkkuna on ihan erilaista”, kyläyhdistyksessä toimiva Aino Haatainen tähdentää. Hän on kokoontunut tänään talolle yhdessä muutaman muun kyläaktiivin kanssa.

Usein tarjolla on myös karjalanpiirakoita, rieskaa tai ruisleipää.

”Meillähän on osaajia kaikkiin asioihin, kuten tuon Riitan äiti Kaija.”

Aino viittaa kyläyhdistyksen varapuheenjohtajaan ja kylän ruisleivän leipojan tyttäreen Riitta Heikkiseen, joka palasi Muuruvedelle seitsemän vuotta sitten. Nyt Riitta asuu perheensä kanssa vanhassa koulussa ja pyörittää hyvinvointialan yritystä.

Muuruvesi on ruokakylä.
Kyläyhdistyksen varapuheenjohtaja Riitta Heikkinen muutti takaisin kotikyläänsä, koska halusi kasvattaa neljä lastaan luonnon helmassa. Monet palvelut ja harrastukset ovat nykyisin Juankoskella, niin myös Helkan, 5, tanssitunti. Pikkuveli Hannes, 4, pääsee mukaan.

”Täällä saa kasvattaa lapset luonnon helmassa, mutta silti huvitukset ovat lähellä”, Riitta sanoo.

Kaija ei ole nyt paikalla, sillä hän on auttamassa toista tytärtään lastenhoidossa. Muuruveden piirakanpaistaja Marjatta Jestoi sen sijaan on, ja ruokasalissa tuoksuu hänen juuri leipomansa karjalanpiirakka. Marjatta on oppinut piirakkataidon kotonaan ja jalostanut sitä Karjalasta Muuruvedelle muuttaneen anoppinsa opein.

Sotien jälkeen Muuruvedelle muuttaneet karjalaiset ovat tuoneet oman osansa kylän ruokakulttuuriin. Heidän mukanaan yleistyivät riisipiirakoiden lisäksi lanttukukko, perunakukko ja sienten käyttö.

”Nytkin on kantarellia kotona kuivumassa”, Marjatta sanoo.

”Muuruvedellä on muuten todella hyvää sientä, ei ollenkaan matoista.”

Kelpaa turistillekin

Mutta palataan vielä Kivennavalle, sillä sen Kaija-emäntä on yksi niistä, jotka tietävät kylällä eniten ruoasta. Hän on oppinut keittotaitonsa ”kantapään kautta”, sen jälkeen kun tuli miniäksi Martti-miehensä Karjalasta muuttaneiden vanhempien perustamalle tilalle 1980-luvun alussa. Alkujaan hän oli maatöiden lisäksi pankissa töissä, mutta kun hän ja Martti päättivät 30 vuotta sitten perustaa tilalle hotellin, pankki sai jäädä.

Kaijan mukaan hyvä ruoka syntyy siitä, että käytetään puhtaita raaka-aineita, tehdään kaikki alusta loppuun itse ja valmistetaan ruoka silloin, kun pöydässä on syöjiä. Tässä talossa suositaan kauden makuja eikä ruokaa tehdä koskaan valmiiksi pakkaseen.

Muuruvesi on ruokakylä.

”Syksy on siitä ihanaa aikaa, että silloin on kaikkea saatavilla.”

Kaija saattaa esimerkiksi valmistaa metsäsienihyytelöä sekä marjoista, rahkasta, kermasta ja savolaisesta talkkunasta valmistettua jälkiruokaa, marjasorssua. Kaijan keittiössä valmistuvat myös sellaiset savolaiset herkut kuin potaattihuttu, rokkatuuvinki, perunalaatikko ja hölskytyskurkut. Savolaiseen tapaan tarjolla on tietysti aina myös tuoretta leipää: omasta juuresta leivottua ruisleipää ja savolaista pulleaa, muhkeaa ja hieman hapanta rieskaa.

Ulkomaisten vieraiden herkkua ovat etenkin kalaruoat, esimerkiksi järvikalamureke, kylmäsavuhauki ja marinoidut uunisärjet.

”Miten hyvä kala särki onkaan, vaikka sitä pidetään roskakalana, ja sitä ovat järvet täynnä”, emäntä innostuu.

Ulkomaalaiset vieraat, usein italialaiset tai keskieurooppalaiset, tulevat Muuruvedelle luonnon perässä. He haluavat kokea metsän, jossa voi kuunnella pelkkää hiljaisuutta, ja järven, jonka vesi on niin puhdasta, että sitä voi juoda. Mutta ei siinä kaikki.

”Suurin kiitos tulee yleensä hyvästä ruoasta”, Martti-isäntä sanoo.

Lähteena myös Kyläaktiivit Jussi Kokkarinen ja Lauri Hämäläinen sekä ruokatieto.fi.

Juttu on julkaistu Maalla-lehdessä 10/17.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Saako pohjoissavolaisesta Muuruveden kylästä Suomen parhaat herkut? ”Meillä on maailman puhtainta ruokaa”

Sinun täytyy kommentoidaksesi.