Tarinat

Tunnetko mökkivieraan etiketin? ”Hyvät vieraat osaavat lähteä ajoissa pois”

Kotilieden lukijakysely paljastaa, millainen on hyvä mökkivieras. Hyvän vieraan tärkeimmiksi ominaisuuksiksi nousivat seurallisuus ja ymmärrys siitä, milloin on aika jatkaa matkaa.

Unelmien mökkivieras tulee silloin, kun on sovittu, seurustelee isäntäväen kanssa ja osallistuu mielellään mökin askareisiin. Hyvä vieras myös ymmärtää lähteä ennen kuin isäntäväkeä jo kyllästyttää.

Kotilieden lukijaraati paljastaa, millainen mökkivieras tekee hyvän vaikutuksen.

Toiveissa vieras, jolle ei tarvitse keksiä ohjelmaa

”Hyvä mökkivieras ei tule kuin hotelliin, vaan on valmis osallistumaan mökkielämään sen kaikissa muodoissa, mikäli isäntäväki ei erityisesti toisin toivo.”

”Yövieraalla on mukana omat liinavaatteet ja pyyhkeet. Tulee lähes sovittuun aikaan. Mukana on sellaisia vaatteita, että voidaan mennä lähimetsään, veneilemään jne… Ei vaadi koko aikaa viihdyttämistä, vaan pärjää omissa oloissaankin jonkun hetken. Sopeutuu isäntäväen päivärytmiin ja mökin hiukan alkeellisempiin olosuhteisiin.”

”Ei halua olla vierailussaan keskipisteenä ja sopii etukäteen vierailun ajankohdasta ja kuka tulee (kuinka monta henkeä). Tuliaisia en odota, ilman niitäkin voi tulla.”

Hyvä mökkivieras saa uudenkin kutsun.

”Hyvä mökkivieras osaa nauttia juuri niistä asioista, jotka isäntäväellekin ovat tärkeitä. Hän menee mielellään lämmitettyyn savusaunaan, poimii mustikat jälkiruokamustikkamaitoon. Yhdessä askaroiminen on seurustelua parhaimmillaan, hommat tulee hoidettua ja aikaa jää vaikka auringonottoon.”

Iloinen mieli ja reipas asenne kuuluvat asiaan

”Ei tule kutsumatta tai etukäteen soittamatta. Tuo jotain tarpeellista tullessaan (ruokaa, juomaa, ohjelmaa), osallistuu pikku askareisiin esim. ruuanvalmistukseen: salaatin teko, perunoiden pesu. Tarjoutuu vaikka lämmittämään saunan tai imuroimaan. Auttaa, kun pyydetään, mutta tarjoutuu myös itse. Seurallinen ja rento.”

”Allergiavieraiden on hyvä ottaa ”omat eväät”. Kysyy, jos isäntäväki haluaisi apua jossain asiassa ja ottaa muutenkin huomioon isäntäväen tavat. Ihan normaalit käyttäytymisen säännöt.”

”Ei kaipaa kaupungin mukavuuksia. Ei valita hyttysistä, vaan tuo mukanaan torjunta-aineet. On iloinen ja sopivan auttavainen.”

”Auttaa mökin töissä ja ruuanlaitossa, siivoaa jälkensä ja tuo omat liinavaatteensa ja osallistuu, tuo ruokatarvikkeita. Kutsuu mahdollisesti vastavierailulle.”

”Avulias, kohtelias ja nauttii alkoholia kohtuudella. Hän tarjoutuu pyytämättä auttamaan mökin hommissa.”

”Huolehtii, etteivät lapset tai kotieläimet aiheuta kaaosta, vaan toimivat mökin tapojen mukaan. Ei aiheuta ylimääräistä meteliä – mökilläkin saattaa olla naapureita.”

”Kysyy milloin voi tulla käymään, ei tule tyhjin käsin. Ei jää yöksi. Siis huomioi isäntäväen.”

Hyvä mökkivieras saa uudenkin kutsun.

5 vinkkiä: Näin sinut kutsutaan mökille uudestaankin

  1. Sovi isäntäperheen kanssa, milloin on hyvä aika vierailulle. Vain harva ilahtuu aidosti yllätysvisiitistä.
  2. Tuo tuliaisiksi ruokaa tai käyttötavaraa, kuten vessapaperia. Myös kesäkukat ja kasvit sopivat hyvin mökkituliaisiksi.
  3. Varaa mukaan omat lakanat ja pyyhe ellei toisin ole sovittu.
  4. Seurustele isäntäperheen kanssa ja osallistu mökin askareisiin. Tarjoa vähintään ruoanlaittoapua.
  5. Pidä kiinni vierailun aikataulusta. Jos lähtöaikaa ei ole sovittu, pari yötä on yleensä maksimi, jota ei kannata ylittää.

Lue myös:

Olethan ottanut nämä huomioon, ennen kuin kutsut vieraita mökille? Lukijat muistelevat kauheimpia mökkivieraitaan: ”Innostuivat juomaan tuliaisviinoja kiivaaseen tahtiin” Mökkituliaiset: perunoita, pelikortteja ja pitsilakanoita Helppoa ja nopeaa mökkiruokaa Mökkeile vihreämmin – 10 vinkkiä

Kommentoi

Kommentoi juttua: Tunnetko mökkivieraan etiketin? ”Hyvät vieraat osaavat lähteä ajoissa pois”

Sinun täytyy kommentoidaksesi.