Suhteet

Vaikeat ihmiset – näin pärjäät hankalien tyyppien kanssa ja vedät heille rajat

Hankala ihminen tekee muiden elämästä tukalaa. Hän voi olla besserwisser, vastuunpakoilija tai riitelijä. Vaikeita ihmisiä voi kuitenkin oppia kestämään ja heidän temppuilulleen voi vetää rajat.

Kaikki meistä ovat tavanneet elämänsä aikana ainakin yhden vaikean ihmisen. Hän voi olla esimerkiksi räjähtelijä, pompottaja tai besserwisser, joka imee muista energiaa.

Lue myös: Sinullakin on narsistisia piirteitä ja se on hyvä asia – psykoterapeutti kertoo miksi

Harva ihminen on tietoisesti vaikea

Psykologit Satu Kaski ja Vesa Nevalainen pureutuvat hankaliin persooniin kirjassaan Ikävät ihmiset – Kuinka selviytyä hankalien tyyppien kanssa (2105, Kirjapaja). Hankaluutta on monenlaista, mutta yleensä sitä yhdistää korostunut ja joustamaton, tilanteesta toiseen toistuva reagointityyli.

Haastavia persoonia ovat esimerkiksi:

Kaski ja Nevalainen muistuttavat, että harva ihminen on tahallisesti vaikea. Taustalla voi olla ongelmia lapsuuden kiintymyssuhteissa tai rankkoja kokemuksia aikuisiässä.

Moni haastava ihminen on myös sokea hankaluudelleen. Oma, usein suojakuorena toimiva reagointitapa tuntuu oikeudenmukaiselta, muiden toiminta väärältä. Vaikea tyyppi voi jopa uskoa vilpittömästi, että hän toimii kaikkien parhaaksi.

Näin pärjäät hankalien ihmisten kanssa

Vaikeiden persoonien kanssa pärjäämiseen ei ole yhtä patenttiratkaisua, sillä on olemassa monenlaista hankalaa käytöstä. Toiselle voi yrittää näyttää, miten ärsyttävää hänen toimintansa on ja vetää temppuilulle rajat.

Hankaluutta voi myös sietää ja ymmärtää jossain määrin. Joskus paras ratkaisu on kuitenkin ottaa etäisyyttä.

1. Suhtaudu huumorilla

Lempeä, mutta osuva huumori voi saada ihmisen huomaamaan piirteensä, jolle hän on sokea. Työpaikan perfektionisti voi oivaltaa, että vähempikin riittää, kun kysyt kahvitauolla, tutkiiko hän kahvipannun puhtauden mikroskoopilla.

Voit myös nauraa hankalalle ihmiselle itseksesi, jolloin hänen käytöksensä ei tunnu niin raskaalta. Mieti, miten vaikeaa valittajalla on puistossa, kun jokaisesta koirankakasta pitää tehdä kanne hovioikeuteen. Mielikuva naurattaa, eikä toisen valitus tunnu yhtä henkilökohtaiselta.

Lue myös: Ota kantaa: Pahoittavatko ihmiset nykyään mielensä liian helposti?

2. Ole jämäkkä ja tukeudu faktoihin

Suora palaute, jämäkkyys ja faktoihin tukeutuminen on tärkeää marttyyrien, manipuloijien ja itsekkäiden ihmisten kanssa. Älä usko sokeasti heidän syytöksiinsä ja valitukseensa. Mieti objektiivisesti, onko heidän puheillaan totuuspohjaa.

Pysy asiatasolla ja rauhallisena. Palauta keskustelu faktoihin, kun toinen yrittää vedota tunteisiisi, rähisee tai kääntää keskustelun itseensä.

Lue myös: Riitele rakentavasti ja vältä väärinkäsitykset – älä sorru näihin virheisiin parisuhteessa

3. Yritä ymmärtää hankaluutta

Vaikeaa käytöstä on helpompi kestää, kun yrität ymmärtää sen syitä. Töitään luetteleva marttyyri ei ehkä saa läheisiltään tarpeeksi huomiota. Loukkaantuja voi olla herkkä ihminen, joka on kiusattu pelokkaaksi.

Vaikeista ihmisistä voi myös oppia, sillä helppojenkin ihmisten on oltava joskus hieman hankalia pärjätäkseen. Mieti, voitko jalostaa vaikean ihmisen toimintatapaa fiksummaksi ja hyötyä siitä.

Vaikka taistelija valittaisi myös turhista asioista, hän uskaltaa paljastaa epäkohtia. Laiskottelija voi tuoda työpaikalle rentoutta, perfektionisti taas puhtia vastuunpakoilijaan.

Lue myös: Herkkyys on voimavara – muista nämä herkkyyden 10 upeaa puolta!

4. Tukeudu muihin

Tyranni muuttuu voimattomaksi, kun hän menettää hiljaiset hyväksyjät. Vaikeaan käytökseen kannattaakin puuttua joukolla. Jos huomaat töissä, että kollegasi on hankalan ihmisen hampaissa, puolusta uhria.

Vertaistuesta on apua silloinkin, kun vaikeaa ihmistä vastaan ei voi nousta. Puhu tilanteesta muille. Tilannetta etäämmältä katsova ystävä voi saada sinut ymmärtämään, että vika ei ole sinussa, vaikka vaikea ihminen saisi sinut tuntemaan näin.

Lue myös: Ilmapiiri kriisiytyi työpaikalla – ”Esimieheni halusi mitätöidä osaamiseni”

5. Ota etäisyyttä

Empaattisuus, huumori, jämäkkyys ja vertaistuki eivät aina auta. Vaikea ihminen voi imeä muista energian ja lamauttaa heidän itsetuntonsa.

Hankaluutta ei tarvitse sietää oman jaksamisensa kustannuksella. Joskus paras ratkaisu on työpaikan vaihto, ero, tai muutto. Toisinaan vasta välien katkaiseminen saa toisen näkemään vaikean käytöksensä.

Lue myös: Näin eroat narsistista – 7 askelta myrkyllisestä suhteesta irrottautumiseen

Lähteet: Chopra Center ja Kaski, Satu ja Nevalainen, Vesa: Ikävät ihmiset – Kuinka selviytyä hankalien tyyppien kanssa (2015, Kirjapaja)

 

Kommentoi

Kommentoi juttua: Vaikeat ihmiset – näin pärjäät hankalien tyyppien kanssa ja vedät heille rajat

Sinun täytyy kommentoidaksesi.