Ihmiset

Vappu Pimiä Annassa: ”Sijoitukseni menetys opetti minut valppaammaksi talousasioissa”

Juontaja ja keittokirjailija Vappu Pimiä kertoi keväällä Kotiliedessä menettäneensä säästöjään epäonnistuneessa sijoituksessa. Nyt hän sanoo tuoreessa Annassa harkitsevansa nykyään enemmän ja kuuntelevansa miehensä neuvoja tarkemmin.

Vappu Pimiä puhuu uudessa Annassa urastaan. Vappu innostui ruoanlaitosta jo lapsena, ja hän kertoo satsaavansa puhtaisiin ja mahdollisimman tuoreisiin raaka-aineisiin.

Jokunen vuosi sitten Vappu innostui puhtaasta ruoasta niin, että sijoitti merkittävän osan säästöistään luomuruokaan erikoistuneeseen yritykseen – miehensä varoituksista huolimatta. Yritys ajautui konkurssiin, ja Vappu menetti rahansa.

”En kuunnellut miestäni, vaikka olisi pitänyt. Jatkossa punnitsen hänen näkemyksiään tarkemmin”, Vappu sanoi keväällä Kotiliedessä.

”Säästöjeni menetys oli minulta epäonnistuminen, sillä olen ollut aina tarkka raha-asioistani. Ne ovat minulle tärkeitä. Se, että voin ostaa kaupasta, mitä haluan, tuo minulle turvallisuutta ja vapauden tunnetta”, Vappu pohtii nyt Annan jutussa.

”En halua pyytää rahaa mieheltäni”

”Ensimmäiset sijoitukset tein kaksikymppisenä. En ole koskaan elänyt arjessani velaksi. Jos minulla ei ollut nuorena rahaa lähteä bailaamaan, jäin kotiin. En halua olla kenestäkään taloudellisesti riippuvainen ja joutua pyytämään rahaa mieheltäni. Se tuntuisi todella omituiselta”, Vappu sanoo Annassa.

Hän kertoo lehdessä myös, että rahojen menettäminen opetti hänet valppaammaksi raha-asioissa. Parhaat sijoitusneuvot hän on saanut yrittäjäisältään.

”Hän on opettanut minulle, että on muistettava, että kaiken sijoittamansa rahan voi menettää. Sen takia siinä hommassa on pidettävä järki päässä ja pysyteltävä kohtuullisuudessa.”

Lue Annan juttu: Luomubisneksessä rahaa menettänyt Vappu Pimiä: ”Säästöjeni menetys oli minulta epäonnistuminen”

Kommentoi

Kommentoi juttua: Vappu Pimiä Annassa: ”Sijoitukseni menetys opetti minut valppaammaksi talousasioissa”

Sinun täytyy kommentoidaksesi.