Jenni Haukio: ”Luonnossa saan ajatuksistani arkiset huolet”
Rouva Jenni Haukio löytää onnen luonnossa liikkumisesta, kirjallisuudesta ja pyytämättä pusuja jakelevasta Lennu-koirasta.
Turun kirjamessut ovat taas onnellisesti takana.
Ne ovat tasavallan presidentin puolison, messujen ohjelmapäällikkö Jenni Haukion vuoden suurin ponnistus.
Ehkä hän saa nyt huokaista hetken ja nauttia vapaammasta aikataulusta.
Haukio pudistaa kuitenkin päätään. Ensi ja sitä seuraavan vuoden messut työllistävät häntä jo päivittäin muiden kiireiden ohella. On mietittävä teemoja, ohjelmaa, vieraita ja tutustuttava vinoon pinoon kirjallisuutta.
Millä hän saa ajatukset pois työasioista?
”Samoilla keinoilla kuin kaikki muutkin: harrastusten, perheen ja ystävien avulla ja koiran kanssa ulkoillessa”, Haukio kertoo.
Arkisia asioita.
Kun puhe kääntyy Jenni Haukion tämänhetkisen elämän onnea tuoviin tekijöihin, hän viittaa monen niistä saaneen alkunsa jo lapsuudessa Porissa.
Arvokkaimmiksi nousevat jälleen hyvin tavallisen elämän elementit.
Rauhoittava luonto
”Muistan, kuinka istuin nuorena tyttönä veneessä keskellä järveä muun perheen kanssa. Oli juhannusyö ja katselin palavaa kokkoa. Tämä on yksi niistä lapsuuden hetkistä, jolloin olen kokenut luonnon olevan hyvin lähellä.
Lapsena luonto oli minulle täynnä ihan arkisia ihmeitä. Olen leikkinyt kävyillä ja muilla luonnon rakennuspalikoilla. Monissa varhaisissa lapsuusmuistoissani tarkkailen sammakoiden, hiirien ja muiden eläinten elämää.
Totuin Porissa meren läheisyyteen, rannikkoon ja saaristoon. Siellä kiinnostuin myös linnuista. Niiden runsautta rannikolla ei voinut olla huomaamatta lapsenakaan. Myöhemmin halusin oppia tunnistamaan eri lintulajeja ja ymmärtämään niiden elintapoja. Nyt aikuisiällä nautin lintujen havainnoinnista.
Esimerkiksi joutsenten lento keväällä tyhjän pellon yli ja niiden törähtelyjen kuuleminen on minulle joka kerta liikuttava hetki. Toisaalta ilahdun aina, kun näen varpusia kaupunkiympäristössä. Näiden sympaattisten lintujen määrä on vähentynyt paljon siitä, mitä se joskus oli.
Olen säilyttänyt lapsenomaisen kiinnostuksen luontoa kohtaan. Odotan aina esimerkiksi vuodenaikojen vaihteluita. Kävellessäni tuttuja polkuja Lennu-koiran kanssa näen, kuinka sama maisema vaihtuu kesän vihreydestä ensin syksyn keltavihreään väriloistoon ja talvella pakkashankiin.
Luonto on pullollaan kauneutta. Siellä saan ajatuksistani pois arkiset huolet ja rauhoitun, kun voin suunnata huomioni ja ajatukseni hetkeksi toisaalle.
Työhuoneessa kirjoituspöydälläni on jo monta vuotta ollut kuva sielunmaisemastani. Se on otettu mereltä saaristomaisemista läheltä kesämökkiä. Kun arki on erityisen stressaavaa ja kiireistä, voin kuvaa katsomalla palata hetkiin mökkiluonnossa. Saan siitä voimaa.
Rakas perheenjäsen
Bostoninterrierimme Lennu on nyt neljävuotias. Vuodet ovat menneet todella nopeasti, mutta samalla tuntuu, että Lennu on kuulunut perheeseen aina.
Koira on tuonut minun ja puolisoni elämään hirveän paljon, ja sillä on perheessä todella iso merkitys. Lennu on perheenjäsen ja hyvin hyvin rakas. Omasta puolestani voin sanoa, että se hoitaa minua pelkällä läsnäolollaan niin fyysisesti kuin henkisestikin.
Luonteeltaan Lennu on ylitsepursuavan energinen, touhukas ja todella rakastettava leikkisyydessään. Se jakaa rakkaudenosoituksiaan perheenjäsenilleen jatkuvasti. Koiran loppumaton myönteisyys, ilo ja energia ovat tarttuvia. Se pyyhkäisee huolet pois pelkällä olemuksellaan.
Koirat ovat kuuluneet elämääni pienestä asti. Kotona meillä oli aina boksereita. Olin toivonut omaa koiraa jo kauan ennen kuin sain sen vihdoin 8-vuotiaana. Vasta aikuisiällä oli muutamia vuosia ennen Lennua, ettei elämässäni ollut koiraa.
Arki koiran kanssa on aika intensiivistä yhdessäoloa. Lennun kanssa tulee leikittyä pitkiä aikoja joka päivä. Se ei ole lainkaan sen tyyppinen koira, että viihtyisi omissa oloissaan tai leikkisi yksin. Elän jonkinlaisessa symbioosissa Lennun kanssa, koska se haluaa olla lähelläni koko ajan.
Ulkoilen koiran kanssa joka päivä vähintään pari tuntia, joiden aikana ehdimme tehdä 7–12 kilometrin lenkin. Muuhun säännölliseen liikuntaan minulla ei ole aikaa. Nautin siitä, että koirani vie minut ulos säässä kuin säässä.
Kuppi kuumaa kahvia
Aamun tunnit ovat ratkaisevia siinä, onko tulossa hyvä vai huono päivä.
Minulle paras tapa aloittaa päivä on ottaa kuppi kahvia maidolla ja lukea päivän lehti rauhassa keittiönpöydän ääressä. Sillä tavalla asemoin itseni alkavaan päivään ja olen heti kartalla siitä, mitä tänään tapahtuu.
Lehdenluku on kuulunut aamurutiineihini ihan nuoresta asti. Jos se jää välistä, minulle tulee aamusta helposti irtonainen olo. Nautin lomallakin siitä, että tiedän, mitä meillä ja maailmalla tapahtuu. Olen niin uutisjanoinen, että avaan aamulla taustalle usein joko television tai radion, jotta kuulen uutisia niin paljon kuin mahdollista.
Minulla on tapana valvoa myöhään enkä ole aamuisin kovin virkeä. Aamukahvi ja lehdenluku kuuluvat minun omaan rauhalliseen hetkeeni. Tämän jälkeen voin tarttua toimeen. Aloitan työpäivän niistä vaikeimmista töistä, koska olen luovimmillani aamupäivisin.
Työ ja intohimo
Puolisoni Sauli Niinistö asettui presidenttiehdokkaaksi vuoden 2012 vaaleihin. Tiesin, että hänen mahdollisen valintansa jälkeen en jatkaisi työssäni kokoomuksen viestintäpäällikkönä.
Koska olen kunnianhimoinen ja työorientoitunut, minulle oli päivänselvää, että jatkan työuraani. Turun kirjamessujen ohjelmapäällikön paikkaa tarjottiin minulle hyvään aikaan. Allekirjoitin työsopimuksen jo ennen presidentin vaalien ratkeamista.
Olen onnistunut yhdistämään työni ja presidentin puolison roolit hyvin. Se on vaatinut huolellista ajankäytön suunnittelua.
Arkeani vaivaavat krooninen ajanpuute ja kiire. Minulla ei enää vuosiin ole ollut siinä mielessä säännöllisiä työaikoja, että työskentelisin esimerkiksi kahdeksasta neljään. Olen tottunut joustaviin työaikoihin, joissa tehdään töitä myös iltaisin ja viikonloppuisin.
En voi myöskään pitää tiukasti kiinni vuosilomista. Kirjamessujen ohjelma julkistetaan esimerkiksi aina syyskuun ensimmäisenä päivänä. Se tarkoittaa, että kesäkuukaudet ovat todella kiireisiä, koska messujen ohjelmapäällikkönä vastaan kaikista ohjelmasisällöistä.
Olen työssäni erittäin onnellinen. Koen olevani etuoikeutettu, koska työ on myös intohimo ja harrastus.
Kirjallisuus on minulle työn lisäksi hyvinvoinnin ja onnellisuuden lähde. Se lisää luovuutta, ruokkii mielikuvitusta, laajentaa itsetuntemusta ja haastaa ajattelua. Työn kautta olen tutustunut vielä aiempaa laajemmin kirjallisuuteen.
Yöpöydälläni on aina kirjoja. Nyt olen lukenut Unto Tähtisen Mahatma Gandhia käsittelevää teosta. Se opettaa esimerkiksi, että onnellisuus ei voi syntyä vain yhden ihmisen pyrkimyksistä. Se vaatii aina myös ympäröivien ihmisten onnellisuuden täyttymistä.
Runot osana identiteettiä
Runous on minulle kirjallisuuden rakkain laji. Se on tuntunut nuoruudesta lähtien myös omimmalta ilmaisutavalta.
Olen aina lukenut paljon ja jossain vaiheessa aloin sitten itse kirjoittaa. En kuitenkaan koskaan haaveillut runoilijuudesta. Minua on matkan varrella kannustettu lähettämään runojani eteenpäin.
Runojeni päästyä vuonna 1997 silloisen Turun ja Porin läänin uuden kirjallisuuden vuosikirjaan, Reviiri-antologiaan, minua kannustettiin osallistumaan runokokoelmallani myös Runo Kaarina -kilpailuun. En koskaan unohda päivää, jolloin kilpailun tuomariston puheenjohtaja Jarkko Laine soitti ja kertoi minun voittaneen. Palkintona ollut oman esikoisrunokokoelman julkaisu oli yhden unelman täyttymys.
Ideoita ja aihioita uudeksi kirjaksi tulee eteen jatkuvasti. Ne lähtevät pienistä havainnoista: luonnossa näkemästäni yksityiskohdasta, jonkin ihmisen tai eläimen toiminnasta.
Runot ovat aina yhdistelmä itse koettua, sivusta seurattua ja sepitettä. Runominä ei ole koskaan sama asia kuin kirjoittajan minä. Kovin henkilökohtaisia runoja en edes haluaisi julkaista.
Tällä hetkellä kirjoittamiselle on todella vähän aikaa. Runojen kirjoittamiseen tarvitsen aina aikaa, rauhaa, tilaa ja yksinäisyyttä. En kirjaa ajatuksiani ylös muistikirjaan ja menetän siksi koko ajan paljon runojen aineksia. Kirjoitustapani on hyvin epäprofessionaalinen. En edes pyri kehittämään tyyliä toisenlaiseksi, koska tavoitteeni ei ole julkaista runoja tiuhaan.
Runous on osa identiteettiäni. Tämä ehkä kuvastaa sitä, miten korkealla se on intresseissäni. Nykyisessä elämäntilanteessani vapaata on kuitenkin vähän, ja usein olen silloin niin väsynyt, ettei kirjoittaminen suju. Runot vaativat terävän mielen ja harjaantuneen ajatuksen, jotta löydän niihin oikeat sanat ja muodon.
Matkalla äidin kanssa
Kun kiipesin ensimmäistä kertaa Kolin huipulle, liikutuin ja vaikutuin tästä suomalaisesta kansallismaisemasta. Olen palannut Kolille sen jälkeen uudelleenkin.
Tällaista kotimaan matkailua olen viime vuosina harrastanut äitini kanssa. Olemme käyneet kotimaan kulttuurikohteissa, museoissa ja luonnonnähtävyyksillä. Olen oppinut valtavasti lisää kotimaasta ja sen eri alueiden monimuotoisuudesta.
Teemme äidin kanssa yhdessä myös ulkomaanmatkoja. Yleensä suuntaamme jonnekin päin Eurooppaa pitkän viikonlopun ajaksi.
Ensimmäisen yhteisen reissumme teimme yli 10 vuotta sitten Prahaan. Meillä on samanlaiset kiinnostuksenkohteet ja meidän on helppo matkustaa yhdessä. Matkat otettiin pian tavaksi. Tänä keväänä olimme Krakovassa ja aiemmin muun muassa Lontoossa, Amsterdamissa, Dublinissa ja Berliinissä. Ensi vuoden matka on jo suunnitteilla, mutta kohdetta ei ole vielä lyöty lukkoon.
Puolisoni kanssa yritämme ehtiä kerran vuodessa yhteiselle lomamatkalle. Presidenttikauden aikana olemme tehneet yhdessä myös virallisia vierailuja sekä valtiovierailuja. Niiden aikana ei kuitenkaan ole mahdollisuutta tutustua matkakohteeseen itsenäisesti. Nämä matkat ovat tarkkaan aikataulutettuja työmatkoja, jotka ovat hyvin muodollisia ja täynnä virallista ohjelmaa.
Jos minä saan päättää lomamatkakohteen, valitsen mieluiten jonkin Euroopan kaupungin ja suunnittelen kulttuuriloman. Käyn mielelläni museoissa, gallerioissa ja historiallisilla nähtävyyksillä.
Perehdyn matkakohteisiin tarkkaan jo etukäteen. Suunnittelu on minulle osa matkan viehätystä. Useinhan itse matka sujahtaa ohi nopeasti, mutta siihen voi palata valokuvien kautta. Minulle on kertynyt matkoilta tuhansia kuvia.
Matkustaminen avartaa maailmankatsomusta, opettaa uutta itsestä ja vieraista kulttuureista. Samalla pääsen irti arkisista olosuhteista ja rutiineista. Olo kevenee ja virkistyy. Tämä antaa voimia pitkäksi aikaa eteenpäin.”
Juttu on julkaistu Kotiliedessä 23/2015
Lue myös:
Hetkestä onnen löytävä Päivi, 49: ”Maailmassa ei voi olla liikaa välittämistä”
Kommentoi
Kommentoi juttua: Jenni Haukio: ”Luonnossa saan ajatuksistani arkiset huolet”