Kersti Juva: Oppinut onnelliseksi

Kersti Juvan elämä on mullistunut kolmesti. Ensimmäisen kerran elämä kääntyi rakkauden tähden, toinen liittyi hobitteihin. Kolmas tapahtui Oxfordissa sekapäisen eromurheen jälkitunnelmissa.

Sata kirjaa, sata osaa suosittua radiohupailua Knalli ja sateenvarjo kääntänyt ja useita artikkeleita julkaissut suomentaja Kersti Juva, 65, on juuri päättänyt taiteilijaprofessuurin intensiiviset viisi vuotta.

Hän on paiskinut töitä hullun lailla, vaikka olisi voinut vain istua kotona juomassa punaviiniä. Eläkkeelle lähtökään ei ole muuttanut hänen työntäyteistä elämäänsä.

Työn alla ovat loppukesästä ilmestyvä Jayne Anne Philipsin romaani Murhenäytelmä ja kääntäjän elämäntyöstä kertova teos. Elokuun lopussa hänet vihitään filosofian kunniatohtoriksi Itä-Suomen yliopistossa.
– Ajattelen, että tohtorinhattu on kuin Ranskan ympäriajon keltainen paita, jota kantaa vain yksi,vaikka koko joukkue on tehnyt työn. Se on kunnianosoitus kaikille kääntäjille.

Juvalla on kielen taju ja kirjoittamisen taito, mutta hänestä itsestään ei olisi koskaan voinut tulla kaunokirjailijaa. Niin hän sanoo.
– En uskaltaisi koskaan laittaa sieluani näytille. Mutta tässäkin työssä joutuu ammentamaan persoonaan liittyvistä ristiriidoista, kuten vaikeasta äitisuhteesta, seksuaalisesta identiteetistä ja tietenkin uskosta.

Sormusten herra ilmestyy

Professori Mikko Juvan perhe muutti isän työn perässä Turkuun 1950-luvun lopussa. Murrosikää lähestyvä Kersti menetti sukunsa, jonka kanssa hän oli tottunut elämään suurperhe-elämää arjet, pyhät, kesät ja talvet. Kun uudesta kotikaupungista ei heti löytynyt ystäviä, hän löysi kirjaston, kirjojen ja kielen maailman. Jo Helsinkiin palanneena lukiolaisena hän päätti, että hänestä tulisi äidinkielen opettaja.

Opiskellessaan Helsingin yliopistossa suomea hän osallistui 1970-luvun alussa kirjailija-kääntäjä Eila Pennasen vetämälle kaunokirjallisuuden suomentamiskurssille. Jo sen aikana hän löysi ammattinsa. Pennanen, jonka kanssa hän ystävystyi, mainitsi, että hänelle oli annettu J.R. Tolkienin mielikuvituksellinen romaani käännettäväksi, mutta hänellä ei olisi siihen aikaa.
– Ilmoitin 23-vuotiaan rohkeudella ottavani sen, jos Eila lupaisi olla tukenani. Lopulta käänsin koko Taru sormusten herrasta -trilogian ja viimeisen osan jo aivan itsenäisesti.

Hänen kääntäjänkykynsä huomattiin heti ja viimeinen osa toi valtionpalkinnon. Sen jälkeen hän on kääntänyt lähes koko Tolkienin tuotannon. Juva on palkittu kääntäjä, minkä vuoksi hän kuvaa itseään vähätellen ”kultapossuksi”.

Pitkän uransa aikana Juva on ottanut vastaan aina vain vaikeampia haasteita, mutta hänen ammatillinen ajattelunsa mullistui lopullisesti Laurence Sternin romaanin Elämä ja mielipiteet myötä. Tehtävää pidettiin yleisesti mahdottomana ja Juva on sanonutkin olleensa osaamisensa äärirajoilla.
– Toisen valitseman todellisuuden täytyy lopulta tulla ulos minun kauttani, olla minun tulkintanani tarinasta. Täytyy ikään kuin sukeltaa eläytyen sekä kirjailijan että tarinan ihon alle. Tämä ei ole uutislukijan työtä, vaan näyttelijän, jos pukee tämän vertaukseksi.

Kääntämiseen liittyy hänen mielestään intuitiivista ja alitajuista, on uskallettava heittäytyä. Antoisinta on itse työ, kun virke aukeaa ja löytää oikeat sanat ja rytmin: näin sen täytyy mennä.
– Kääntäessä on myös mentävä alueille, joita ei ole itse valinnut, usein myös epämukavuusalueille, joihin joutuu pakosta eläytymään.

Juva kuuluu nyt kääntäjien eliittiin. Siinä asemassakaan kääntäjä ei voi edes periaatteessa esittää kirjoja käännettäväksi, sen tekee kustantaja. Viime vuonna Juva sai kuitenkin omasta aloitteestaan suomentaa uudestaan Jane Austinin Ylpeyden ja ennakkoluulon, mikä oli eräänlainen käännekohta sekin.

Suudelma vintin portailla

Ylioppilassyksynä Kersti Juva seisoi vuotta vanhemman tytön kanssa vinttikerroksen portailla. He suutelivat ja tyttö sanoi Kerstille: ”Mä rakastan sua.”
– Se kolahti. Äitisuhteeni oli ollut problemaattinen, koska äidillä ei kokemukseni mukaan ollut kykyä tulla lähelle eikä eläytyä toisen tunteisiin. Kun sitten tapasin jonkun, joka sanoi rakastavansa juuri minua, oli kokemus täysin maailmaa muuttava.

Naiseksi kasvaminen oli ollut Juvalle painajaismainen kokemus. Hän sanoo jollakin tasolla aina tajunneensa, ettei ole niin kuin muut tytöt.

Abisyksynä ristiriitaiset paineet kouluvuoden alkaessa kasvoivat kestämättömiksi. Psykiatri-äiti päätti lähettää hänet psykoanalyysiin.
– Kun sitten analyysin aikana rakastuin tyttöön, analyytikko kysyi minulta, halusinko olla lesbo. Mitä siihen voisi vastata muuta kuin kieltää aikana, jolloin homoseksuaalisuus oli paitsi syntiä, iljettävää ja sairasta myös rikos, josta langetettiin tuomioita.

Kahdeksan vuoden ajan, niistä kuusi useana päivänä viikossa, Juva kävi analyysissä. Lopputuloksena oli ”eheytyminen” ja avioliitto.

– Hieno rakastettava mies, mutta 30-vuotiaana rakastuin sekapäisesti taas naiseen ja tulin ulos kaapista. Luulin vielä silloin, että minusta tulisi lesbouden myötä hylkiö. En tajunnut, kuinka paljon maailma oli kymmenessä vuodessa muuttunut.Vanhempani tukivat minua varauksetta. Äiti taisi arvata asian jo varhain. Isä taas sanoi, että rakkaus on Jumalan lahja ja ettei minun ainakaan hänen arkkipiispan virkansa takia pitänyt asiaa salata.

Vähän myöhemmin pari vuotta kestänyt suhde arvostettuun ja alkuvuonna kuolleeseen kirjailijarunoilija Mirkka Rekolaan oli mullistava monella tasolla.
– Kirjailijana Mirkka ymmärsi työtäni ja ihmisenä hän oli sellainen näkijä, että sain kokea huimaavia merkityksiä. Mirkan kanssa opin olemaan onnellinen. 1980-luvun puolivälissä toimin jo hyvin aktiivisesti SETAssa.

Juvalle avoimuus oli tärkeää, sillä hän ei enää osannut elää paranoidisessa maailmassa, olla jotakin muuta kuin oli. Hän on elänyt yhdessä englantilaisen teologin ja kirkkohistorioitsijan Juliette Dayn kanssa 19 vuotta, viime vuodet rekisteröidyssä suhteessa.

Oxfordissa paaston aikaan

Vuosi oli 1995. Läheinen suhde oli päättynyt jälleen kerran. Kersti Juva oli sekapäisen eromurheen vallassa: mielessä myllersivät viha, rakkaus ja kaipaus. Hän oli paaston aikaan Oxfordissa Englannissa ja helpotusta saadakseen hän kävi jotakuinkin kaikissa ortodoksisen kirkon paastonajan palveluksissa, joita saattoi olla kaksikin päivässä.

– Yhtenä iltana kotona sain kokemuksen, että Jumala hyväksyy minut ja antaa anteeksi ja saan vain jäädä hänen huomaansa. Se saattoi tietenkin tietenkin olla vain sekapäinen itkukohtaus, mutta tahdoin antaa tapahtumalle isomman merkityksen.

Suomessa Kersti Juva otettiin ortodoksiseen kirkkoon, ja Espoon Tapiolasta hän löysi suvaitsevaisen hengellisen kotinsa.

Nuoruusvuosina usko oli menettänyt merkityksensä, koska omakohtaisen uskon ja jonkinlaisen herätyksen vaatimus oli tuntunut ylivoimaiselta eikä mahtunut mitenkään marxilaiseen maailmankatsomukseen.
– Olen onnellinen, että löysin uskon uudestaan. Lapsuudenkodin usko ei ehkä vastaa monien mielikuivia. Vanhemmat joivat viiniä, eivätkä kavahtaneet tanssia, äiti käytti huulipunaa, ei kovin ”uskovaista” elämää. Vanhemmat olivat liberaaleja kaikessa: verotuksesta ei sovi valittaa ja hyvinvointivaltio kuuluu kaikille. Heille kristillisyys merkitsi sitäkin.

Hän ei usko, että ihminen voi loputtomasti valita, vaikka kovissa moraalisissa asioissa on mukana myös vapaa tahto. Ihmisen elämässä tapahtuu paljon asioita, joita ei voi valinnoiksi kutsua.
– Jumala tuli minun elämääni jo vauvana, enkä minä sitä valinnut. Tärkeää on ollut tajuta, että en voi valita Jumalaa pois.

Kersti Juva ei kiellä ristiriitaa, joka hänen valinnastaan syntyy. Etenkin kansainvälisesti ortodoksinen kirkko suhtautuu homoseksuaalisuuteen vielä jyrkemmin kuin luterilainen kirkko.

– Moskovan patriarkaatin homofobisesta menosta sanoudunkin irti. Ei ortodoksinen kirkkokaan ole mikään kivojen kerho, mutta haluan olla rehellinen sille kokemukselleni, että omassa ortodoksisessa yhteisössäni olen kotonani.

Äskettäin Porin Suomi-Areenalla arkkipiispa Kari Mäkinen pyysi anteeksi kirkon asennetta seksuaalivähemmistöjä kohtaan. Kersti Juva arvostaa elettä.

-Kun luin anteeksipyynnöstä, oli tulla itku, niin hyvin hän on ymmärtänyt miltä tuntuu olla homo tai lesbo kristitty. Lähetin kiitokseni sähköpostitse, ja hän vastasi äärettömän kauniisti.
Juva oli tutustunut arkkipiispaan, kun tämä oli ollut keväällä kuuntelijana Helsingin piispa Irja Askolan järjestämässä keskustelutilaisuudessa homojen ja kirkon suhteesta.

Jumala on Kersti Juvalle yhtä kuin kirkko. Kysymys Jumalan olemassaolosta on hänestä banaali. Hän ei osaa sitä kysyä.
Ortodoksinen jumalanpalvelus hengittää liturgian, ei saarnojen ja vaatimusten varassa. Siinä fyysisyys on tärkeä osa, ristinmerkit ja polvistuminen, musiikki ja aistien läsnäolo.
– Niiden kautta voin palvella Jumalaa.

Teksti: Tiina Stenius
Kuvat: Riikka Hurri

Artikkeli on julkaistu Kotiliedessä 16/14.