Anneli Kivijärvi: Masentuneen elämä maistuu pahvilta

Yleiskielessä masennuksella tarkoitetaan pettymyksiin, epäonnistumisiin tai menetyksiin liittyvää luonnollista ja ilman hoitoa ohimenevää tunnetilaa.

Lääketieteessä masennus on tavallinen oire monissa psykiatrisissa sairauksissa. Masennuksen taustalla voi olla myös elimellinen sairaus: kilpirauhasen vajaatoiminta, krooniset infektiot, sokeritauti, anemia tai erilaiset neurologiset sairaudet. Masennusoire voi johtua lääkkeiden haittavaikutuksesta tai olla seurausta päihteiden käytöstä. Lievistä oireista kärsii noin 10–15 prosenttia, varsinaisista depressioista eli masennustiloista noin viisi prosenttia ja psykoottisista depressioista vajaa prosentti aikuisväestöstä.

Potilaani kertoo: ”Kaksisuuntaiseen mielialahäiriööni kuuluu vakavia masennuskausia. Mietin usein, voiko vakavaa masennusta ymmärtää kukaan, joka ei ole sitä kokenut.
Masennus voi aiheutua ulkopuolisesta tekijästä, mutta alkaa myös ilman näkyvää syytä. Pahimmillaan se johtaa toimintakyvyttömyyteen.

Elämä maistuu pahvilta. Itku ei tule. Sydämen paikalla on tyhjä kohta tai painava kivi. Epätoivo on niin vahva, että itsemurha on ainoa ulospääsy. Yritän silti ajatella järkevästi, että joskus oli parempaa aikaa.

Piha täytyy haravoida. Pakotan itseni. Pienen palan nurmikkoa saan haravoiduksi, enempään en pysty. Liikunta olisi tärkeä osa hoitoa. Pitää jaksaa pyöräillä tai kävellä edes kilometri päivässä, mutta se tuntuu ylivoimaiselta. Tunnen tekeväni itselleni fyysistä väkivaltaa kun pakottaudun liikkeelle.

Epätoivoon liittyy syyllisyys. Olen huono äiti. Olen huutanut lapsilleni, retuuttanut, jopa lyönyt. Olen pilannut lasteni elämän. Kaikille on parasta, että lakkaan olemasta. Mieheni löytää kyllä uuden vaimon ja lapsilleni paremman äidin.

Yöt ovat helvettiä. Herään joka aamuyö ja tiedän, että uni ei enää tule. Valtava ahdistus. Elän kuin kuplassa, josta en pääse muiden ihmisten yhteyteen.
Jossakin aivojen sopukassa on kuitenkin järjen hiven. Tunnen ihmisiä, joiden äiti tai isä on tehnyt itsemurhan. Se on jättänyt heille raskaan taakan. Lapseni tarvitsevat sittenkin minua.”

Anneli Kivijärvi on lääketieteen ja kirurgian tohtori, naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri sekä kliininen seksologi.

Tilaa uutiskirjeemme niin saat sähköpostiisi säännöllisesti tietoa uusimmista jutuistamme ja kilpailuistamme.


Teksti: Anu Vaskimo

Keskustelu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Alibi
Anna
Deko
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti