Ihmiset

Oravaemon tunnustukset: "Onpas tätä tavaraa kertynyt!"

Miksi tavarasuhteemme on niin monimutkainen? Näyttäminen ja näyttäytyminen määrittävät olemisemme, kirjoittaa Hilkka Olkinuora kolumnissaan.

Isän puolelta perin oravageenit. Tavarat talteen, vaikka niitä ei sitten paljoudeltaan löytäisikään. Tuo on tarpeen, tuo mielenkiintoista, tuo kaunista.

Äidinäiti taas, sodan kokenut, keitti kaneistaan mukaeltua vasikanpaistia, reksasi ja hillosi ja ompeli isän sotilasmanttelista minulle ulsterin. Yhteinen nimittäjä: tätä voi vielä joskus tarvita. Usein tarvittiinkin.

Tänään tarvitsemme tavaramme ihan muista syistä. Näyttäminen ja näyttäytyminen määrittävät olemisemme. Oikeilla ostoksilla osoitamme, mihin joukkoon ainakin toivomme kuuluvamme. Ostamisen aiheuttama hormonipurskahdus auttaa ainakin hetkeksi pahaan oloon. Pikkutytötkin tietävät jo, milloin, mitä ja mistä on ”pakko saada”. Shoppausholistit taas kätkevät käyttämättömät ostoksensa ja salakuljettavat ne ”kierrätyksenä” kirpparille. Ihmekös, että kalustejätin kasvavin tuoteryhmä ovat säilytyskalusteet.

Ja sitten tämä tavarahakuinen maailma läväyttääkin uutteraa ostajaa poskelle. Roinaa! Törsäilyä! Kaaosta! Karsimaan siitä! Jos et ole jo konmarittanut kotiasi, ystävyyssuhteita, elämääsi, olet surkimus, luuseri ja tuhlari.

Paras tapa säästää on tietysti olla ostamatta, mutta siitä saa hallituksen ja elinkeinoelämän vihat päälleen: isänmaa tarvitsee kotimaista kulutusta, ja se olet sinä. Toisaalta kuitenkin planeettamme kiittää jokaisesta tavarasta, jonka jätät sikseen.

Miten tasapainoilla hyvinvoinnin ja hyveen välillä? Paras ratkaisu lienee hankkia harvoin, mutta niin hyvää kuin mihin rahkeet riittävät. Ihmisen ajatusten ja kätten panoksen osuus on siinä usein suurin. Me naiset, käsityöläiset, artesaanit ja muut voimme siis olla toinen toistemme liittolaisia, kun etsimme kestävää ja kaunista elämää.

Suhde tavaroihin on parisuhteen koetin. Jos ollaan tyystin eri mieltä siitä, paljonko on paljon ja mitä se saa maksaa, käy arki raskaaksi. Kun taas kaksi oravansukuista lyöttäytyi yhteen, syntyi kaoottinen mutta kestävä liitto, todellinen oravanpesä. Sama tuo, kahlaanko sinun papereissasi vai omissani. Sotkuista saa olla, kunhan ei likaista.

Tuleva kuolinpesä tosin jo silmäilee lapsuuskodissaan levottomana ympärilleen. Onpas tätä tavaraa kertynyt! Ettei mummu nyt vaan kompastu, kolhiinnu ja kahliinnu elämänsä materiaalisiin muistoihin. Mummu pohtii samaan aikaan, että kelpaakohan jäämistössä mikään kenellekään. Ja pitäisikö päiväkirjat polttaa?

Miten autuaallista oravan olikin lukea jo vuosia sitten saksalaisen professorin, tuon ankaran järjestyskansan jäsenen, artikkeli siitä, miten helposti ja pelkistetysti eläisimmekään, jos meillä ei olisi tavaroihimme suhdetta. Suhdetta! Ei salasuhdetta, joka saa sullomaan piiloon ja selittelemään yllätysvieraille, vaan avoin, molemmin puolin kunnioittava suhde. Tarvitsemme toisiamme, mutta emme halua olla toistemme tiellä.

En koskaan unohda, miten suuren ja pelottavan elämänmyrskyn jälkeen kaivoin muuttokuormasta esiin vanhan rakkaan teekupin, ja miltä se tuntui täytenä, tuoksuvana ja lämpimänä kämmenessä: Kaikki on hyvin. Me selviämme kyllä!

Kommentoi

Kommentoi juttua: Oravaemon tunnustukset: "Onpas tätä tavaraa kertynyt!"

Sinun täytyy kommentoidaksesi.