Ihmiset

Jenni Haukio: "Jokainen kevät havahduttaa yhtä syvästi, näyttäen tututkin maisemat uudistuneina ja erilaisina"

Ateneumissa on tänä keväänä kajaanilaisen ranskan ja englannin kielen lehtorin Tuomo Sepon kokoelmaan perustuva Valo muuttaa kaiken -näyttely, joka esittelee teoksia Sepon Ateneumille lahjoittamasta lähes 2 000 työn kokoelmasta.

Yli kuuden vuosikymmenen ajan taidetta kerännyt Seppo kuvaa talvea henkisesti raskaana ajankohtana: ”Marras-tammikuussa luonnossa ei tapahdu mitään. Eikä kaupungilla. Eikä itsessäni. Valo muuttaa kaiken”.

Näihin herkän, luonnosta inspiroituvan taiteenkeräilijän sanoihin on helppo samastua. Valo todellakin muuttaa kaiken. Se saa meidät näkemään itsemme ja ympäristömme kokonaan toisin kuin pimeän pitkinä kuukausina. Tulee tunne voimien palaamisesta, uuteen innostumisesta ja siitä, että lähes mikä tahansa on jälleen mahdollista.

Luonnon heräämisen ja kasvun seuraaminen liikuttaa ihmisen sisäisiä voimavaroja. Sitä ikään kuin kasvaa itsekin, tai ainakin muuttaa muotoaan.

Olen viimeisen parin vuoden ajan koonnut huhtikuussa ilmestyvää suomalaisrunouden antologiaa Katso pohjoista taivasta, jossa on mukana lähes 400 runoa eri tekijöiltä.

Intensiivisen toimitustyön jäljiltä runous näinä päivinä suorastaan helisee ajatuksissani. Lähes jokaisesta tunteesta tai näystä tulee mieleen jokin runon lause, joka voi aivan kuten melodia tai kertosäe – joko mieluisasti tai epämieluisasti – jäädä soimaan päähän.

Kun ajattelen kevättä, tulee mieleeni välittömästi Eeva-Liisa Mannerin runo Kirkkaat aamut kohoavat, yksi minulle henkilökohtaisesti rakkaimmista runoista. Manner kirjoittaa: ”Jokainen kevät nostaa silmiini kyyneleet ilosta, koska tämä maa on niin kaunis. Järvi on aina uusi ja erilainen, rannoilta kahvinruskea, keskeltä kirkas, se näyttää virtaavan kuin joki, kadoksiin metsiin…”

Juuri nämä ovat ne omimmat kevätsäkeeni; jokainen kevät havahduttaa yhtä syvästi, näyttäen tututkin maisemat uudistuneina ja erilaisina.

Elämme parhaillaan syöksykierteessä kohti valoa, aurinko laskee päivä päivältä myöhemmin. Samalla ulos tekee mieli yhä pitemmiksi ajoiksi ja päivässä tuntuu ehtivän paljon enemmän kuin vielä vähän aikaa sitten. Lintuja tarkkailee aivan toisenlaisin silmin, niiden joukkoihin kevätmuuttajia jo kaipaillen.

Ikkunalaudoista tulee mieleen, kuinka hyvin niille sopisikaan rivi punasaviruukkuja, joihin on istutettu yrttien siemeniä. Kasvimyymälässä piipahtaa parikin kertaa viikossa pelkästä kukkivien ihanuuksien ihastelun ilosta.

Kaikille kevät ei kuitenkaan ole yhtä euforista aikaa, vaan erityisesti yli 40-vuotiaat naiset saattavat muita yleisemmin potea kevätmasennusta, joka johtuu nimenomaan valon määrän voimakkaasta lisääntymisestä. Ilmiön taustalla vaikuttavat valon aivojen välittäjäaineiden ja hormonien toimintaan aiheuttamat muutokset.

Sitä suuremmalla kiitollisuudella suhtaudun siihen, että satun itse lukeutumaan niihin, joille tämä vuodenaika tarjoilee silkkaa hullaannuttavaa elämänvoimaa. Kunpa kevät jatkuisi ikuisesti!

Kommentoi

Kommentoi juttua: Jenni Haukio: "Jokainen kevät havahduttaa yhtä syvästi, näyttäen tututkin maisemat uudistuneina ja erilaisina"

Sinun täytyy kommentoidaksesi.