Jenni Haukio muistuttaa parhaasta palveluksesta, jonka voimme lapsille antaa: ”Kannustaa lukemisen ja kirjoittamisen äärelle”

”Luku taito, varmaan huippu juttu joskus, mut OMG mihin sitä enää niin kipeesti tarvitaa. ainaha voi Googlaa.”

Näin saattaa jonkun keskimääräisen, ei edes keskimääräistä heikommin menestyvän yläkouluikäisen oppilaan essee jonkun kymmenen vuoden kuluttua alkaa, kun opettaja antaa äidinkielen tunnilla tehtäväksi kirjoittaa lukutaidon merkityksestä. Kenties joku kirjoittaa näin jo tällä hetkellä.

Helsingin Sanomat nimittäin kertoi hiljattain laajassa jutussaan tuhansien suomalaisnuorten lukevan ”niin surkeasti, että eivät selviä arjen tilanteista”. Sama koskee myös kirjoittamisen perustaitoja kieliopista ja sanavaraston hallinnasta lähtien.

Maassa, jossa lukutaidossa ollaan edelleen koko maailman kärkeä, tuntuu kertomus tästä ”toisesta todellisuudesta” lähes epätodelliselta. Sen sanoma on kuitenkin syytä ottaa vakavasti.
Viime vuonna julkaistussa, luku- ja kirjoitustaitoa käsittelevässä yli 60 maan yhdysvaltalaistutkimuksessa Suomi sijoittui ykkössijalle. Myös PISA-mittauksissa olemme jatkuvasti parhaiten menestyvien maiden joukossa.

Silti tilastot ja tutkimukset eivät kerro koko totuutta. Helsingin Sanomien mukaan some-maailmasta tuttu viimeistelemätön kieli on hiipinyt kouluteksteihin. Joka neljäs peruskoulun päättävä poika kirjoittaa heikosti, tytöistä joka seitsemästoista.

Tulevaisuutemme lukijoina ja kirjoittajina ei siis välttämättä sittenkään ole tähtiin kirjoitettu, siitäkään huolimatta, että tekstin tuottamiseen ja ymmärtämiseen liittyvät taidot ovat työelämässä elintärkeitä myös jatkossa.

Kysymys on elämässä pärjäämisestä ylipäätään.

Jos nuori ei ymmärrä lukemaansa eikä osaa laatia edes välttävää tekstiä, häneltä sulkeutuvat yhteiskunnassa monet muutkin ovet kuin se, joka vie kaunokirjallisuuden aarreaittaan.

Suomessa on osattu lukea ja kirjoittaa aina keskiajalta saakka, jolloin nämä taidot saapuivat maahamme kirkon mukana. Joidenkin käsitysten mukaan kirjallinen kulttuuri levisi Turusta, joka oli tuolloin Ruotsin itäosan merkittävin kaupunki.

Jos lukeminen ja kirjoittaminen tulevina vuosisatoina ehtyisivätkin, Turku on varmasti niitä viimeisiä paikkoja, joissa näistä perinteisistä taidoista pidetään tiukasti kiinni. Oma kieli, oma mieli – kuten jo Mikael Agricola aikoinaan opetti.

Vaikka julkisen ja kolmannen sektorin toiminnalla on valtavan suuri merkitys lasten ja nuorten arvomaailmalle ja tottumuksille suhteessa kirjallisuuteen ja kulttuuriin, lähtee kaikki lopulta perheistä, vanhempien ja muiden läheisten aikuisten esimerkeistä.

Jos kotoa ei koskaan käydä esimerkiksi kirjastossa, harvempi lapsi sinne oma-aloitteisesti löytää.

Sanavaraston karttuminen alkaa jo syntymästä – lapsi omaksuu ja imee itseensä kaiken, mitä ympärillään aistii.

Yksi parhaista palveluksista, jonka voimme oman lähipiirimme lapsille tehdä, on kannustaa lukemisen ja kirjoittamisen äärelle. Se on suora sijoitus heidän tulevaisuutensa hyvinvointiin, tulipa heistä sitten lääkäreitä, muurareita, taksikuskeja tai suutareita.

Tilaa uutiskirjeemme niin saat sähköpostiisi säännöllisesti tietoa uusimmista jutuistamme ja kilpailuistamme.


Teksti: jenni haukio

Keskustelu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Alibi
Anna
Deko
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti