Ihmiset

Maijaliisa rakastui saksalaiseen insinööriin: "Kauneinta suhteessamme on luottamus"

Maijaliisa Dieckmann, 83, tapasi ravintolassa saksalaisen insinöörin. Papin mielestä uuden avioliiton solmiminen oli synti.

Tämä rakkaustarina alkoi marraskuussa 1970, kun olin poikkeuksellisesti tullut ravintolaan ystävieni kanssa. Sitä ei usein tapahtunut, sillä tuohon aikaan opettajille ei ollut niin sopivaa käydä ravintoloissa.

Siellä nurkkapöydässä istuivat Naantalin hienoimmat rouvat, ja heitä tanssittivat saksalaiset miehet. He olivat laivakoneinsinöörejä, tulleet Suomeen parin viikon työkomennukselle.

Minä tein lähtöä ja menin tuohon pöytään kysymään, josko siinä istuva ystäväni lähtisi samalla taksilla. Nojasin kättäni pöytään, kun yhtäkkiä vieressä istunut mies otti siitä kiinni.

Mies näytti siltä, että hänet olisi voinut kaataa höyhenellä. Se oli ”se hetki” elämässä.

Myöhemmin Christian kertoi rakastuneensa siinä silmänräpäyksessä. Minäkin ajattelin, että onpa söde jätkä, tuossa silittää minua kädestä.

Tapasimme toisenakin iltana. Kutsuin hänet kotiini, mutta vasta kun lapset olivat nukkumassa.

En etsinyt suhdetta

Tuon jälkeen olin aivan euforisessa tilassa. En ollut etsinyt suhdetta. En odottanut elämältä mitään muuta kuin että saisin lapset kasvatettua.

Ja sitten minulle tapahtui tällaista! Että noin hyvä mies jää vaatteisiin kiinni. Olen hämmästellyt, että miten juuri minulle tuli tuollainen sivistynyt ja korkean moraalin mies.

Suomalaisista miehistä hän erosi siinä, että hänessä oli tiettyä kohteliaisuutta, mikä hiveli mieltäni. Ja hänellä oli syvälliset tiedot kaikenlaisesta kulttuurista. Itse olen aivan maalaisista oloista.

Puolen vuoden odotus

Kun Christian lähti Saksaan, hän pyysi: kirjoita. En minä kirjoittanut, en ennen kuin sain häneltä ensimmäisen kirjeen. Ajattelin, että naimisissa se kuitenkin on. Ainakin Suomessa kaikki 34-vuotiaat hyvät miehet olivat.

Neljännessä kirjeessään Christian kysyi, minkälaista mahtaisi olla, jos olisimme naimisissa.

Puolen vuoden päästä sovimme treffit Göteborgiin. Christian ei ollut suunnitellut matkalle takarajaa. Hän halusi varmistaa selustan, että pääsisi pois jos pitkästyisi. Ei pitkästynyt.

Minulla on aiemmasta avioliitostani kaksi poikaa, tuolloin he olivat 12- ja 9-vuotiaat. Vein heidät kesäksi Saksaan, jotta näkisimme, kuinka yhteiselo sujuisi. Hyvin se sujui, varsinkin kun pojat oppivat saksan kielen aivan tuosta vaan.

Ensimmäisen tapaamisen jälkeen kysyin pojilta, mitä he olivat ajatelleet Christianista. He kertoivat miettineensä, minkälainen auto saksalaismiehellä mahtaisi olla.

Itse olin pohtinut, että Saksassa lapsilla on varmaan kovempi kuri ja järjestys. Niinpä käskin poikien olla vieraskoreita. Ja he olivatkin, eivät paljon kiroilleet tai pöhköilleet.

Pappi ei halunnut vihkiä

Meidät vihittiin kahden vuoden seurustelun jälkeen. Mutta kotikirkkoni pappi Naantalissa ei suostunut vihkimään meitä. Hän sanoi, että uuden avioliiton solmiminen on niin suuri synti, että ei hän voi sallia sitä kirkossaan.

Ajattelin tuolloin, että sinunko se kirkko on eikä Jumalan. Suutuin ja tein virallisen valituksen. Arkkipiispa kirjoitti minulle ja ehdotti lähellä olevaa Raision kirkkoa, jossa kuulemma on luvattu vihkiä tällaisia syntisiä.

Olimme valinneet, että kirkosta poistuessamme soi virsi Jumala ompi linnamme.

Kun saavuimme sen tahdissa portaille, siinä seisoi 30 lasta laulamassa Käymme yhdessä ain. He olivat teatterista, jonne kirjoitin näytelmiä. Siinä sitten nämä kappaleet soivat kilpaa.

Sanoin, että en kovin mielelläni muuttaisi heti Saksaan. Minulla kun on tämä kirjoittamisen halu, ja sitä pitäisi tehdä oman kielen kulttuurissa. Lupasin muuttaa Saksaan, kun saan pojat aikuisiksi, jos Christian niin haluaa. Ei ole vielä halunnut.

Suuri harmi on se, että meiltä ei onnistunut yhteisen lapsen saaminen. Kun surin sitä, Christian sanoi, että ei ihminen osaa kauheasti kaivata sellaista, mitä hänellä ei ole koskaan ollut. Minusta se oli lohdullinen ajatus.

Joustan, tietenkin

Yritin alusta asti välttää kaikenlaista kahden kulttuurin välistä kahnausta. En tahtonut hänen luulevan, että täällä elettäisiin kuin pellossa, ryystettäisiin maitoa suoraan tölkistä.

Tietenkin erilaisten kulttuurien välillä eläessä tarvitaan joustamista, mutta tarvitaan sitä muutenkin. Minulla on varaa joustaa, koska olen voittanut tässä kaupassa niin paljon jo sillä, että hän on suostunut muuttamaan tänne.

Ihmettelen, miksi jotkut haluavat parisuhteessakin, että heidän tahtonsa toteutuu aina. Ei minun tahtoni ole ainoa maailmassa, eikä edes se tärkein.

Minulla on hyvä ja turvallinen olo Christianin kanssa. Kauneinta suhteessamme on luottamus. Olen sen myötä saanut elämääni niin paljon rikkautta, että en olisi sitä todeksi uskonut, jos joku olisi aiemmin sanonut.

Kun haluan osoittaa rakkauttani, sanon Christianille: sä olet kiva jätkä.

Maijaliisa Dieckman asuu miehensä kanssa Porvoossa. Hän on eläkkeellä opettajan työstä, mutta kirjoittaa yhä historiallisia lastenkirjoja.

Juttu on julkaistu alun perin Kotiliedessä 1/2018.