Luonto

Oulangan kansallispuisto houkuttelee koskimaisemiin ja jylhien vaarojen äärelle

Oulangan kansallispuiston monimuotoinen ja vaihteleva maasto houkuttelee vaeltajia upeisiin maisemiin. Erityisesti virtaavien jokien halkoma Karhunkierros on reitti, jonne moni palaa yhä uudelleen.

Jylhiä vaaroja, jyrkkäseiniäisiä kalliorotkoja, pauhaavia koskimaisemia. Toisaalta myös jokilaaksoja, lettosoita ja usvavaipassa uinuvia tulvaniittyjä. Kuusamossa sijaitsevan Oulangan kansallispuiston hurmaavuus piilee sen monimuotoisessa ja vaihtelevassa maastossa, mikä on houkutellut alueelle eränkävijöitä jo yli 200 vuoden ajan.

Kansallispuiston sydän on Oulankajoki, joka on koko komeudessaan 135 kilometriä pitkä – siitä 105 kilometriä virtaa Suomen puolella, loput Venäjällä. Kansallispuiston läpi kulkee myös Kitkajoki, ja siksi Oulankaa kutsutaankin virtaavien vesien halkomaksi kansallispuistoksi.

Oulangan kansallispuisto perustettiin vasta vuonna 1956, mutta ensimmäisiä suunnitelmia seudun suojelemiseksi tehtiin jo 1800-luvun lopulla. Luonnontieteilijät Vilho Pesola ja Einari Merikallio tutkivat aluetta 1900-luvun alussa makeistehtailija Fazerin apurahan tuella.

Kansallispuiston perustamista hidastivat paitsi toinen maailmansota myös ”Kuusamon koskisota” 1950-luvun alussa. Oulankajokea ja Kitkajokea haluttiin hyödyntää energiantuotannossa, mutta lopulta kosket kuitenkin suojeltiin.

Oulanka oli pitkään porohoitoaluetta ja jäljet näkyvät kansallispuistossa yhä. Porojen ravinnoksi kasvatettiin heinää, ja maaperää parannettiin kaskeamalla. Luppopuiden jäänteet muistuttavat ankarista talvista, jolloin poromiehet kaatoivat kuusia porojen kaluttaviksi.

Tulvat tekevät kevään

Oulangalla kevät alkaa siitä, kun Oulankajoki tulvii. Tavallisesti kevättulva on tähän aikaan jo ohi, mutta tänä vuonna sen myllerrys on vasta alkamassa.

”Toukokuun puolivälissä lunta oli vielä 70 senttiä, ja jääkin oli vielä 60 sentin paksuinen”, Oulangan luontokeskuksen asiakaspalvelupäällikkö Airi Kallunki kertoo.

Pohjoisosan laajat suot alkavat tulvia lumien sulettua. Joenuomat ovat kapeat ja itään virtaava vesimassa ryöpsähtää lyhyessä ajassa laajalle alueelle. ”Tulvat ovat mahtava luonnonnäytelmä, sillä veden voima on mykistäväja pysäyttävä. Se herättää kunnioitusta luontoa kohtaan”, Kallunki kuvailee.

Tulvien aikaan Oulankajoen pinta nousee kahdesta neljään metriin. Oulanka-nimi tuleekin vanhasta sanasta oula, oulu, joka tarkoittaa tulvavettä. Tulvaveden laskettua alkaa harvinaisen ja rauhoitetun neidonkengän kukinta.

Kansallispuiston tunnukseksi nimetyn neidonkengän eli kämmekän jalkinetta muistuttavia vaaleanpunaisia kukkia voi nähdä Kiutakönkään polun varrella ja Pienellä Karhunkierroksella kansallispuiston eteläosassa.

Sääsket ja yötön yö

Korvissa inisevät sääsket, routa on juuri sulanut. Koillismaan maakuntalintu kuukkeli pyrähtää nuotiopaikalle kärttämään ruoantähteitä. Virtaavista vesistä ravintonsa sukeltava koskikara puolestaan kaivelee ravinnokseen vesihyönteisiä ja kalanpoikasia.

Oulankajoen pärskeissä polskahtaa villi taimen. Kiutakönkään kosken pauhut saavat vaeltajan pauloihinsa tunnelmallisina yöttöminä suviöinä. Kalastaminen kansallispuistossa on sallittu, samoin uiminen vilvoittavissa vesissä.

Kesäaikaan vaelluspolulla ei ole yksinäistä, sillä kansallispuisto täyttyy vaeltajista. Airi Kallunki kertoo nauttivansa kansallispuiston maisemista mieluiten melomalla Kiutakönkään ja Jäkälänmutkan välisen 26 kilometrin reitin.

”Vedestä maisema näyttää ihan erilaiselta kuin maastossa kävellessä. Veden äärellä mieli lepää. Tulvan vuoksi joki on joka vuosi vähän eri näköinen.” Kalkkiperäisen maaperän, korkeiden vaarojen ja kallioiden ja jokilaaksojen välisten lämpötilaerojen ansiosta monet uhanalaisetkin kasvit saavat kansallispuistossa mehevät kasvuolot.

Ruskaa seuraa kaamos

Oranssinkeltaiset hillat paistavat suon rämeiköistä. Metsässä puolukat odottavat keräilijäänsä. Myös tatit ja rouskut päätyvät retkeilijöiden koreihin. Oulangalla ruska alkaa syyskuun puolivälissä ja kestää parisen viikkoa. Lokakuun alkupuolella ensimmäiset kovat pakkaset irrottavat lehdet puista.

Airi Kallunki kertoo huomanneensa, että viime vuosina Oulangalla luontokuvaajien määrä on lisääntynyt. ”Yhä useampi vaeltaja palaa alueelle eri vuodenaikoina. Syksyllä tänne tullaan ikuistamaan maaruskaa ja lehtien väriloistoa.”

Pian ensilumi peittää punaruskeat dolomiittikallioseinämät ja komeat kosket saavat ylleen jäiset muodostelmat. Myös Jyrävän vesiputous Juumassa on jääkannen peittämä.

Talvi on Oulangalla ankara. Lämpötila voi laskea 40 pakkasasteeseen. Keskitalvella päivälläkin on kaamoksen vuoksi hämärää. Vaeltamista talviaikana suositellaankin vain kokeneimmille eränkävijöille.

Kun kaamos väistyy, elämä palaa kansallispuistoon. Ladulla sivakoiva voi törmätä paitsi lumikenkäilijään myös pyöräilijään. Monet ovat innostuneet kokemaan Oulangan erämaareitin paksurenkaisen fatbike-pyörän selässä.

Karhunkierros houkuttaa

Könkäiden kuohunta pauhaa korvissa, jyrkkäputouksisten koskien vesipisarat roiskahtavat tuulen mukana kasvoille. Oulangan legendaarisin vaellusreitti Karhunkierros myötäilee Oulankajokea.

Sen varrella olevat kosket, Oulankajoen Kiutaköngäs ja Kitkajoen Jyrävä, esittävät omaa näytelmäänsä jylhissä maisemissa. Yhdeksän riippusillan ylityksessä retkeilijä antautuu aistimaan alla virtaavan veden voiman.

Karhunkierroksesta voi kiittää joukkoa retkeileviä kuusamolaisia nuoria. Vuonna 1954 he päättivät, että reitti Sallantieltä Rukalle pitää merkitä. Tämä reitti toimii nykyisenkin Karhunkierroksen pohjana.

Alkuun reitti houkutti kalastajia ja partiolaisia, mutta nykyään siellä törmää niin perheisiin, eläkeläisiin, nuoriin kuin pariskuntiinkin. Reitin varrella voi yöpyä teltoissa, laavuissa ja autiotuvissa. Poromiesten vanhat tuvat ovat nyt retkeilijöiden käytössä. Taivalkönkään kämppä puolestaan on ollut savottakäytössä.

Tottuneemmat vaeltajat kiertävät koko 82 kilometrin mittaisen reitin, jonka kulkemiseen kuluu neljästä kuuteen päivään.

Karhunkierroksesta on lohkottu myös useita lyhempiä reittejä. Pieni Karhunkierros, 12 kilometrin mittainen reitti, on suosituin päiväreitti.

Karhunkierros on saanut nimensä vanhan linja-autoreitin mukaan, joka kulki Kuusamosta Venäjän puolelle Paanajärvelle Liikasenvaaran kautta ja takaisin Käylään. Kun tuon reitin kulki, sai olla varma, että alueen sisään jää vähintään yksi karhu.

Juttu on julkaistu Kotiliesi 11/2017 -lehdessä.