Ihmiset

Poimi vinkit: Essi Wuorelan 5 lempimatkakohdetta

Rajaton-yhtyeen laulaja Essi Wuorela matkustaa työkseen sata päivää vuodessa. Lue, miksi hänelle ovat erityisen mieluisia matkakohteita Islanti, Australia, Japani, Kanada ja Italia.

Matkoilla minulle on tärkeää käytännöllisyys. Olemme Rajattoman kanssa työmatkoilla jopa sata päivää vuodessa. Silloin on pakko suoriutua, vaikka kaikki ei olisikaan niin ihanasti.

Sen vuoksi lomalla en jaksa ponnistella lainkaan, vaan kaiken pitää olla tosi helppoa. Haluan hyvän hotellin, jossa voi syödä ilman sairastumisen pelkoa. Ja uima-altaaseen olen aina kallellaan. Koska olen kärsinyt selkäkivuista, sängyn laadullakin on väliä.

Voi olla, että tulevaisuudessa olen menossa kohti seikkailullisempaa elämää, mutta vielä ei ole sen aika. Juuri nyt en jaksa olla reppumatkailija.

Missään ei ole sellaista kuin Islannissa

Islanti on ällistyttävä paikka. Sen luonto mykistää: luonto on siinä heti kaupungin ulkopuolella, aivan kaikkialla.

Ensin tuntuu, että karussa maisemassa ei ole mitään. Sitten alkaa nähdä muotoja ja värejä, niittyjä ja kumpareita.

Tulen onnelliseksi, kun näen vuoret ja meren yhtä aikaa. Koska puita ei ole, Islannissa näkee kauas. Se on tyynnyttävää. Tuntuu, että taivaalla on siellä paljon tilaa. Yöllä taivas on mieletön. Tähdet näkyvät kirkkaasti, kun muuta valoa on niin vähän.

Olimme katsomassa kuinka kuumavesipatsaat yllättäen tärähtävät maasta esille. Onneksi alue oli rajattu köysin, jotta vahingossa ei päädy seisomaan purkautuvan vesisuihkun päälle.

Australia on helppo, eksoottinen ja välitön

Australiassa on kaunista ja epätodellisen hyvä ilmasto. Siellä vallitsee myös länsimainen elämäntapa ja hygieniataso, johon olemme tottuneet. Ruokaa voi siis syödä sairastumatta ja lautta-aikataulut pitävät.

Australiassa ihmiset ovat mukavia ja rentoja. He ovat tottuneet siihen, että porukkaa tulee kaikkialta, eivätkä kaikki aina ymmärrä heidän englantiaan.

Kulttuurisokki tuli vasta, kun näin alastoman aborginaalin soittamassa didgeridoota lauttaterminaalissa. Oli pysähdyttävää tajuta, että tuo on sitä alkuperäistä kulttuuria, jonka tilalle tämä länsimainen hapatus on tullut.

Sydneyn oopperatalolla Rajaton-yhtyeen  Hannu Lepola, Essi Wuorela, Virpi Moskari ja Ahti Paunu.

Meillä oli Rajattoman keikka pikkukylässä Tasmaniassa. Esitimme Abban kappaleita. Mietimme, minkälainen mahtaa olla meitä säestävä paikallinen sinfoniaorkesteri. Joskus pienissä paikossa on erikoinen meininki.

Niin sielläkin, mutta hyvällä tavalla. Orkesteri soitti loistavasti. Yleisö meni banaaneiksi ja tanssi jo ensimmäisen kappaleen aikana. Ilo tarttui: koska yleisö uskoi, että tämä mitä me teemme, on aivan parasta, mekin uskoimme. Oli kiva, kun yleisö ei ollut yhtään pidättyväistä. Australialaiset myös osoittivat, että tei arvitse olla kännissä, jotta voisi pitää hauskaa.

Japanissa olen kuin norsu posliinikaupassa

Tosin, kun saavuin Tokioon ensimmäistä kertaa, pelkäsin, että en voi siellä mitenkään pärjätä. Kaupunki tuntui niin valtavalta.

Matkalla lentokentältä ajoimme risteyksissä, joissa oli ramppeja monessa kerroksessa. Olin paniikin vallassa. Sitten näin korkean talon, jonka kivijalassa oli valtava ovi. Siinä suuressa ovessa oli pikkuinen ovi, jonka mies avasi ja käveli sisään. Rauhoituin kun tajusin, että kaupunki on kuitenkin tehty ihmisille – heitä vain on niin paljon.

Japani ei todellakaan ole mikään easy going -paikka. Minusta tuntuu, että olen siellä kuin norsu posliinikaupassa. Pelkään koko ajan loukkaavani japanilaisia, jotka itse ovat niin pidättyväisiä ja kunnioittavia.

Japanissa Essi Wuorelaa ihastuttaa paikallisten huolellisuus ja toisia kunnioittava asenne.

Paikalliset oppaat ovat pitäneet meistä huippuhyvin huolta. Heidän huolellisuutensa on miltei liikuttavaa. Japanilaisten kumartelu saattaa vaikuttaa kaoottiselta, ennen kuin sitä oppii ymmärtämään. Kumarrus voi merkitä päivää, kiitos tai anteeksi – ja niissä on vielä erilaisia sävyjä.

Vielä kun he uskaltaisivat vastata myös kieltävästi! Etsiessäni vartalovoidetta päädyin pesugeeliin, kun myyjät vain nyökkäilivät kysymyksilleni.

Kanadaan voisin vaikka muuttaa

Kanada on vienyt sydämeni. Se on maa, jonne muuttaisin, jos minun pitäisi asua muualla kuin Suomessa.

Kanadassa on suuret erot: idässä on erilaista kuin lännessä, preerialla erilaista kuin pohjoisessa. Kanadassa on silti jotain tuttua. Mielestäni kanadalaiset ymmärtävät maailmaa eri tavalla kuin muut amerikkalaiset. Tosin sielläkin kaikki on suurta.

Vancouverissa on samaa rentoa meininkiä kuin Australiassa. Siellä olen samanlainen kuin muutkin, sillä kaikki ovat tulleet jostain muualta. Vancouverissa on vilkas musiikkielämä ja kuoroympyrät. Kaupunki on ystävällinen ja helposti lähestyttävä.

Vancouverin Stanley Parkin laiturilla Essi Wuorela nauttimassa merestä ja vuorista.

Rannalla on puisto, jonne menen aina, kun on aikaa. Stanley Parkissa on ikivanhoja puita ja viehättävä rantabulevardi. Se ei ole liian hoidettu, mutta silti helppo.

Italia on romanttisten matkahaaveitteni kohde

Italiassa kaikki on kaunista. Siinä on joku juttu, josta esimerkiksi amerikkalaiset haaveilevat ajatellessaan Eurooppaa. Italia on vaan ihana. Maahan yhdistyy runollisuus ja dramaattisuus. Ihmisten välinen kommunikaatio on tärkeää, paljon tärkeämpää kuin junien täsmällisyys.

Fossanon kaupungissa Italiassa Essi Wuorela oli palaamassa hotellille keskellä yötä. Hän yritti ottaa kuvaa kuusta, joka oli suurempi kuin katuvalo.

Ja syöminen vasta onkin tärkeää! Italiassa kaikkia kiinnostaa se, mitä olen missäkin syönyt. Elämässä tärkeintä on ihmissuhteet ja syöminen – mikä siinä voisi olla väärin?

Olen noudattanut gluteenitonta ruokavaliota kolme vuotta, joten jätän pastat ja pizzat väliin. Nautin silti Italian mauista: yrteistä, oliiveista, kapriksista, ilmakuivatusta kinkusta… Ja jäätelöiden ja kakkujen säälimätön äkkimakeus on sellaista, että ei vähä mitään!

Lue lisää matkavinkkejä

10 vinkkiä: näin löydät halvat lennot netistä

Nämä matkat jokaisen tulee tehdä ennen kuolemaa

Japani: Nara on kiinnostava matkakohde

Sikke Sumarin 5 suosituinta matkakohdetta

Rauli Virtasen ikimuistoiset matkatarinat

Kommentoi

Kommentoi juttua: Poimi vinkit: Essi Wuorelan 5 lempimatkakohdetta

Sinun täytyy kommentoidaksesi.