Punkaharjun kansallismaisema on monipuolinen matkailukohde - lue puiston kiehtova tarina
Punkaharjun luonto on piirtynyt suomalaiseen sielunmaisemaan. Harjuluonto tuo mieleen nostalgiset maalaukset: rauhalliset, ylevät, turvalliset.
Kun kirjailija Zachrias Topelius vertasi Maamme kirjassa 1876 Punkaharjua vesilintuun, se muovasi sukupolvien ajan koululaisten käsitystä siitä, millainen on suomalainen kaunis maisema.
”…ui Punkaharju kuin suunnattoman suuri vesilintu levitetyin siivin, ympärillä poikaset, nuo pienet saaret, jotka etsivät turvaa sen kupeilta..”
Eteläsavolainen harjumaisema on ainutlaatuinen, sillä harjulta näkee molemmin puolin järvenselälle. Jykevät männyt kehystävät ympärillä levittäytyvää Saimaata, jossa saarien leikki jatkuu pitkälle horisonttiin.
Aamuvarhain järvimaisema verhoutuu usvaan. Vedestä nouseva kosteus käärii suojiinsa uneliaat saaret.
Ei ihme, että niin monet kansallistunteemme rakentajat Topeliuksesta Jean Sibeliukseen ja J.L. Runebergiin ovat ihastuneet alueeseen. Kuten myös Kotilieden lukijat, joilta kysyimme, mitkä ovat heidän mielestään Suomen upeimpia maisemia.
Järven kahdet kasvot
Yli kuusikilometrinen harjualue kiemurtelee Saimaalla Pihlajaveden ja Puruveden välissä. Alue on suojeltu, ja osia on voitu jättää luonnonmukaiseksi.
Harjualueen kupeessa saaressa asuva ja Metsämuseo Lustossa museonjohtajana työskentelevä Helkamari Knaapi ulkoilee täällä säännöllisesti: jalan, suksin, luistimin, veneellä tai pyörällä. Hän viehättyy aina uudelleen siitä, kuinka vedenjakajan eri puolilla näyttää maagisesti erilaiselta.
”Puruvedellä voi olla synkkää ja Pihlajavedellä valoisaa tai toisinpäin. Toisella puolella saattaa olla tyyntä ja toisella myrsky. Vuorokauden- ja vuodenajan vaihtelut tekevät Punkaharjusta hyvin moni-ilmeisen.”
Kevättalvella jääpeite alkaa jo ohentua, ja siellä täällä voi nähdä sulan laikkuja somien saarimuodostelmien välissä. Lumen alta tuoksuu lahonnut maa-aines.
Elämän kiertokulku näkyy tuulen kaatamassa puunrungossa, maasta puskevassa vaahteran taimessa ja kuusen suojaan kiiruhtavassa oravassa, jota näätä saattaa vaania.
Jyhkeiden kilpikaarnaisten mäntyjen ikiaikaisuus puhuttelee Helkamaria.
”Kun seison harjun rinteessä jämerän hongikon siimeksessä, tiedostan, että säät ja ajat vaihtuvat, mutta nämä puut kurkottavat taivasta kohden vahvoina.”
Punkaharjun kansallismaisema
Etelä-Savossa sijaitsevasta Punkaharjusta tuli suojeltu kruununpuisto Nikolai II:n keisarillisella julistuksella 1843. Harjualue onkin yksi maailman vanhimmista luonnonsuojelluista alueista. Virallinen suojelu päättyi, kun Suomi itsenäistyi. Vuodesta 1924 Metsäntutkimuslaitos hoiti harjua maisemansuojelualueena. Lakisääteinen luonnonsuojelualue Punkaharjusta tehtiin 1991. Alueen luonnon hoitamisessa maiseman säilyttäminen on tärkeää. Täysin luonnontilaista aarnimetsää löytyy Kokonharjulta, joka on Punkaharju-harjun jatkumoa.
Nykyisin Punkaharju on monipuolinen matkailukohde, jonne pääsee myös junalla tai romanttisesti höyrylaivalla.
Harjulle hajareisin
Punkaharju on syntynyt jääkaudella, kun jäätikköjoki on kuljettanut mukanaan maa-ainesta. Punkaharjun tarina alkoi jo 13 000 vuotta sitten.
Harjualueen puustosta vanhimmat ovat lähteneet kasvuun 1800-luvun alussa. Sitä ennen harju oli kenties puuton, sillä talonpojat polttivat alueella kaskea, kuten tapana oli.
Venäjän keisari Aleksanteri I vieraili Punkaharjulla sotilaallisella tarkastusmatkalla kesäkuussa 1803. Keisari kenties vaikuttui alueen kauneudesta tai halusi parantaa tien turvallisuutta, mutta joka tapauksessa vierailun jälkeen hän kielsi kaskeamisen harjulla.
Historioitsija Jyrki Paaskosken mukaan Aleksanteri I sysäsi alulle ajatuksen luonnonsuojelualueesta. Kruununpuisto perustettiin lopulta 1843.
Aikalaiset pelkäsivät kulkea harjutiellä. Kapeimmissa kohdissaan harju kohosi ylöspäin kuin eläimen selkä. Tutkijat nimesivät reitin 1800-luvulla Sianseläksi. Turvallisuussyistä tietä on sittemmin levitetty ja tasoitettu.
Harjun korkeimmalla kohdalla, 25 metriä järvenpinnan yläpuolella, sijaitsee Runebergin kummuksi kutsuttu kukkula. Kummulta kansallisrunoilija on ihaillut maisemia moneen suuntaan.
Kun Fredrika ja Johan Ludvig Runeberg samoilivat harjulla 1838, Fredrika kuvasi ylistäen näkemäänsä kirjeessä sisarelleen: ”Punkaharjulle ei kai maailmassa ole vertaistansa. … Sen ihanuutta ja kauneutta ei mikään kynä pysty kuvailemaan.”
Sentimentaalisuudesta pidättäytyvä Johan Ludvigkin oli Fredrikan mukaan liikuttunut alueen kauneudesta.
Romantiikkaa ilmassa
Kun kevättalvella nostaa katseensa taivaalle, saattaa harjulta nähdä arktisten hanhien muuttolauman. Ne ovat matkalla pesimäalueilleen Venäjälle. Puiden oksilta kuuluu mustarastaan kujerrusta, ja ilmassa on romantiikkaa.
Punkaharjun luonto onkin houkutellut rakastavaisia jo pitkään. 1930-luvulla Suomen matkailuliitto rakennutti sillan lyhentämään yhteyksiä hotelli Finlandiasta harjualueelle ja Valtionhotelliin, nykyiseen Hotelli Punkaharjuun. Sillan nimi, Pususilta, juontuu lukuisista hellyydenosoituksista, joita luonnossa nähtiin vaihdettavan.
Nykyään Punkaharju on myös toimeliaan vieraan satumaa: alueella voi sauvakävellä, meloa, pyöräillä, ratsastaa, sup-lautailla, uida ja retkeillä. Talvella harjualue kutsuu suojiinsa hiihtämään, retkiluistelemaan ja lumikenkäilemään.
Kalastusta varten voi vuokrata välineitä. Kalastuskartta kädessä kelpaa soudella saarten välissä ja anoa vedenjumala Ahdilta ahvenia.
Aivan harjualueen ytimessä maastoon levittäytyy linjakas puurakennus. Metsälle omistettu museo Lusto on Rainer Mahlamäen suunnittelema. Moderni puuarkkitehtuuri houkuttelee matkailijoita ja arkkitehtiopiskelijoita.
Kuuset pilviin kurkottavat
Punkaharjun kansallismaisemasta huolehtii nykyään Metsähallitus. Luontovalvoja Teemu Uotila on mukana poistamassa harjualueelta huonokuntoisia puita, jotta näkyvyys järvelle säilyy.
Tämä onnistuu vain talvisin, sillä rinteet ovat jyrkkiä, ja kaadetut puut kuljetetaan pois jäätietä pitkin.
Teemu näkee luonnossa liikkuessaan niin metsäneläimiä kuin niiden jälkiäkin. Nyt jäälle on jättänyt munanmuotoiset jälkensä saukko. Hangen jäinen pinta rapisee saappaiden alla. Kantavaa keväthankea kutsutaan hangenkie-räksi. Sen palleroiset lumihiutaleet on nyt kuvattu myös satavuotiaan Suomen Hangenkierä-juhlaleivoksessa.
Kun harjulta palaa Savonlinnaan vievälle tielle, voi pyörähtää pienemmällä Kokonharjulla. Kolmekilometrinen luontoreitti yhdistää ikivanhat aarnimetsät ulkomaisilla puulajeilla perustettuihin viljelymetsiin. Täällä voi törmätä harvinaiseen pähkinähakkiin, sillä laji pesii alueella.
Puulajipuistossa kasvaa yli 134 puulajia ja puiden erikoismuotoa. Reitin varrelta löytyy myös 125 vuotta sitten istutettu lehtikuusikko. Ihminen tuntee itsensä pieneksi, sillä puiden keskipituus on yli 40 metriä. Aarnipuiden suojassa, kevätauringon säteiden kajossa kelpaa istahtaa kivelle, kuunnella tuulen huminaa ja levätä hetkessä.
Juttu on julkaistu Kotiliedessä 5/2017.
Lähteenä: Jyrki Paaskoski (toim.): Punkaharjun kansallismaisema – Luonnon vihreä ajatusviiva (SKS), Luonnonvarakeskus, visitpunkaharju.fi
Kommentoi
Kommentoi juttua: Punkaharjun kansallismaisema on monipuolinen matkailukohde - lue puiston kiehtova tarina