Hyvinvointi

Suunnitteletko lomareissua? Katso tästä maailman turvallisimmat matkakohteet

Eurooppa on maailman turvallisin maanosa ja Pohjoismaat pitävät tiukasti kärkisijoja turvallisimpien maiden listauksessa. Minne siis kannattaa matkustaa kohteen turvallisuutta ajatellen?

Kansainvälinen rauhanideksi (Global Peace Index) listaa valtiot vuosittain järjestykseen turvallisuuden mukaan. Luokitus perustuu IEP:n (Institute for Economics and Peace) arvioon. Suomen sijoitus ei yllä aivan kärkikahinoihin, vaan Suomi on listauksessa sijalla 11.

Edes maailman turvallisimmat matkakohteet eivät valitettavasti voi taata, että turisti ei joudu esimerkiksi varkaan uhriksi. Omalle käytökselle jääkin suuri rooli turvallisuuden takaamisessa.

Lue myös: Toimittaja Rauli Virtasen ikimuistoiset matkatarinat: Brasilia, Burma, Kenia ja New York

Suunnitellessasi matkaa maahan, jota et tunne ennalta, kannattaa tarkistaa ulkoministeriön matkustustiedotteet, jotka sisältävät pitkäkestoista tietoa maan yleisestä turvallisuustilanteesta.

Turvallisimmat matkakohteet ovat vuonna 2017:

1. Kuumien lähteiden Islanti

kaupunkikuva islannista

Karusta luonnostaan ja kuumista lähteistään tunnettu Islanti on maailman turvallisin maa – ja varsin trendikäs matkakohde. Tulen ja jään maa tekee matkailijaan vaikutuksen mystiikallaan.

Lue myös: Islanti – luonto kutsuu matkaajaa

Islannin matkustussesonki käy kuumimmillaan kesällä, mutta talvella matkatessa hotellit ovat huomattavasti kesää edullisempia. Hyvällä tuurilla kylmänä talvi-iltana saa myös ihastella revontulia. Sää on kuitenkin talvella arvaamaton ja yllättävä lumimyrsky voi sulkea teitä ja aiheuttaa sähkökatkon.

2. Designinystävän Tanska

kööpenhamina on suosittu kaupunkilomakohde

Maailman onnellisin maa tarjoaa turistille paljon katsottavaa. Suurin osa matkailijoista suuntaa pääkaupunki Kööpenhaminaan, joka sopii hyvin esimerkiksi viikonloppulomalle. Tanska tunnetaan designistaan ja pääkaupungin aktiivisesta ravintolakulttuurista. Perheen pienimpiä houkuttelee tietenkin Legoland.

3. Aktiivilomailijan Itävalta

Alppiloma Itävällassa

Itävalta on upea kulttuurikohde, joka tarjoaa tekemistä myös liikunnallista lomaa kaipaavalle. Kiinnostaisiko aktiiviloma Alpeilla tai patikointi vihreässä luonnossa? Entä klassinen kulttuurimatka pääkaupunki Wienissä?

Paras matkustusaika on keväällä tai syksyllä, jolloin ilmat ovat Suomea lämpimämmät, mutta pahin turistirysä ei häiritse. Pohjois-Euroopasta katsottuna Itävällan hinnat eivät huimaa päätä ja maittavan aterian saa edullisesti pääkaupunki myöten.

4. Ulkoiluihmisen upea Uusi-Seelanti

Uusi-Seelanti on maailman johtava lammasmaa

Uusi-Seelanti on ulkoilmaihmisen unelmakohde. Kahdesta saaresta muodostuvan maan luonto on uniikki lajistoltaan. Matkaajan kannattaa ottaa huomioon, että Uudessa-Seelannissa on kesä silloin, kun meillä on talvi ja toisinpäin. Lämpimimmät ilmat sijoittuvat siis tammi-helmikuulle ja viileintä on heinäkuussa.

Uuteen-Seelantiin matkustaminen kestää järjestäen yli vuorokauden eikä suoria lentoja Suomesta ole pitkän matkan takia. Hintaa edestakaisille lennoille kertyy jo helposti yli tuhat euroa.

5. Lumoava Portugali

Portugali tunnetaan rennosta ilmapiiristä

Euroopan reunalla sijaitseva Portugali tarjoaa elämyksiä niin kaupunkilomailijalle kuin auringonpalvojalle ja aktiivilomailijallekin. Portugalissa ihastuttaa lämmin ja rento tunnelma ja kauniit pastelliväriset rakennukset. Hintataso on Suomesta katsottuna edullinen.

Portugali kuuluu Euroopan lämpimimpiin kohteisiin ja paras matkustusaika on toukokuusta lokakuuhun. Kesällä lämpötila kohoaa helposti jopa 35 asteeseen.

6. Ruokamatkailijan Tšekki

Praha on vanha kulttuurikaupunki

Tšekki on täydellinen kohde ruokamatkalle. Pääkaupunki Prahaan pääsee Suomesta suoralla lennolla, joten kohde on ihanteellinen vaikkapa viikonlopun makumatkaksi. Maan monipuolinen olutanti ja lihaisa ruokakulttuuri vetoavatkin turisteihin ja hinnat ovat keskieurooppalaisen kohtuulliset.

Prahaa ovat vaivanneet viime vuosina taskuvarkaat ja turisteilta rahastaminen. Vaikka maa on korkealla turvallisten kohteiden listalla, väkijoukoissa kannattaa olla varuillaan. Esimerkiksi taksilla liikkuessaan on myös hyvä neuvotella hinnasta jo etukäteen, ettei joudu yllättymään epämieluisasti.

7. Monipuolinen Sveitsi

Sveitsi tunnetaan myös Alppimaana

Alppimaa houkuttelee vuoristomaisemillaan. Sveitsi onkin aktiivilomailijan kohdevalinta: lähtisitkö laskettelemaan, hiihtämään, patikoimaan vai pyöräilemään?

Sveitsi sopii myös kulinaristin matkakohteeksi, sillä maa tunnetaan juustoistaan ja suklaastaan. Sveitsin ruokakulttuuri onkin herkullinen sekoitus naapurimaiden parhaimmistoa höystettynä omilla erikoisuuksilla.

8. Sulatusuuni Kanada

Niagaran putoukset sijaitsevat Kanadassa

Kanada on maailman toiseksi suurin valtio. Sen kulttuuri on sekoitus itää ja länttä, Yhdysvaltoja ja ranskalaisia perinteitä – unohtamatta brittien vaikutusta. Enemmistö kanadalaisista puhuu englantia, mutta Quebecin provinssissa vaikuttaa voimakas ranskankielinen vähemmistö. Kanada tunnetaan monista upeista luontokohteistaan, kuten kuvassa näkyvä Niagaran putoukset ja Kalliovuoret.

Kanadaan lentää Suomesta kesäaikaan suoralla lennolla, jonka kesto on noin kahdeksan tuntia. Hintaa suorille lennoille kertyy lähemmäs 1 000 euroa, mutta budjettimatkailija voi säästää välilaskuilla pitkän pennin.

9. Trendikäs Japani

Kirsikankukat kukkivat keväällä

Trendikäs Japani houkuttelee turisteja ruoallaan ja länsimaista poikkeavalla kulttuurillaan. Vaikka Japani tunnetaan erityisesti sushista, löytyy maasta monenlaisia herkkuja, jotka vaihtelevat alueittain. Paras matkustusaika on kevät tai syksy. Kirsikankukkien perässä matkaavan tulee ajoittaa matkansa alkukevääseen. Liikkuminen Japanissa on helppoa, sillä rautatieverkosto yltää myös pienimpiin kyliin. Julkinen liikenne tunnetaan täsmällisyydestään – joskin matkustamiseen voi upota pitkä penni.

Vaikka Japani on rauhallisuutensa puolesta hyvin turvallinen matkakohde, luonnonmullistukset jylläävät maata aika-ajoin. Japanissa esiintyy esimerkiksi tulivuorenpurkauksia ja maanjäristyksiä, jotka voivat aiheuttaa tsunami-hyökyaallon.

10. Vehreä Slovenia

Slovenia sopii aktiivilomailijalle

Slovienia on suomalaisille melko tuntematon matkakohde, mutta vehreä maa sopii hyvin aktiivista lomaa kaipaavalle. Slovenian luontoon mahtuu niin lumihuippuisia vuoria kuin upeita rantojakin. Sloveniaan kannattaa lähteä patikoimaan, pyöräilemään, laskettelemaan tai harrastamaan vesiurheilua.

Lähteet: World Economic Forum, Global Peace Index

Kommentoi

Kommentoi juttua: Suunnitteletko lomareissua? Katso tästä maailman turvallisimmat matkakohteet

Sinun täytyy kommentoidaksesi.